Astra ja Union - vanhojen elokuvateatterien uusi elämä

Nyt on tapahtumassa hyviä asioita vanhojen elokuvateatterien ystäville Helsingissä. Kaupunkihan on täynnä tiloja, jotka ovat entisiä elokuvateattereita. Osa niistä on ollut huikean loisteliaita elokuvapalatseja ja osa vaatimattomampia korttelikinoja.

Muistelen kun vielä 1990-luvun lopulla ennen multiplex-teattereiden ylivaltaa Helsinki oli täynnä pieniä indie-elokuvateattereita ja Finnkinonkin salit persoonallisia. Silloin tuli käytyä mm. Nordeassa, Presidentissä, Bio Biossa, Forumissa, Gloriassa, Dianassa ja Bio Cityssä (jossa yksi saleista oli pikkuruinen, ehkä 8-paikkainen sali). Kaupunki tuli miellettyä karttana jota elokuvateatterit määrittelivät. Korkeintaan muutaman korttelin kävelyllä keskustassa pääsi leffaan. Vanhoista leffateattereista taitaa olla alkuperäiskäytössä enää Kino Engel, Andorra  ja Finnkinon Maxim. Bio Rex taitaa nykyisin olla poissa aktiivikäytöstä ja liittyy itselläni ennemminkin lapsuuden elokuvaelämyksiin ja Lasiapalatsin kunnostuksen myötä 1990-luvun lopun uuteen tulemiseen, välissä toiminta taisi olla olematonta. (Edit: Ja tietenkin Orion, jota pidin niin itsestään selvänä etten muistanut lisätä sitä listaan!)

Omat aktiiviset indie-leffateatterimuistoni liittyvät kultaiselle 1990-luvulle, mutta jo silloin leffateatterien määrä kaupungissamme oli romahtanut. 1960-luvulla yleistynyt televisio lienee tappanut elokuvateatterien kannattavuuden tehokkaimmin, sitten iskivät multiplexit, ja nykyään naulaa elokuvateatterien arkkuun hakkaavat nettipalvelut, joissa leffoja voi katsella lähes rajattomasti.

Käytöstä poistetuissa elokuvateattereissa on toki uutta toimintaa, yllättävän usein ne toimivat kuntosaleina (esim. Adlon). Lisäksi on teattereita ja monitoiminäyttämöitä joissa periaatteessa leffojenkin esittäminen lienee mahdollista (esim. Arena, Allotria ja Gloria), yökerhoja (entinen Capitol, sittemmin Forum, nyk. Apollo), biljarisaleja (esim. Ritz), erilaisten uskonnollisten yhteisöjen kokoontumissaleja, ja niin edelleen.

Aika ajoin herää suunnitelmia palauttaa vanha elokuvateatteritila alkuperäiseen käyttöönsä, mutta karu totuus taitaa olla, ettei pelkällä leffojen pyörittämisellä tässä kaupungissa saa kannattavaa liiketoimintaa aikaan. Päälle pitää kehittää siis muita toimintoja, kuten esitystaidetta ja tilavuokrausta. Pari vuotta sitten Töölössä yritettiin herättää henkiin joukkorahoituksella Kino Axaa, mutta se hanke kaatui omaan mahdottomuuteensa. Miljoonan euron kerääminen elokuvateatteria varten joukkorahoituksella on oikeasti haastavaa, vaikka arvostan hankkeen ympärille kehittynyttä innostusta.

Pienimuotoisena uuden tulemisen on saanut töölöläinen Kino Astra, nykyinen Q-teatteri, jossa on järjestetty leffabrunsseja ja ilmaisnäytöksiä kuluvan vuoden kesästä alkaen. Olen käynyt parilla leffabrunssilla, jonka tarjoilee aina vaihtuva ravintola, kuluvana syksynä Bergga ja Bar Favela. Kesällä näytettiin nuorisokulttuuriin liittyviä elokuvia ja nyt syksyllä teemana on eskapismi. Tähän mennessä sarja on ollut nimensä veroinen, ja Astran kankaalla on nähty The Wizard of Ozin trippailua ja viime sunnuntaina huikea satu Pan's Labyrinth. Tilana Q-teatterin aula on todella viihtyisä, tunnelmallinen ja autenttista 1920-lukua henkivä. Kirjoituksen kuvat ovat Q-teatterin aulasta.

