5 syytä rakastaa elokuuta

1. Espoo Ciné

Romanttiset pimenevät elokuiset leffaillat tulevat taas! Espoon leffafestareiden ohjelmisto on ainoastaan parantunut vuosien saatossa. Tällä kertaa ohjelmisto on jaettu inhoamini hashtagein, mutta ne ovat yllättävän toimivia keinotekoisen maateemoittelun sijaan. Tänä vuonna kiinnostaa erityisesti Ingrid Bergman -dokkari, Thomas Vinterbergin ohjaama ja ihanan Carey Mulliganin tähdittämä epookki, Q-teatterista elokuvaversioksi sovitettu Häiriötekijä, Kim Longinotton rakkausteemainen dokkari, Pixarin uutuus, ylistetty Inside Out, Helen Mirrenin ja Gustav Klimtin yhdistävä Kultainen nainen, Freudin ja vampyyrit kutkuttavalla tavalla naittava Therapy for a Vampire sekä tietysti melkoinen tapaus festarivierailuineen ja suomalaisroolituksineen, Peter Greenawayn Eisenstein in Guanajuato.


2. Flow Festival

En koe liioittelevani todetessani, että tulevana viikonloppuna Suvilahdessa on kaikkien aikojen line-up: Beck, Shamir, Pet Shop Boys, War on Drugs, Belle & Sebastian, Chic feat. Nile Rodgers, Future Islands, Todd Terje ja himmeä setti parhaita kotimaisia! Mitämitämitä?!? Aivan kuin Flow'n ohjelmaryhmä olisi lähtenyt toteuttamaan villeimpiä unelmiani.


3. Kesäloma

Elokuu on paras lomakuukausi.


4. Helsingin Juhlaviikot

Itselleni aina hieman epämääräisenä osallistumiseni puolesta näyttäytyvä, mutta silti kaupungin tunnelmaan olennaisesti vaikuttava tapahtumakokonaisuus. Joka paikassa tuntuu tapahtuvan, matalalla kynnyksellä esimerkiksi Taiteiden Yö, Art Goes Kapakka ja lukuisat ilmaistapahtumat. Juhlaviikkojen monipuolisuus hengästyttää; sirkusta Shanghaista, Helsinki Night Marketin herkut Teurastamolla, Suomen taiteen uudistajia sadan vuoden takaa Didrichsenin taidemuseossa, Yasmine Hamdan ja Giorgio Moroder Huvila-teltassa sekä Akse Petterssonin western Stage-festivaalilla. Mikä ihana runsaudenpula!


5.  Lemonatorin jäähyväiskeikka

Tavastialla vietetään 29.8. epäilemättä erään aikakauden loppua, vaikkakin odotettavissa ollutta. Siellä entiset nuoret nostalgisoivat aikakautensa yhtä parasta bändiä. Ennustan melkoisia kokoontumisajoja, paljon riemua ja vähän kyyneleitä. TJEU: Lemonator - Over Now.



(Kuva: Espoo Ciné)

Museokortti on vihdoin totta!

Olen toivonut jo vuosikaudet, että museoihin olisi olemassa jonkinlainen sarjakortti, siis sellainen joka mahdollistaisi museokäynnit missä tahansa, milloin tahansa. Ajatus tuntui pitkään utopistiselta, mutta Suomen museoliiton puuhakas väki teki tempun otettuaan mallia Hollannin toimivasta museokortti-järjestelmästä, ja Suomessa valtakunnallinen Museokortti otetaan käyttöön 5.5.2015!

Eilen järjestettiin Museokortin julkistamistilaisuus Ateneumissa, mikä olikin oivallinen paikka alleviivaamaan Museokortin merkittävyyttä - Atskissa museokävijä saa nauttia paitsi taiteesta melko laajalla spektrillä, myös laadukkaista kulttuurihistoriallisista näyttelyistä, sekä tietenkin itse museorakennuksen loistokkuudesta. Ateneumin lisäksi Museokorttiin liittyneitä museoita on lähes 200 ympäri Suomen, ja täydennystä lienee luvassa. Sormeni syyhyävät odottaen tulevaa kesää, jolloin maakuntamatkailu saa aivan uuden ulottuvuuden, kun suurimpaan osaan museoista pääsen sisään vilauttamalla yhtä ja samaa korttia. Tulevan kesän kohteideni mukaisesti näyttelylistalleni voisivat valikoitua esimerkiksi Turun linnan Tyttökuningas ja Kolin luontokeskus Ukon Koli kautta aikojen.

