Tell no one

Lattiaan tuijottelu halveksivan tuomarin ja todistajien edessä. Vankijonossa kulkemista julkisesti Bethnal Greenillä. 1930-luvun linja-autoon sulloutuminen, matka tummennettujen ikkunoiden takana tuntemattomaan määränpäähän. Käsky riisuuntua alusvaatteisilleen ja pukea ylleen vankiunivormu. Paljain, märin jaloin asfaltilla vankijonossa kulkemista hyisessä lokakuun illassa. Yksilöstä ryhmän osaksi muuttuminen. Yllätyksiä yllätysten jälkeen. Haluaisitko kokea tämän vapaaehtoisesti? Maksaisitko siitä? Nämä hurjalta kuulostavat tapahtumat ovat saaneet ilta toisensa perään loppuunmyytyjä yleisöjä, tai paremminkin – osallistujia.

Secret Cinema on Lontoosta lähtöisin oleva nerokas elokuvaelämys, joka sopii yllätysten, kokemusten ja elokuvien ystäville. Rohkea seikkailuhenki lienee edellytys, vaikka tuskin aiemmin osallistujia on laitettu näin alttiiksi kuin viimesyksyisessä The Shawshank Redemption -esityksessä. Secret Cineman ideana on järjestää elokuvanäytäntöjä elokuvasta, jota ei ennalta kerrota yleisölle. Salaisuus halutaan säilyttää mahdollisimman hyvin, sillä näytösiltoja on useita. Siksi kävijöihin vedotaan infosähköposteissa ennen esitystä: "Tell no one". Salaisuuden säilyttämisen turvaamiseksi myöskään kuvaaminen ei ollut sallittua osallistujille, kaikki henkilökohtaiset tavarat ja tässä tapauksessa myös vaatteet tuli jättää säilytykseen.

Secret Cinemassa kyse ei ole kuitenkaan pelkästään elokuvan katselusta, vaan se on kokonaisvaltainen osallistava kokemus, joka lähentelee liveroolipelaamista. Ideana on kuitenkin se, että kaikki, mitä eteen tulee, on yllätystä ja odottamatonta. Valmistautua ei voi, muuten kuin juuri ennen näytöstä sähköpostitse annetuissa ohjeissa neuvotaan. Secret Cinema on tuottanut näytöksiä vuodesta 2007 lähtien Lontoon alueella. Kaiken takana on Future Cineman perustaja Fabien Riggall. Salaisia elokuvia ovat olleet muun muassa Funny Face, Ghostbusters, Blade Runner, Arabian Lawrence, Yksi lensi yli käenpesän, The Red Shoes, Prometheus ja viimeisimpänä tuotantona The Shawshank Redemption (Frank Darabont 1994), joka on suomeksi tunnettu nimellä Rita Hayworth – Avain pakoon. Vahvan teeman kuten sci-fi tai baletti, ja selkeän epookin omaavat elokuvat taitavat olla mielekkäimpiä toteuttaa, siksi niitä lienee suosittu elokuvavalinnoissa.

Jokaisen elokuvan yhteydessä on tarjolla elokuvan teemaan liittyvää oheistoimintaa, jota vetävät näyttelijät ja vapaaehtoiset. Esimerkiksi Shawshank Redemptionissa osallistujat kuljetettiin oikeudenkäynnin ja bussiajelun jälkeen Hackneyssa sijaitsevaan vanhaan katoliseen poikakouluun, joka muistutti erehdyttävästi oikeaa vankilaa. Vangeille oli kymmenkunta erilaista toimintapistettä, johon heitä aluksi aktiivisesti ohjattiin, mutta pelin hengen tajuttuamme ymmärsimme, että myös oma aktiivisuus palkitaan, ja aloimme tutkia ympäristöämme aktiivisesti ja hakeuduimme tapahtumiin myös oma-aloitteisesti. Tarjolla oli muun muassa sairastuvan psykologisia testejä, kynttilän valantaa ja muita käsitöitä, pyykin viikkausta pesulassa, papuateria ruokalassa ja liikuntatunti vankilan pihalla. Lisäarvoa toi, että näihin toimintoihin oli ujutettu mukaan hyväntekeväisyyttä. "Vankien" näytösiltoina pajoissaan valmistamat joulukortit, kynttilät ja huoneentaulut myytiin jälkikäteen, ja osa niiden tuotoista meni valittuihin hyväntekeväisyyskohteisiin. Samoin vankilan kirjastossa oli järjestetty mahdollisuus kirjoittaa vetoomuksia todellisten poliittisten vankien vapauttamiseksi PEN Internationalin toimesta.