Toinen ilouutinen liittyy toiselle puolelle kantakaupunkia, nimittäin Siltavuorenrantaan Kruununhakaan avataan tänään virallisesti Teatteri WHS Union. Paikalla on ollut aiemmin mm. Union- ja New York -nimiset elokuvateatterit sekä KOKO-teatteri. 1990-luvulta vielä muistetaan Hesarin takaosan leffailmoituksista käyneen ilmi, että New York oli ihan ehta non stop -pornoteatteri, jonka asiakkaiden voi kuvitella etsiytyneen paikalle ympärilleen pälyillen poplarin kaulukset tukevasti pystyssä.

Teatteri WHS Unionin uusi idea on olla näyttämönä visuaaliselle teatterille, eläville kuville ja poikkitaiteellisille esityksille, eli esitystaiteelle aika laajassa merkityksessä. Toiminta pyörittää visuaalisen teatterin ja uuden sirkuksen ryhmä WHS, jonka perustajiin kuuluvat Kalle Nio, Ville Walo ja Anne Jämsä. Avajaisissa nähdään alkuperäisen elokuvateatterin ohjelmiston vuonna 1922 avannut saksalainen mykkäfilmi Kuningattaren rakastaja, mikä ihana idea! Luvassa tänä syksynä on esimerkiksi Jimi Tenorin ja Jori Hulkkosen sci-fi -leffa/äänimaailma Nuntius, joka nähdään osana Night Visionsin ohjelmistoa.

Ilahdun, kun vanhoja elokuvateatteritiloja avataan jälleen leffojen tai muun esitystaiteen käyttöön. Parhaimmillaan niiden tunnelma voi olla vielä lähellä autenttista, edes aulatilojen osalta. Samalla ne täydentävät hienosti kaupunkimme kulttuuripöhinää.

Asiasta kiinnostuneille, KAVI on tehnyt kulttuurityön kokoamalla listan Helsingin elokuvateattereista, se on nähtävissä täällä. Varhaisten leffateatterien nimet, kuten Ihmeitten maailma ja Maailman kuvat ovat hurmaavia ja kuvaavat hienosti, minkälaisia kokemuksia elokuvateattereista on haettu ja haetaan edelleenkin.

Aikahyppy 1920- ja 1930-lukujen ravintolaelämään

Missä helsinkiläisessä ravintolassa oli marokkolainen sali? Kuka taiteilija sisusti äitinsä Chat Doré -nimisen ravintolan? Minkälaisia paikkoja olivat Franciskaner ja Café Pagod?

Vastauksen saat Hotelli- ja ravintolamuseolle laatimassani verkkonäyttelyssä Moderni eksotiikka - 1920–1930 -luvun helsinkiläisravintoloiden sisustuksia, jossa pääsee tutustumaan jännittävän eksoottiseen 1920- ja 1930-luvun ravintolainteriöörien maailmaan.

Kieltolaista huolimatta 1920-luvulla panostettiin kahviloiden ja ravintoloiden sisustuksiin. Niissä yhdistyivät ajan muoti-ilmiöt art deco, orientalismi, klassismi ja varhainen funktionalismi. Uutuutena ravintolaelämään astui jazzmusiikki, jota kuultiin illallistansseissa. Ravintolakulttuuri vapautui hiljalleen tiukan etiketin kahleista ja ravintoloihin tultiin nauttimaan. Myös ravintoloiden nimet kuten Alhambra ja Kairo kertoivat eksotiikan ihannoinnista. 

Näyttely perustuu pitkälti Hotelli- ja ravintolamuseon omiin valokuva-, menu- ja esinekokoelmiin ja avaa näkymän runsaisiin ja detaljirikkaisiin 1920- ja 1930-luvun ravintolainteriööreihin. Jos olet kiinnostunut ajan sisustustyyleistä ja Helsingin ravintolahistoriasta, suosittelen lämpimästi.

Moderni eksotiikka – 1920-1930-lukujen helsinkiläisravintoloiden sisustuksia on nähtävillä osoitteessa www.modernieksotiikka.fi

Kaikki kuvat: Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat

Museomuumioiden marssi

Kesän taittuessa syksyyn parasta mitä voin keksiä on hypätä ilmaisbussiin ja matkustaa Tapiolaan uusien elokuvaelämysten äärelle. Espoo Ciné alkoi osaltani lauantaina, jolloin kävin katsomassa kaksi leffaa, Woody Allenin uutuuden ja ohjelmakirjassa Paikat-sarjaan sijoitetun dokumenttielokuvan The Great Museum.

Museoalan ihmiselle The Great Museum tuntui paperilla kiinnostavalta – mitä dokumentin ohjaaja Johannes Holzhausen haluaa tuoda esiin valtavasta Wienin Kunsthistorisches Museumista?