Museokortissa on mielestäni nimenomaan kysymys sen helppoudesta. Museokortti:

- madaltaa kynnystä käydä museoissa
- mahdollistaa uuden, joustavamman tavan tutustua museoihin (esim. pistäytymisen lempitaideteoksensa äärellä vaikka joka ikinen päivä, kuinka romanttista!)
- tulee semiaktiivisellekin museokävijälle edulliseksi vuoden aikana
- varmasti lisää haltijansa museovierailuja, myös sellaisiin paikkoihin joihin ei muuten tulisi mentyä
- antaa syyn vierailla museoissa ihastelemassa vaikkapa pelkkää arkkitehtuuria ja upeita sisätiloja

Museokortin toteutuminen Suomessa on merkittävä juttu, eikä vähiten sen vuoksi, kuinka sekalaisia taustaorganisaatioita ja pääsymaksukäytäntöjä suomalaisten museoiden joukkoon mahtuu. Mielestäni on kaunista, että museoala on hyvin konkreettisella tavalla osoittanut puhaltavansa yhteen hiileen. Ja lopputuloksena on myös asiakkaan etu.

Miten Museokorti käytännössä toimii? Museokortti otetaan käyttöön 5.5.2015, niitä myyvät Museokortti-järjestelmään liittyneet museot (linkki listaukseen yllä), Museot.fi-verkkokauppa (ei näemmä toimi ihan vielä) ja Tiketti.fi. Kulttuuri- ja virikesetelit käyvät kuulemma maksuvälineinä mikäli myyvä taho niitä vastaanottaa. Hinta on 54 euroa, väliaikaisen kortin saa käyttöön heti, ja verkossa rekisteröidyttyään varsinainen kortti tulee postissa kotiin. Kortti on siis voimassa vuoden ensimmäisestä käyttöpäivästä, ja sitä saa käyttää vapaasti mukana olevissa museoissa, ainoastaan sillä rajoituksella että käyntejä on yhdessä kohteessa maksimissaan yksi per päivä. Museokortti on esimerkiksi lahjaideana aivan huippu!

Lehdistötilaisuudessa sain käyttööni Museokortin vuodeksi, ja minua kutkuttaa ajatus projektista, jossa kirjoittaisin jokaisesta Museokortti-käynnistäni vuoden aikana jotain. Samalla konkretisoituisi kortin hyödyt ja sen käytön laajuus. Jätän asian hautumaan. Aivan ensimmäiseksi taidan hyödyntää Museokorttiani tsekkaamalla Kiasmassa Ismo Kajanderin näyttelyn ja "vielä ehtii" -teemalla Amos Andersonin taidemuseon Vilhelm Hammershoin näyttelyn. Kulttuurihistoriallisista näyttelyistä ensimmäisinä listallani ovat Kansallismuseon Finnskogar ja Uskontojen maailma sekä Tamminiemen museossa pian avattava epäilemättä kutkuttavaa ajankuvaa sisältävä Miss Universum 1975.

Aikahyppy 1920- ja 1930-lukujen ravintolaelämään

Missä helsinkiläisessä ravintolassa oli marokkolainen sali? Kuka taiteilija sisusti äitinsä Chat Doré -nimisen ravintolan? Minkälaisia paikkoja olivat Franciskaner ja Café Pagod?

Vastauksen saat Hotelli- ja ravintolamuseolle laatimassani verkkonäyttelyssä Moderni eksotiikka - 1920–1930 -luvun helsinkiläisravintoloiden sisustuksia, jossa pääsee tutustumaan jännittävän eksoottiseen 1920- ja 1930-luvun ravintolainteriöörien maailmaan.

Kieltolaista huolimatta 1920-luvulla panostettiin kahviloiden ja ravintoloiden sisustuksiin. Niissä yhdistyivät ajan muoti-ilmiöt art deco, orientalismi, klassismi ja varhainen funktionalismi. Uutuutena ravintolaelämään astui jazzmusiikki, jota kuultiin illallistansseissa. Ravintolakulttuuri vapautui hiljalleen tiukan etiketin kahleista ja ravintoloihin tultiin nauttimaan. Myös ravintoloiden nimet kuten Alhambra ja Kairo kertoivat eksotiikan ihannoinnista. 

Näyttely perustuu pitkälti Hotelli- ja ravintolamuseon omiin valokuva-, menu- ja esinekokoelmiin ja avaa näkymän runsaisiin ja detaljirikkaisiin 1920- ja 1930-luvun ravintolainteriööreihin. Jos olet kiinnostunut ajan sisustustyyleistä ja Helsingin ravintolahistoriasta, suosittelen lämpimästi.

Moderni eksotiikka – 1920-1930-lukujen helsinkiläisravintoloiden sisustuksia on nähtävillä osoitteessa www.modernieksotiikka.fi

Kaikki kuvat: Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat

Museomuumioiden marssi

Kesän taittuessa syksyyn parasta mitä voin keksiä on hypätä ilmaisbussiin ja matkustaa Tapiolaan uusien elokuvaelämysten äärelle. Espoo Ciné alkoi osaltani lauantaina, jolloin kävin katsomassa kaksi leffaa, Woody Allenin uutuuden ja ohjelmakirjassa Paikat-sarjaan sijoitetun dokumenttielokuvan The Great Museum.

Museoalan ihmiselle The Great Museum tuntui paperilla kiinnostavalta – mitä dokumentin ohjaaja Johannes Holzhausen haluaa tuoda esiin valtavasta Wienin Kunsthistorisches Museumista?