 (Kuva: http://www.secretcinema.org/newsletter/XIX/newsletter-image-top.jpg)

Vankien ruoka- ja juomahuollosta vastasivat vankinäyttelijät, joiden avulla sai ”diilattua” itselleen syötävää ja juotavaa alussa hankittua ”kirjastokorttia” vastaan. Vankilassa oli myös erittäin viehättävä kirjasto, jossa vangit pitivät salakapakkaa. Jopa elävää musiikkia saimme kokea aika ajoin. Mainittavaa on se, kuinka nopeasti juonesta pääsi kiinni, ja eläytyminen oli suorastaan pakollista, niin uskottavasti vanginvartijat näyttelivät roolinsa, amerikkalaista aksenttia ja näyteltyjä rangaistuksia myöten. Muutaman tunnin aikana, jolloin oli toiminnallista ohjelmaa (aika kului kuin siivillä, kiinnostavaa tekemistä oli jatkuvasti), ehdin seuralaisieni kanssa selvästi jo hieman laitostua. Ymmärsimme siis pelin hengen, osasimme vältellä tiettyjen vanginvartijoiden katseita, salakuljettaa juomiamme, veljeillä huomaamattomasti ja ymmärtää pitää asiallisen ja nöyristelevän ulkokuoren vartijoiden kanssa asioidessamme. 

Elämyksen onnistumisen edellytys on tarpeeksi suuri tuotanto, jolloin lavasteista ja kokonaisuudesta saa tarpeeksi uskottavan tapahtumapaikan ja epookin kannalta. Tarpeen on myös riittävän paljon osallistujia, hyvät näyttelijät, tarinaan sopiva lokaatio ja hyvin valittu elokuva. Lontoon kaltaisessa suurkaupungissa tällainen suurten volyymien yleisön mukaan saaminen, ja sitä myötä suurten ja uskottavien tuotantojen tekeminen on mahdollista. Idean voi toki viedä pienemmillekin paikkakunnille, mutta toki vaatimattomammin, tai lippujen hinta kohoaisi kohtuuttomaksi. Lisäksi pienemmissä kaupungeissa näytöspaikan salassapitäminen olisi myös vaikeampaa.

Näytellyn vankilakapinan jälkeen pääsimme vihdoin katsomaan illan elokuvaa, jonka olimme illan aikana päätelleet olevan The Shawshank Redemption. Yksi unohtumattomimpia hetkiä oli täydellisesti ajoitettu olutpullojen tarjoilu kesken elokuvan, täsmällisesti samaan aikaan kohtauksen kanssa, jossa kattotöissä olleet vangit saavat palkkio-oluensa ja tuntevat hetkellistä vapauden tunnetta laitoksessa. Jopa elokuvan päättymisen jälkeen ohjelma jatkui, joten tunnelma ei päässyt latistumaan, vaan elämys vietiin loppuun asti. Vangit vapautettiin, ja kunhan olimme taas omia itsejämme, kysyimme pihalla päivystävältä vanginvartijalta, missä oikein mahdamme olla. Saimme tietää, että olemme Hackneyssa, ja hyvät ohjeet bussipysäkille. Minä ja seuralaiseni vietimme mahtavan illan ja saimme kokea yhden unohtumattomimmista elämyksistämme. Koko illan tunsimme olevamme kuin aikakoneella vietyinä johonkin toiseen todellisuuteen.

The Shawshank Redemptionin salaiset näytökset loppuivat joulukuun alussa, joten aiheesta on jo luvallista kertoa ja kirjoittaa. Tapana on myös järjestää muutama näytös samasta elokuvasta jälkikäteen, jolloin uudet osallistujat tietävät jo elokuvan ja pelin hengen. Jos siis ei ole rohkeutta astua täysin tuntemattomaan, voi elämyksestä nauttia jälkikäteen, tosin ilman yllätysmomenttia. Näitä jälkinäytöksiä tehdään uskoakseni myös taloudellisista syistä, sillä tuotanto oli niin valtava ja näyttelijöitä niin paljon, että sen tekeminen on varmasti hyvin kallista. Muuta elokuvien oheisohjelmaa ovat olleet muun muassa Secret Restaurant ja Secret Hotel. Seuraava Secret Cinema järjestetään huhtikuussa Lontoossa, Ateenassa ja New Yorkissa. Jos rakastat seikkailua ja elokuvia, suosittelen lämpimästi!

Myös Elina Hakanen on kirjoittanut Mondon blogiin kokemuksestaan The Red Shoes -elokuvassa.

Oletko itse osallistunut Secret Cinemaan tai vastaavaan tilaisuuteen ja mitä pidit?