Tavallaan dokumentti oli yllätyksetön ja samalla myös pettymys. Dokumentissa keskityttiin pääasiassa museon pysähtyneisyyden ja pölyisyyden kuvailuun, siitä huolimatta että elokuva itse asiassa kertoi perusnäyttelyn uusimisesta ja museotilojen suuresta kunnostustyöstä. Pysähtyneisyyttä kuvasti se, että elokuva antoi runsaasti aikaa mykkien esineiden ja taideteosten konservoinnin, siirtämisen, puhdistamisen sekä varastoinnin esittämiseen. Myös näyttelyvitriinien sisäisen maailman hinkkaus ja museoihmisten vänkkäys teosten sijoittelusta saatiin näyttämään naurettavalta pilkunviilaukselta. 

Kaiken tämän vastapainoksi elokuvassa tuotiin esille pintapuolisesti budjettineuvotteluita ja markkinointistrategiaa – ikään kuin jollekin tulisi yllätyksenä, että todella, museoissakin pohditaan sitä, miten toiminta ei jää tappiolliseksi ja sitä, kuinka yleisö saadaan paikalle ja kiinnostumaan sisällöstä.

Toki alan ulkopuoliselle dokumentti saattaa olla kiehtova kurkistus museon kulissien takaiseen elämään, mutta se silti pönkittää mielestäni vanhanaikaista käsitystä esinevarastosta ja hieman hullunkurisesta, aikansa eläneestä ilmapiiristä seniileine henkilökuntineen. Tärkeä säilytys- ja tallennustehtävä tuli siis elokuvaan taltioitua, mutta vähemmälle jäivät sisältöön liittyvät kysymykset. Esineet ja taideteokset jäivät elokuvassa vain valtavaksi määräksi objekteja ilman kontekstia ja tarinaa. Yksi ainoa kohtaus raapaisi aihetta, siinä pohdittiin kuinka museo haluaa esittää Hapsburgien historiaan liittyvää aineistoa – valtiollisena velvollisuutena vai omista itsenäisistä lähtökohdistaan.

Mieleen jäi myös kohtaus, jossa yleisöpalveluhenkilökunta palaveroi, ja kauan talossa palvellut museovalvoja nousi kertomaan kohtelustaan. Hän toivoi, että hänen työpanoksensa tunnustettaisiin ja että hänet kaikkien palvelusvuosien jälkeen vihdoin esiteltäisiin muiden yksiköiden edustajille. Tämänkaltainen tilanne ei liene meilläkään mahdoton suuremmissa museoissa.

Elokuva sijoittui Espoo Cinén Paikat-sarjaan. Vaikka dokumentti keskittyi yhteen rakennukseen, suhde itse paikkaan ja rakennukseen jäi ulkokohtaiseksi. Museorakennus on paikka, jossa lähes kaikki kohtaukset tapahtuivat, joten olisin halunnut kuulla lisää paikasta, sen historiasta ja olemuksesta. Museo- ja rakennusintoilijana odotin elokuvalta syvällisempää paikan tuntua. 

Kiinnostavaa, että elokuvantekijä on tarttunut aiheeseen, mutta oma kokemukseni museotyöstä on huomattavasti monipuolisempi ja dynaamisempi. Toki meikäläisiä museoita ja järkälemäistä sekä epäilemättä konservatiivista Kunsthistorisches Museumia on hankalaa vertailla. Toisinaan kuitenkin tuntuu, että ihmisten käsitys museotyöstä on juurikin se, minkä elokuva antaa – pölyjen pyyhkimistä vitriineistä, eksentrinen tutkija, joka haahuilee työhuoneessaan ja pätemishaluinen kuraattori pompottelemassa alaisiaan. Varsinainen museomuumioiden marssi.

Kysymys kuuluukin, millaisilla toimenpiteillä näistä vanhentuneista käsityksistä pääsee eroon? Onko alan ulkopuolisten ihmisten käsityksillä väliä? Esimerkkinä raikkaammasta museoimagosta Helsingin kaupunginmuseo on ainakin aloittanut uudistumisensa myötä avoimen vuoropuhelun yleisön kanssa, ja haastaa samalla oman henkilökuntansa rooleja uusilla titteleillä.

The Great Museum on nähtävissä Espoo Cinéssä vielä kuluvan viikon sunnuntaina, lipputiedot täältä.