Tavallaan dokumentti oli yllätyksetön ja samalla myös pettymys. Dokumentissa keskityttiin pääasiassa museon pysähtyneisyyden ja pölyisyyden kuvailuun, siitä huolimatta että elokuva itse asiassa kertoi perusnäyttelyn uusimisesta ja museotilojen suuresta kunnostustyöstä. Pysähtyneisyyttä kuvasti se, että elokuva antoi runsaasti aikaa mykkien esineiden ja taideteosten konservoinnin, siirtämisen, puhdistamisen sekä varastoinnin esittämiseen. Myös näyttelyvitriinien sisäisen maailman hinkkaus ja museoihmisten vänkkäys teosten sijoittelusta saatiin näyttämään naurettavalta pilkunviilaukselta. 

Kaiken tämän vastapainoksi elokuvassa tuotiin esille pintapuolisesti budjettineuvotteluita ja markkinointistrategiaa – ikään kuin jollekin tulisi yllätyksenä, että todella, museoissakin pohditaan sitä, miten toiminta ei jää tappiolliseksi ja sitä, kuinka yleisö saadaan paikalle ja kiinnostumaan sisällöstä.

Toki alan ulkopuoliselle dokumentti saattaa olla kiehtova kurkistus museon kulissien takaiseen elämään, mutta se silti pönkittää mielestäni vanhanaikaista käsitystä esinevarastosta ja hieman hullunkurisesta, aikansa eläneestä ilmapiiristä seniileine henkilökuntineen. Tärkeä säilytys- ja tallennustehtävä tuli siis elokuvaan taltioitua, mutta vähemmälle jäivät sisältöön liittyvät kysymykset. Esineet ja taideteokset jäivät elokuvassa vain valtavaksi määräksi objekteja ilman kontekstia ja tarinaa. Yksi ainoa kohtaus raapaisi aihetta, siinä pohdittiin kuinka museo haluaa esittää Hapsburgien historiaan liittyvää aineistoa – valtiollisena velvollisuutena vai omista itsenäisistä lähtökohdistaan.

Mieleen jäi myös kohtaus, jossa yleisöpalveluhenkilökunta palaveroi, ja kauan talossa palvellut museovalvoja nousi kertomaan kohtelustaan. Hän toivoi, että hänen työpanoksensa tunnustettaisiin ja että hänet kaikkien palvelusvuosien jälkeen vihdoin esiteltäisiin muiden yksiköiden edustajille. Tämänkaltainen tilanne ei liene meilläkään mahdoton suuremmissa museoissa.

Elokuva sijoittui Espoo Cinén Paikat-sarjaan. Vaikka dokumentti keskittyi yhteen rakennukseen, suhde itse paikkaan ja rakennukseen jäi ulkokohtaiseksi. Museorakennus on paikka, jossa lähes kaikki kohtaukset tapahtuivat, joten olisin halunnut kuulla lisää paikasta, sen historiasta ja olemuksesta. Museo- ja rakennusintoilijana odotin elokuvalta syvällisempää paikan tuntua. 

Kiinnostavaa, että elokuvantekijä on tarttunut aiheeseen, mutta oma kokemukseni museotyöstä on huomattavasti monipuolisempi ja dynaamisempi. Toki meikäläisiä museoita ja järkälemäistä sekä epäilemättä konservatiivista Kunsthistorisches Museumia on hankalaa vertailla. Toisinaan kuitenkin tuntuu, että ihmisten käsitys museotyöstä on juurikin se, minkä elokuva antaa – pölyjen pyyhkimistä vitriineistä, eksentrinen tutkija, joka haahuilee työhuoneessaan ja pätemishaluinen kuraattori pompottelemassa alaisiaan. Varsinainen museomuumioiden marssi.

Kysymys kuuluukin, millaisilla toimenpiteillä näistä vanhentuneista käsityksistä pääsee eroon? Onko alan ulkopuolisten ihmisten käsityksillä väliä? Esimerkkinä raikkaammasta museoimagosta Helsingin kaupunginmuseo on ainakin aloittanut uudistumisensa myötä avoimen vuoropuhelun yleisön kanssa, ja haastaa samalla oman henkilökuntansa rooleja uusilla titteleillä.

The Great Museum on nähtävissä Espoo Cinéssä vielä kuluvan viikon sunnuntaina, lipputiedot täältä.

Elokuu on ihmisen parasta aikaa

                                                    Näkymä Mäkrävaaralta Pieliselle.

Hitusen blogitaukoa työputken ja kesäloman vuoksi viettäneenä lienee vuoden paras aika palata linjoille. Elokuuhan on tunnetusti kulttuuritapahtumien superkuukausi Helsingin seudulla. Itse missasin reissujeni takia jo Flow Festivalin ja Kallio Block Partyn (jossa toimin tosin etä-dj:nä etukäteen laatimani pienen swingsetin avulla), mutta edessä odottaa vielä ainakin Helsingin juhlaviikot Art goes kapakkoineen ja Taiteiden öineen, Espoo Ciné (jonka sloganilta taisin varastaa otsikkoni), Torikortteleiden katujuhla, Helsinki Night Market sekä Ravintolapäivä.