Näyttelyvinkkejä kevättalvelle 2014

Otso Kaijaluoto herätteli keskustelua blogissaan Taide ja Kansa museonäyttelyiden löydettävyydestä, ja ehdotti jonkinlaisen visuaalisuuteen perustuvan sovelluksen perustamista, johon voitaisiin koota museonäyttelyiden teasereita. Etenkin taidemuseoiden kohdalla tällainen sovellus voisi olla erittäin toimiva. Toki itse kaipaan myös kontekstia ja taustoitusta, mutta edellä mainittu sovellus voisi helpottaa aivan uusien yleisöjen näyttelysaleihin saamista.

Kirjoituksesta inspiroituneena päätin listata sekä omaksi muistilistaksi että muidenkin iloksi tärppejä menossa oleviin, kohta loppuviin tai pian avautuviin museonäyttelyihin, jotka ovat must-kamaa itselleni.

Pian avautuvat:

Helsingin taidemuseon Chaplin-näyttely avataan kuluvan viikon perjantaina. Olen aivan Chaplin-hullu, rakastan hänen elokuviaan, kulkurin hahmo puhuttelee sekä Chaplinin oman elämän vaiheet kiinnostavat minua kovasti. Suosittelen elokuvan historiasta ja varhaisesta tähtikulttuurista kiinnostuneelle.

Suunnitellessani matkaa Turkuun huomasin Turun taidemuseossa pian avautuvan kiinnostavan oloisen kokoelmanäyttelyn nimeltä Kootut teokset. Toteavan nimen takaa löytyy useita kiinnostavia teemoja, kuten länsimaisen kulttuurin kantatarinat ja mytologia, kauhu ja surrealismi sekä satu- ja fantasiamaailma. Näitä teemoja tarkastellaan laajalla ajallisella skaalalla, teokset ovat peräisin 1800-luvulta aina 2000-luvulle saakka. Turun taidemuseon tarjonnassa kiinnostaa myös Mika Karhun kiinnostavan häiriintyneen ja pelottavan oloiselta vaikuttava tussi- ja hiilipiirrosnäyttely. Menossa on myös Emil Wikströmin veistostaidetta esittelevä näyttely.

Helmikuun lopulla avautuva, Vitra-designmuseon tuottama näyttely Arjen muotoilija - Rudolf Steiner EMMAssa keskittyy Steinerin monipuoliseen vaikutukseen useilla elämän- ja kulttuurin aloilla. Tarjolla "Steinerin aikaansaannoksia niin kuvataiteen, arkkitehtuurin, muotoilun kuin näyttämötaiteiden alalla. Näyttely esittelee myös Steinerilta vaikutteita saanutta aikalaistaidetta sekä Steinerin ajatuksista edelleenkin inspiroituvaa nykydesignia."

Tove Janssonin 100-vuotisjuhlanäyttely avataan Ateneumissa maaliskuun puolessavälissä. Janssonin monipuolista uraa esittelevä näyttely tarjoaa muumien ja sarjakuvan lisäksi siis maalaustaidetta, kirjallisuutta, poliittisia pilapiirroksia ja kuvituksia.

Vielä ehtii:

Helsingin kaupunginmuseon Art Nouveaun luonto -näyttely on sulkeutumassa tämän viikon lopulla. Näyttelyssä nähdään kuinka Art Nouveaun ja Jugendin kasviornamentiikka on vallannut taiteen ja arkkitehtuurin 1800-1900 -luvun vaihteen Suomessa ja Euroopassa.

Maaliskuulle asti jatkavat myös Kansallismuseon Aho & Soldan - Autot & Helsinki, joka johdattaa kaupunkiautoilun historiaan valokuvien avulla ja Miranda - mustalaisten holokausti, kuka pelkää valkolaista?, joka avaa Euroopan lähihistoriaa ja nykyisyyttä romanien näkökulmasta.

Tallinnan Lennusadam-museon Titanic: tarina, löydöt, legendat -näyttely alkuperäisesineineen on nähtävissä maaliskuun loppuun saakka. Näyttelyssä on Titaniciin liittyvien esineiden ja tarinoiden lisäksi rekonstruoituna aluksen pääportaikko, ensimmäisen luokan käytävä ja eri hyttiluokkien hyttejä. Joku kaunis päivä ensi kuussa siis hyppään lauttaan ihan pelkästään tämän takia. Samalla reissulla voinkin tutustua paljon hehkutettuun Kalamajan alueeseen.

Juuri avutunut Ars Fennica -näyttely Kiasmassa on avoinna huhtikuun loppupuolelle asti. Ars Fennica -ehdokkaat ovat taiteilijapari IC -98 (Patrik Söderlund ja Visa Suonpää), Riitta Ikonen, taiteilijapari Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen, Leena Nio sekä Pauliina Turakka Purhonen.