Kesästä sen verran, että vaikka olen kulkenut ympäri Suomea upeissa kaupunki-, luonto- ja museokohteissa, ei lomailijan kiinnostus riittänyt niistä raportoimaan vaikka paljon kerrottavaa olisikin. Katsotaan, josko kirjoittelen niistä myöhemmin, tai sitten en. Blogi on hauska harrastus, joka selvästi elää vuodenaikojen ja oman ajankäyttötilanteeni mukaan, ja niin olkoon. Väkipakolla en halua kirjoittaa. Lukijaystävällisin ei tapani ole niille, jotka kaipaavat säännöllisiä päivityksiä ympäri vuoden, mutta uskon että aito motivaatio tuo myös laadukkuutta teksteihin.

Herajärven kierros, jossain Ryläyksen tienoilla.

Nyt vuodenajan kääntyessä hiljalleen loppukesään alkavat rutiinit palautua elämään ja sitä myöten taitaa blogikin aktivoitua. Jotain kesästäni kuitenkin alla:

Paras tapahtuma: H2Ö, Turku, mennen tullen. Upea, rosoinen ja tunnelmallinen tapahtuma-alue Ruissalon telakalla. Enemmän musiikkia, vähemmän samppanjabaareja, kiva yleistunnelma ja riittävän pieni ja intiimi tapahtuma. Hyvä kokoelma eri tyyppistä musiikkia, sopiva sekoitus mainstreamia ja ug:ta eri tyyleistä.

Paras luontoelämys: Herajärven kierros, Lieksa/Joensuu/Kontiolahti. Vaaroille nousuja ja niiltä avautuvia huikeita maisemia, vaihtelevia metsäympäristöjä sekä ihania vanhoja asutuspaikkoja. Tietysti myös mökillä oleilu ja kuikan huudon kuuntelu kuuluu tähän kategoriaan.

Paras museokäynti: Jo useita kertoja käyty Möhkön ruukkimuseo Ilomantsissa ja koko Möhkön alue on joka kerta elämys, kaikkina vuodenaikoina.

Paras teatterielämys: Kaspar Hauser, Q-teatteri, goes without saying. Sain liput kevään kuumimpaan näytelmään vasta kesäkuun alkuun. Iskee kovaa, tästä tunnistin sekä itseäni että muita sukupolveni edustajia. Huikeaa näyttelijäntyötä koko kolmikolta. Kokaiini- ja unettomuuskohtaukset menevät kaikkien aikojen hillittömimpien joukkoon.

Paras tv-sarja: Ikisuosikkini Stephen Poliakoffin Murtuva maailma tuli katsottua Yle Areenasta jälkikäteen. Ulkopuolisuus, eksentriset äveriäät hahmot, ajan vahva tuntu ja merkitykselliset paikat luovat taas hyvin poliakoffmaisen maailman 1930-luvun alun Lontooseen.

Möhkön ruukin paja.

Näyttelyvinkkejä kevättalvelle 2014

Otso Kaijaluoto herätteli keskustelua blogissaan Taide ja Kansa museonäyttelyiden löydettävyydestä, ja ehdotti jonkinlaisen visuaalisuuteen perustuvan sovelluksen perustamista, johon voitaisiin koota museonäyttelyiden teasereita. Etenkin taidemuseoiden kohdalla tällainen sovellus voisi olla erittäin toimiva. Toki itse kaipaan myös kontekstia ja taustoitusta, mutta edellä mainittu sovellus voisi helpottaa aivan uusien yleisöjen näyttelysaleihin saamista.

Kirjoituksesta inspiroituneena päätin listata sekä omaksi muistilistaksi että muidenkin iloksi tärppejä menossa oleviin, kohta loppuviin tai pian avautuviin museonäyttelyihin, jotka ovat must-kamaa itselleni.

Pian avautuvat:

Helsingin taidemuseon Chaplin-näyttely avataan kuluvan viikon perjantaina. Olen aivan Chaplin-hullu, rakastan hänen elokuviaan, kulkurin hahmo puhuttelee sekä Chaplinin oman elämän vaiheet kiinnostavat minua kovasti. Suosittelen elokuvan historiasta ja varhaisesta tähtikulttuurista kiinnostuneelle.

Suunnitellessani matkaa Turkuun huomasin Turun taidemuseossa pian avautuvan kiinnostavan oloisen kokoelmanäyttelyn nimeltä Kootut teokset. Toteavan nimen takaa löytyy useita kiinnostavia teemoja, kuten länsimaisen kulttuurin kantatarinat ja mytologia, kauhu ja surrealismi sekä satu- ja fantasiamaailma. Näitä teemoja tarkastellaan laajalla ajallisella skaalalla, teokset ovat peräisin 1800-luvulta aina 2000-luvulle saakka. Turun taidemuseon tarjonnassa kiinnostaa myös Mika Karhun kiinnostavan häiriintyneen ja pelottavan oloiselta vaikuttava tussi- ja hiilipiirrosnäyttely. Menossa on myös Emil Wikströmin veistostaidetta esittelevä näyttely.

Helmikuun lopulla avautuva, Vitra-designmuseon tuottama näyttely Arjen muotoilija - Rudolf Steiner EMMAssa keskittyy Steinerin monipuoliseen vaikutukseen useilla elämän- ja kulttuurin aloilla. Tarjolla "Steinerin aikaansaannoksia niin kuvataiteen, arkkitehtuurin, muotoilun kuin näyttämötaiteiden alalla. Näyttely esittelee myös Steinerilta vaikutteita saanutta aikalaistaidetta sekä Steinerin ajatuksista edelleenkin inspiroituvaa nykydesignia."

Tove Janssonin 100-vuotisjuhlanäyttely avataan Ateneumissa maaliskuun puolessavälissä. Janssonin monipuolista uraa esittelevä näyttely tarjoaa muumien ja sarjakuvan lisäksi siis maalaustaidetta, kirjallisuutta, poliittisia pilapiirroksia ja kuvituksia.

Vielä ehtii:

Helsingin kaupunginmuseon Art Nouveaun luonto -näyttely on sulkeutumassa tämän viikon lopulla. Näyttelyssä nähdään kuinka Art Nouveaun ja Jugendin kasviornamentiikka on vallannut taiteen ja arkkitehtuurin 1800-1900 -luvun vaihteen Suomessa ja Euroopassa.

Maaliskuulle asti jatkavat myös Kansallismuseon Aho & Soldan - Autot & Helsinki, joka johdattaa kaupunkiautoilun historiaan valokuvien avulla ja Miranda - mustalaisten holokausti, kuka pelkää valkolaista?, joka avaa Euroopan lähihistoriaa ja nykyisyyttä romanien näkökulmasta.

Tallinnan Lennusadam-museon Titanic: tarina, löydöt, legendat -näyttely alkuperäisesineineen on nähtävissä maaliskuun loppuun saakka. Näyttelyssä on Titaniciin liittyvien esineiden ja tarinoiden lisäksi rekonstruoituna aluksen pääportaikko, ensimmäisen luokan käytävä ja eri hyttiluokkien hyttejä. Joku kaunis päivä ensi kuussa siis hyppään lauttaan ihan pelkästään tämän takia. Samalla reissulla voinkin tutustua paljon hehkutettuun Kalamajan alueeseen.

Juuri avutunut Ars Fennica -näyttely Kiasmassa on avoinna huhtikuun loppupuolelle asti. Ars Fennica -ehdokkaat ovat taiteilijapari IC -98 (Patrik Söderlund ja Visa Suonpää), Riitta Ikonen, taiteilijapari Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen, Leena Nio sekä Pauliina Turakka Purhonen.

Mikäli olet tykästynyt Arppeanum-rakennuksessa toimivan Helsingin yliopistomuseon upeaan valurautaportaikkoon ja historiaa huokuviin saleihin, tai et ole koskaan käynyt siellä, nyt on aika. Helsingin yliopistomuseo nimittäin luopuu nykyisistä Arppeanumin tiloistaan 1.6.2014. Perusnäyttely on suositeltava, ja Kulttuurien museon kanssa yhteistyössä järjestetty näyttely Siperiaan! M. A. Castrénin 200-vuotisjuhlanäyttely, johon tutustuin viime joulukuussa on kiinnostava katsaus varhaiseen alkuperäiskansojen tutkimukseen. Näyttelyssä oli myös hauskoja visuaalisia elementtejä, kuten aineettoman oloinen siimoista rakennettu kota. Mutta kuten mainitsin, pelkkä rakennus ja sen interiööri on todellinen elämys ja vierailun arvoinen, kun sinne vielä kerran pääsee. Rakennuksen tulevaisuuden käytöstä ei ollut tietoa kun viime vierailulla asiasta kyselin.

Tässä sitä on savottaa tuleville kuukausille! Vinkatkaa ihmeessä omia näyttelysuosituksianne tuonne kommentteihin - myös muilla paikkakunnilla asuvat, jos vaikka saisin innoituksen museoretkeen! Tarjonta on kuitenkin niin suuri, että jotain kiinnostavaa saattaa mennä ohitse.



Kaikki kuvat Helsingin yliopistomuseo Arppeanumin Siperiaan! -näyttelystä.
Kuvat: Helsingin yliopistomuseo / Timo Huvilinna.

Töölön Museomaraton ja Töölön Juhlaviikko

Kiirettä pitää uusien töiden ja kaikenlaisten projektien parissa, joten blogi on jäänyt vähemmälle huomiolle hetkeksi. Aionkin iskeä tällä postauksella kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ja mainostan yhdessä kymmenen töölöläisen museon kanssa järjestämääni Töölön Museomaratonia, joka järjestetään ensi viikolla osana Töölön Juhlaviikkoa 12.-16.6.2013!