Mikäli olet tykästynyt Arppeanum-rakennuksessa toimivan Helsingin yliopistomuseon upeaan valurautaportaikkoon ja historiaa huokuviin saleihin, tai et ole koskaan käynyt siellä, nyt on aika. Helsingin yliopistomuseo nimittäin luopuu nykyisistä Arppeanumin tiloistaan 1.6.2014. Perusnäyttely on suositeltava, ja Kulttuurien museon kanssa yhteistyössä järjestetty näyttely Siperiaan! M. A. Castrénin 200-vuotisjuhlanäyttely, johon tutustuin viime joulukuussa on kiinnostava katsaus varhaiseen alkuperäiskansojen tutkimukseen. Näyttelyssä oli myös hauskoja visuaalisia elementtejä, kuten aineettoman oloinen siimoista rakennettu kota. Mutta kuten mainitsin, pelkkä rakennus ja sen interiööri on todellinen elämys ja vierailun arvoinen, kun sinne vielä kerran pääsee. Rakennuksen tulevaisuuden käytöstä ei ollut tietoa kun viime vierailulla asiasta kyselin.

Tässä sitä on savottaa tuleville kuukausille! Vinkatkaa ihmeessä omia näyttelysuosituksianne tuonne kommentteihin - myös muilla paikkakunnilla asuvat, jos vaikka saisin innoituksen museoretkeen! Tarjonta on kuitenkin niin suuri, että jotain kiinnostavaa saattaa mennä ohitse.



Kaikki kuvat Helsingin yliopistomuseo Arppeanumin Siperiaan! -näyttelystä.
Kuvat: Helsingin yliopistomuseo / Timo Huvilinna.

Toven ja Tuutin matkassa

 Osana DocPointin ohjelmistoa esitettiin torstaina Kanerva Cederströmin ohjaama Tove Jansson -trilogia. Cederström palkittiin tämänvuotisella Aho & Soldan -palkinnolla, ja Janssonin syntymästä on tullut tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta.

Dokumenttielokuvat Matkalla Toven kanssa, Haru – yksinäisten saari ja Tove ja Tuuti Euroopassa perustuvat taidegraafikko Tuulikki Pietilän 1970-luvun alussa Japanista ostamallaan Konica-kaitafilmikameralla kuvaamaan materiaaliin. Staattiseen kuvaan kyllästynyt Tuulikki eli Tooti innostui pienen kameran hyödyistä luonnostelussa ja maailman tarkkailussa. Samalla hän tuli ikuistaneeksi hänen ja Tove Janssonin yhteistä elämää niin matkoilla maailmalla kuin kotoisessa kesäparatiisissaan Klovharun saarella.

Ensimmäinen elokuva, Matkalla Toven kanssa valmistui vuonna 1993 ja se kertoo Pietilän kaitafilmauksen alkutarinan. Jansson oli lähdössä Japanin television kutsumana matkalle yksin mutta pariskunta keksikin ehdottaa että matkaliput muutettaisiin meno-paluusta kahdeksi menolipuksi, ”että voisimme jatkaa matkaa”. Kuinka ihailtava asenne, nähdä seikkailun mahdollisuus missä vaan! Elokuvassa kuljetaan Japanista Havaijille, Meksikosta Yhdysvaltoihin ja valtamerialuksella takaisin Helsinkiin. Matkakuvien taustalla katsoja saa nauttia hykerryttävästä kommenttiraidasta, jolla jo ikääntyneet Tove ja Tuuti päivittelevät vanhoja reissujaan, kertovat hauskoja anekdootteja ja naljailevat toisilleen hyväntahtoisesti kuten vanhan pariskunnan kai kuuluukin. Elokuvassa kiteytyy hetkestä riemuitseminen, seikkailun mahdollistuminen ja hyvässä seurassa matkustamisen ihanuus. Vieraisiin kulttuureihin tutustuminen kulkee siinä sivussa, muttei tunnu olevan pääasia.

Haru – yksinäisten saari (1994) kertoo maailmanympärysmatkan jälkeen paluusta saarelle. Jansson ja Pietilä kesäasuttivat Klovharun luotoa 1960-luvun puolivälistä reilut kolmekymmentä vuotta ja noina kesinä kaitafilmille tallentui luodon arkea kalastamisineen, luonnonilmiöineen ja sään vaihteluineen sekä pienine iloitteluineen. Elokuvan taustakertomus perustuu pitkälti Janssonin kesämuistelmakirjaan Haru, eräs saari. Itsessäni elokuva herätti liikuttuneen kaipauksen saaristoa, rantakallioita ja meren läheisyyttä kohtaan.  Olen toisinaan taipuvainen erakkoiluun ja vetäytymiseen, ja eristäytymisen mahdollisuus kuten myös saaristoelämä vetoaa minuun syvästi. 

Viimeisin elokuva, Tove ja Tuuti Euroopassa (2004) syntyi vasta Janssonin kuoleman jälkeen. Siinä kerrataan Toven ja Tootin yhteisiä matkoja Euroopassa vuosina 1975–1993. Matkat alkoivat useimmiten Pariisista, jossa he asuivat hetken aikaa myös taiteilijaresidenssissä Seinen rannalla. Elokuva johdattaa katsojan matkalle Islantiin, Korsikalle, Venetsiaan, Lontooseen, Irlantiin ja Madridiin. Pietilän päiväkirjat muistavat kunkin paikan tunnelman ja tuoksut, Janssonin romaaniotteet kertovat ympäri Eurooppaa kerätyistä vaikutteistaan. Ja joka paikassa kuvattiin kissoja, sieviä pieniä pentuja, kolhoja kujakolleja ja nuhjuisia kaupunkikatteja.

Elokuvat antavat kuvan tasapainoisesta taiteilijapariskunnasta, jolla tuntuu olevan aina aika hauskaa. Etenkin Janssonin elämänasenne vaikuttaa ihailtavalta. Pietilän mukaan edes vaikeuksien edessä hän ei valittanut, vaan otti mitä eteen tuli, positiivisesti, ei alistuen. Joka kuvassa Jansson hymyilee leveästi, keimailee kameralle, ottaa kontaktia paikallisiin aikuisiin, lapsiin ja eläimiin, aina puoliksi poltettu tupakka vasemman käden sormissaan, ja usein tanssii villisti ojennellen pitkiä jäseniään. Ensimmäisen elokuvan kommenttiraidan lapsellinen kikatus ja ilakointi pienten yksityiskohtien muistamisesta täydentävät kuvaa onnellisen huolettomasta ja vapaasta yksilöstä. Mielenkiintoista on myös seurata, mihin taidegraafikko Pietilä kiinnittää kamerallaan huomion ihmisten ja nähtävyyksien lisäksi. Veden väreilyyn, kiven pintaan ja muotoihin, värikkäiden kalojen tanssimaiseen liikkeeseen.

DocPoint jatkuu vielä tämän sunnuntain ajan. Vaikka mitä kiinnostavaa on tarjolla, joten käykäähän ihmiset elokuvissa!


Kaikki kuvat: DocPoint 2014

Töölön Museomaraton ja Töölön Juhlaviikko

Kiirettä pitää uusien töiden ja kaikenlaisten projektien parissa, joten blogi on jäänyt vähemmälle huomiolle hetkeksi. Aionkin iskeä tällä postauksella kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ja mainostan yhdessä kymmenen töölöläisen museon kanssa järjestämääni Töölön Museomaratonia, joka järjestetään ensi viikolla osana Töölön Juhlaviikkoa 12.-16.6.2013!

Tervetuloa siis tutustumaan töölöläisiin paikallismuseoihin, valinnanvaraa löytyy tunnetummista Kansallismuseosta ja Luonnontieteellisestä keskusmuseosta (tuttavallisemmin Eläinmuseosta) kotimuseoihin (Reitzin säätiön kokoelmat, Taidekoti Kirpilä ja Virkki -käsityömuseo) ja erikoismuseoihin, kuten Elisan puhelinmuseoon ja Lastenlinnan erityismuseoon. Mukana menossa ovat myös Suomen Urheilumuseo, Ratikkamuseo ja Hakasalmen huvila. jossa järjestetään muun muassa ihana Auroran hattupiknik! Kaikki vähintään kolmessa museossa viiden päivän aikana vierailleet osallistuvat arvontaan, jossa voi voittaa museojulkaisuja, vapaalippuja tai yksityisen museokierroksen!

Museomaratonin ohjelma, yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät täältä.

Töölön Museomaratonin Facebook-tapahtuma, jota saa mieluusti jakaa löytyy täältä.

Töölön Juhlaviikko tarjoaa Museomaratonin lisäksi muutakin todella monipuolista ja kiinnostavaa ohjelmaa, on saunaa, tapaskierrosta, elävää musiikkia ja vaikka mitä! Töölön Juhlaviikon koko ohjema täältä ja Facebook-tapahtuma täältä.