Tervetuloa siis tutustumaan töölöläisiin paikallismuseoihin, valinnanvaraa löytyy tunnetummista Kansallismuseosta ja Luonnontieteellisestä keskusmuseosta (tuttavallisemmin Eläinmuseosta) kotimuseoihin (Reitzin säätiön kokoelmat, Taidekoti Kirpilä ja Virkki -käsityömuseo) ja erikoismuseoihin, kuten Elisan puhelinmuseoon ja Lastenlinnan erityismuseoon. Mukana menossa ovat myös Suomen Urheilumuseo, Ratikkamuseo ja Hakasalmen huvila. jossa järjestetään muun muassa ihana Auroran hattupiknik! Kaikki vähintään kolmessa museossa viiden päivän aikana vierailleet osallistuvat arvontaan, jossa voi voittaa museojulkaisuja, vapaalippuja tai yksityisen museokierroksen!

Museomaratonin ohjelma, yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät täältä.

Töölön Museomaratonin Facebook-tapahtuma, jota saa mieluusti jakaa löytyy täältä.

Töölön Juhlaviikko tarjoaa Museomaratonin lisäksi muutakin todella monipuolista ja kiinnostavaa ohjelmaa, on saunaa, tapaskierrosta, elävää musiikkia ja vaikka mitä! Töölön Juhlaviikon koko ohjema täältä ja Facebook-tapahtuma täältä.

- - - - - - - -

Tunnetko Töölön museoita? Kansallismuseon, tietysti. Ehkä Luonnontieteellisen museon? Onko täällä muuta? Tee tutkimusretki Töölön runsaaseen ja osin tuntemattomaksi jääneeseen museomaailmaan, osallistu Töölön museomaratoniin ja saavu uusilla kokemuksilla palkittuna maaliin! Viisi päivää, kymmenen museota, kuinka monessa ehdit vierailla? Osa museoista on normaalisti auki ainoastaan tilauksesta, joten käytä tilaisuus hyväksesi. Tarjolla on henkistä huoltoa maratoonareille opastusten ja erikoisohjelman muodossa. Suurin osa museoista on maksuttomia, osa perii pienen pääsymaksun.

Töölön museomaraton järjestetään osana Töölön juhlaviikkoja 12.-16.6.2013. Kaikista osallistuvista museoista saat museomaratonpassin, joka leimataan museossa käydessäsi. Vähintään kolmessa museossa passinsa leimauttaneet osallistuvat arvontaan, jossa on palkintoina osallistuvien museoiden julkaisuja ja vapaalippuja. Avarra paikallistuntemustasi, avaa uusia ovia ja opi menneisyydestä yhdessä muiden kanssa. Tutustu taiteeseen, historiaan ja luonnonihmeisiin. Töölön museomaraton alkakoon!

Helsingin juhlaviikkojen ohjelmisto 2013

Eilen sitten julkaistiin elokuisten Helsingin juhlaviikkojen ohjelmisto. Tarjolla on kyllä taas todella kiinnostava ja monipuolinen valikoima eri taiteenlajeja, ja löysin useita juttuja, joita haluaisin käydä katsomassa. Esittelen tässä muutamia tapahtumia ja esityksiä, joista innostuin. Lajittelin ne teemoittain, että megalomaanista listausta olisi mukavampi lukea.

Teatteri

Kristian Smedsin kirjoittamalta, Dostojevskin Rikokseen ja Rangaistukseen pohjaavalta Sonjan monologilta Sad songs from the heart of Europe odotan suuria tunteita.

Raoul. Kuva: Richard Haughton.

Poikkitaiteelliset

Raoul
Surrealistista sirkusta!

Riehakkaat mykät
Koululaisten sävellyksiä Chaplinin varhaisiin mykkäelokuviin Orionissa.

Reddress. Kuva: Kate Elliott.

Reddress
Mitä kaikkea Aamu Songin kehittämä Reddress on? Ainakin pukusuunnittelua, arkkitehtuuria, muotoilua, esiintymispaikka, katsomo, olotila, turvallinen kolo, yhteisöllinen kokemus...
Olen pitkään haaveillut pääseväni sukeltamaan reddressin taskuihin, ja Pekka Kuusiston kuratoimassa ohjelmistossa kiehtoo eniten Jori Hulkkosen ja Juho Paalosmaan elektropopduo Sin Cos Tan, vanhan musiikin ilta Mari Palon kanssa sekä Yonan, Samuli Kosmisen ja Jukka Perkon jo viime vuoden Flow'ssa vakuuttanut Unela.

Helsinki-triptyykki/Viirus-teatteri. Kuva: Aarne Tapola.

Theatre goes movies: Helsinki-triptyykki
Jarmo Lampelan, KOM-teatterin, Ryhmäteatterin ja Viirus-teatterin yhteistyönä syntyneet Helsinki-aiheiset leffat on aivan pakko nähdä! Parasta, että näitä näytetään teattereiden omissa tiloissa eli vanhoissa leffateattereissa.


Musiikki

Soiva kaupunki
Soitinpuisto tuulen tahdissa Kaivopuistossa, barokkimusiikkia makuuasennossa Kaupungintalolla ja iltasoittoja kaupungin torneista. Kuulostaa kesäisen helpolta ja huolettomalta tavalta nauttia musiikkia kaupungissa!

Viapori Jazzin ohjelmistosta kiinnostavia poimintoja ovat Tuomon ja Emma Salokosken epäilemättä ihana Burt Bacharach -ilta ja Teppo Mäkysen Teddy and the West Coasters.

Valistuksen ajan orkesteri sukeltaa vaihteeksi 1800-luvun romantiikkaan.

Surrealismia ja silmänlumetta. Valokuvan julkasisija: B.K.L., Ranska.

Taide

Surrealismia ja silmänlumetta 1900-luvun alun valokuvakorteissa
Suomen valokuvataiteen museossa on esillä old shool -kuvankäsittelyä, kollaasia ja illuusioita 1900-luvun postikorttitaiteessa. Pakko nähdä!

Taidetta Tullaamoon
Kalasatama, tyhjä varastorakennus, nuoria taiteilijoita kesäduunissa - can't go wrong.

Kiss & Cry. Kuva: Marteen Vanden Abeele.

Elokuvat

Reaaliajassa minilavasteesta valkokankaalle heijastettava Kiss & Cry on varsinainen tapaus ja yhteistyöesitys Espoo Cinén kanssa.

Walt Disneyn Fantasia kinokonserttina täyttäisi haaveet tämän äärimmäisen kunnianhimoisen ja psykedeelisen animaation näkemisestä säestyksen kanssa.  Harmi vaan, että episodeja on pätkitty sieltä täältä ja myös uudemmista versioista, eli alkuperäistä kokonaisuutta ei ole nähtävillä. No, mielenkiintoista joka tapauksessa.

Leffapiknik Kansalaistorilla, ohjelmisto julkistetaan elokuussa.


Huvila-teltta

Kalliosta rakkaudella -ilta tarjoaa kirjailijavieraiden lisäksi muun muassa hiljattain Kallio-teemalevyn julkaisseen Dalindèon musiikkia.

Timo Lassy Bandin hikinen jazz sopii varmasti mielettömän hyvin Huvilan elokuiseen iltaan.

Timo Lassy Band. Kuva: Junnu Lusa.

Ihanaa kun kesä lähenee, ja festarien tarjontaa aletaan julkistaa. Luonnollisesti aika eikä rahapussi kestä ihan tätä kaikkea, joten karsintaa ja harkintaa tulee harjoittaa. Onneksi suuri osa juhlaviikkojen tapahtumista on kuitenkin aina ilmaisia, joten spontaanimpiakin lähtöjä juhlaviikoille lienee myös tiedossa.

Löysitkö sinä jotain kiinnostavaa, mikä on kuuminta juhlaviikkojen tämänvuotisessa ohjelmistossa?

Kohtauksia, asetelmia ja ratikoita

Piipahdin Korjaamolla katsomassa mitä näyttelyitä siellä on meneillään. Pidän Korjaamon toiminta-ajatuksesta, siellä on niin monenlaista toimintaa, että on todella matala kynnys mennä katselemaan  esillä olevia taidenäyttelyitä, Korjaamo Shopin tai siellä kulloinkin olevan pop up -shopin tarjontaa tai vaikka istahtaa lounaalle, kahville tai lasilliselle. Toiselta puolelta Korjaamoa löytyy Ratikkamuseon näyttely, jossa ihastuttavat vanhat vaunut vievät matkalle menneiden vuosikymmenten Helsinkiin ja raitiovaunujen eläväiseen historiaan. Ratikkamuseoon on ilmainen sisäänpääsy, joten vanhojen ratikoiden kyydissä voi käydä istumassa ja tunnelmoimassa vuonna 1900 valmistuneen vaunuhallin ilmapiiriä milloin tahansa ohikulkiessaan. Iltaisin Korjaamo tarjoaa muun muassa teatteria, klubeja ja konsertteja.

Tällä hetkellä Korjaamolla on meneillään Mari Hokkasen Set & Setting -näyttely. Kuudesta teoksesta koostuva näyttely herätti mielenkiintoni ja viivyin vedoksien äärellä melko pitkään. Hokkanen on valokuvaaja jonka aiempi tuotanto on itselleni täysin tuntematon. Hän toimii usein itse omien kuviensa mallina joka korostaa hänen töidensä performatiivisuutta. Set & Setting tarjoaa värikylläisen ja materialistisesti runsaan, tosin tulkintani mukaan elämän köyhiä ja onttoja puolia kritisoivan ilmaisupaletin. Näkisin, että Hokkanen korostetun lavastetuilla ja konstruoiduilla huonetiloillaan pyrkii luomaan asetelmallisen kuvan vieraantuneisuudesta, oli kyse sitten luonnosta, yhteisöstä tai mistä tahansa vieraantumisesta. Kuvia voisi sanoa inhofantastisiksi, ne tulevat silmille runsaina, räiskyvinä, rumina ja paljastavina, kuitenkin selvästi lavastettuina kohtauksina.