- - - - - - - -

Tunnetko Töölön museoita? Kansallismuseon, tietysti. Ehkä Luonnontieteellisen museon? Onko täällä muuta? Tee tutkimusretki Töölön runsaaseen ja osin tuntemattomaksi jääneeseen museomaailmaan, osallistu Töölön museomaratoniin ja saavu uusilla kokemuksilla palkittuna maaliin! Viisi päivää, kymmenen museota, kuinka monessa ehdit vierailla? Osa museoista on normaalisti auki ainoastaan tilauksesta, joten käytä tilaisuus hyväksesi. Tarjolla on henkistä huoltoa maratoonareille opastusten ja erikoisohjelman muodossa. Suurin osa museoista on maksuttomia, osa perii pienen pääsymaksun.

Töölön museomaraton järjestetään osana Töölön juhlaviikkoja 12.-16.6.2013. Kaikista osallistuvista museoista saat museomaratonpassin, joka leimataan museossa käydessäsi. Vähintään kolmessa museossa passinsa leimauttaneet osallistuvat arvontaan, jossa on palkintoina osallistuvien museoiden julkaisuja ja vapaalippuja. Avarra paikallistuntemustasi, avaa uusia ovia ja opi menneisyydestä yhdessä muiden kanssa. Tutustu taiteeseen, historiaan ja luonnonihmeisiin. Töölön museomaraton alkakoon!

Poliakoffin paikat

Tänään on luvassa ihanaa Teema-herkkua eli pitkästä aikaa Stephen Poliakoffin tv-elokuva Edistyksen hinta! Yle Teemahan on kunnostautunut Poliakoffin esittämisessä viime vuosina ja suuri kiitos siitä. Stephen Poliakoff on englantilainen näytelmäkirjailija, ohjaaja ja käsikirjoittaja, jonka usein itse käsikirjoittamia tv-elokuvia yhdistää yleensä vahva paikkaan, usein yksittäiseen rakennukseen liittyvä teema. Poliakoffin elokuvissa paikat ja rakennukset saavat usein yhden pääroolin aseman pelkän tapahtumien kehyksen sijasta. Historia, ihmissuhteet ja koko draama kietoutuvat niiden ympärille. Esimerkiksi Ystävät ja krokotiilit, Vuoden 39 salaliitto, Sukupuu, Arvoitusten talo, Lumottu Mary ja Talonvaltaajat liittyvät rakennuksiin, joilla on suuri merkitys tarinan kannalta. Poliakoffin näkökulma, jossa arkkitehtuuri saa suuren merkitykseen osana draamaa, on kiehtova etenkin kaltaiselleni arvoitus-, rakennus- ja historiafriikille. Poliakoffin kertomuksissa liikutaan usein pitkällä historiallisella aikajanalla, ja niissä käsitellään sukujen salaisuuksia ja kipupisteitä sekä muistamisen ja unohtamisen teemoja.

Onko kukaan muu hurahtanut Poliakoffiin?

Uimala ja yleisiä saunoja Helsingissä

Helsingin rannoilla on varmasti vilvoiteltu ja peseydytty siitä asti kun paikka on ollut asutettu. Erilaisia uimahuoneita ja kylpylaitoksia on myös käytetty vedessä kylpemistä helpottamaan. 1800-1900 -luvun taitteessa alkoi Helsingin niemelle syntyä uimalaitoksia, jotka vastasivat uimaopetuksen kasvavaan tarpeeseen. Ne olivat pienempiä tai suurempia puisia rakennelmia, joista pääsi hallitusti uimaan kivikkoisten rantojen sijaan. Tunnetuimpia näistä olivat Ursinin uimalaitos Etelä-Helsingissä ja Humallahden uimalaitos Taka-Töölön ja Meilahden liepeillä. Uimahallirakentamisen 1950-60 -luvuilta lähtien kasvanut suosio johti uimalaitoksien katoamiseen kaupunkikuvasta. Lähimmäksi uimalaitosten tunnelmaa päässee tänä päivänä esimerkiksi Seurasaaren uimalassa, josta tämän bloggauksen kuvat on otettu talvisen päivän jääkävelyllä.

Helsingillä on kunniakas historia myös kylpyläkulttuurin saralla, 1830-50 -luvuilla Ullanlinnan kylpylaitos oli Pietarin seurapiirien suosiossa. Siellä tosin tärkeämpää oli terveysvesien juominen ja sosiaalinen elämä, joten kylvyt ja meressä virkistäytyminen liittyivät enemmänkin terveyden edistämiseen kuin varsinaiseen uimiseen. Tämänhetkinen tutkimukseni kohdistuu nimenomaan helsinkiläisiin uimalaitoksiin, joten on hauskaa todeta, kuinka uimalaitokset ovat tulleet yllättäen ajankohtaisiksi aivan viime aikoina. Helsingissä on nimittäin tällä hetkellä kaksikin eri uimalahanketta vireillä. Aluksi molemmat havittelivat  Katajanokan Kanavaterminaalin tyhjää tonttia, mutta viimeisen ymmärrykseni mukaan Korjaamo Group, joka on neuvotellut Allas-nimellä kulkevasta uimalahankkeesta liikuntaviraston kanssa, on tarkentanut kohdevaihtoehdoikseen Arabianrannan, Töölönlahden ja Tokoinrannan. Myös Pohjoisrantaa ja Kaivopuistoa on väläytelty mahdollisina uimalan paikkoina. 

Toinen ajankohtaisista uimalaehdotuksista on Platta, joka toteutuessaan toisi Katajanokan Kanavaterminaalin tontille väliaikaisen kelluvan uimarannan kahviloineen ja ravintoloineen. Suunnitteilla on terasseja ja tapahtumapaikkoja, ja paikka voisi talviaikaan palvella jääpuistona ja luisteluratana. Yksityisen rahoituksen turvin rahoitettava hanke on suunnittelijoiden sanoin pitkällä, ja avajaisia voitaisiin viettää jo kesällä 2014 mikäli rahoitus ja luvat saadaan kuntoon. Platta-hankkeen takana on N2 Helsinki -suunnittelutoimisto. Katajanokalle samaiselle tontille suunnitteilla olevan maailmanpyörän ei katsota sotivan Platta-suunnitelmia vastaan, vaan päinvastoin olen ymmärtänyt, että ainakin Platan puuhaajat kokevat uimala- ja maailmanpyörähankkeiden tukevan toisiaan. Sekä Allas- että Platta-uimalahanketta yhdistää se, että uimaloiden sijoituspaikkaa ja toimintoja ideoidaan aktiivisesti sosiaalisessa mediassa.

Kaupunkilaisena asiaa katsellen näen Platan kohdalla selkeitä etuja siinä, että nykyisin tyhjälle alueelle saadaan mahdollisimman monipuolisia, helposti lähestyttäviä ja toisiaan tukevia toimintoja. Ainoa, mikä arveluttaa kummassakin uimalahankkeessa, on meriveden puhtaus ja etenkin Platan kohdalla sijaintipaikka Katajanokalla erittäin vilkkaan matkustajalaiva-, saaristoristeilijä- ja lauttaliikenteen läheisyydessä. Allas havittelee selvästi suojaisempia vesiä. Maauimaloita ja uimarantoja Helsingistä löytyy vaikka kuinka, mutta ajatus hyvin suunnitellusta ja toteutetusta uimalarakennelmasta ympärivuotisine palveluineen on kiinnostava. Aika näyttää, toteutuuko kumpikaan hankkeista.

Mielelläni näkisin myös, että näihin uimaloihin mahdollisuuksien mukaan liitettäisiin myös yleisiä saunoja, ja toki talvella avantouintimahdollisuus. Tällä hetkellä Helsingin perinteisten yleisten saunojen tilanne on melko surkea - ainoastaan Arlan sauna, Kotiharjun sauna ja Hermannin sauna sinnittelevät vanhoina tekijöinä, vaikka joitain vuosikymmeniä taaksepäin yleisiä saunoja oli lähes joka korttelissa, kun asuntokohtaisia kylpyhuoneita ei vielä kaikilla ollut.  Parempi toki kolme yleistä saunaa kuin ei mitään, ja uimahallit toki tarjoavat mahdollisuuden saunomiseen, niistä paras miljöö on tietenkin Suomen vanhimmassa uimahallissa eli Yrjönkadun uimahallissa vuodelta 1928. Uutta ja mielenkiintoista saunakulttuuria edustaa Nene Tsuboin ja Tuomas Toivosen Merihakaan suunnittelema Kulttuurisauna, jonka pitäisi aueta lähiaikoina. Siellä on poikettava heti ensi tilassa, kunhan paikka saadaan auki. Olisi tietenkin mukavaa, jos saunakulttuuri leviäisi muuallekin Helsinkiin yhtä ilahduttavan elinvoimaisena, kuin se tällä hetkellä on Merihaka-Kallio-Hermanni -akselilla.