Kuvien henkilöt ovat kuin torsoja, silmiä ei koskaan näytetä, usein koko pään peittää jokin asia, kuten kukkapuska tai lahjapaketti. Toisinaan päähenkilöltä puuttuu kokonainen raaja, tai puuttuva käsi saattaa osoittaa häntä yöpöydällä aseella. Roskaa oksentava nainen, häämatkallaan hukassa oleva morsian, onkiva pikkuvesseli, naulakkoon kasviköynnöksellä hirttäytynyt - Hokkasen kameran kautta välittyvissä kertomuksissa elämä on asetelmallista, yksinäistä, vieraantunutta, materialistisesti runsasta mutta henkisesti onttoa. Näiden kuvien äärelle on kiehtovaa ja herkullista pysähtyä. Katsojalle syntyy tarve tulkita kuvattua tilannetta. Tulee tunne, että kaikki voisi olla toisin, jotain on menetetty, tähänkin olisi jonkun pitänyt puuttua.

Mari Hokkasen Set & Setting Korjaamo Galleriassa 21.4.2013 asti.


(Kaikki kuvat Mari Hokkanen, lähde: http://marihokkanen.blogspot.fi/)

Jouko Lehtolan perintö

(Jouko Lehtola, VW Passat 1,9 TDI 4x4 diesel Variant,'01, sarjasta Kolaroidut autot, 2003. Kuva: VTM/KKA, Petri Virtanen. Kuvan lähde: http://www.kiasma.fi/ohjelmisto/jouko-lehtola/tarinoita-kuvien-takaa/kolariautot.)

Vierailin lauantaina Kiasmassa, jossa tutustuin sekä kokoelmanäyttelyyn Tosi kyseessä että Jouko Lehtolan Kiasman kokoelmiin hankittujen teosten varaan rakennettuun Viattomuuden loppu -näyttelyyn. Kiasma osti 19 teosta valokuvaajan nimeä kantavalta säätiöltä alkuvuodesta. Teosvalinnat pohjautuivat keskusteluihin taiteilijan kanssa keväällä 2010, ennen hänen kuolemaansa. Lehtolan toiveiden mukaisesti perustettu Jouko Lehtolan säätiö tukee dokumentaariseen kuvaukseen suuntautuneita nuoria valokuvaajia ja tekee tunnetuksi Jouko Lehtolan työtä.

Jouko Lehtolan (1963-2010) valokuvia sisältävä näyttely oli suppeahko, mutta hyvä kokonaisuus. Lehtolan humaanius ja herkkyys tulivat esille jo hänen valokuvistaan, ja näyttelyssä esitetty Riikka Riihosen dokumenttielokuva "Valossa, Jouko Lehtola" (2011) täydensi tätä mielikuvaa ja syvensi Lehtolan syitä kuvata aiheitaan. Ihmisiä esittävät kuvat Nuoret sankarit, Merkitty iho ja Anonymous-sarjoista näyttävät kohteensa tasavertaisina, ei tirkistelyn kautta. Laajempaan Finnish View -teossarjaan kuuluvien Crashed Cars, Blades ja Dogs -sarjojen valokuvissa Lehtola otti kantaa nykykulttuurin ahneuteen rakkautta, omaisuutta, mitä tahansa kohtaan. Koruttomat kuvat väkivallanteoissa käytetyistä veitsistä, haukkuvista koirista ja kolariautoista symboloivat kovien arvojen, tukahdutettujen tunteiden ja kauniin pinnan alla kytevän väkivallan kulttuuria.

Kaikkein koskettavimmat ja pysäyttävimmät teokset löysin OD Helsinki -sarjasta, joka kuvaa toteavan staattisesti paikkoja, joissa huumeiden yliannostukseen kuolleet ovat vetäneet viimeisen henkäyksensä. Rappukäytäviä, yleisiä vessoja, nukkumalähiön hiekkatie. Paikoissa ei ole muita kuoleman jälkiä kuin tyhjyys. Nämä kaikki ovat arkisia toimintapaikkoja, joita kohtaamme päivittäin. Silti emme kykene kohtaamaan ihmistä, joka voi huonosti tai osaa auttaa tarvitsevaa. Nämä paikat ovat tarinoineen läsnä vaikka niiltä halutaan sulkea silmät. Sykäyksenä tälle kuvasarjalle toimi Lehtolan puolison pojan yliannostuskuolema. Kuvissa välittyy aiheen omakohtaisuus sekä samalla yksityisen ja yhteiskunnallisen trauman käsittely herkällä tavalla.

Museoblogeja?

 Suomen museoliitto teki palveluksen kokoamalla museoiden ja muiden muistiorganisaatioiden ylläpitämiä blogeja yhteen postaukseen ja oman bloginsa sivupalkkiin. Varmasti moni muukin bloggaava museoiden ystävä tai museoammattilainen on tästä hyvin kiitollinen. Kuitenkin kaipaan luettavaksi myös hyviä yksityishenkilöiden pitämiä blogeja, joissa käsitellään museoaiheita. Varsinaisia pelkkiin museoihin keskittyviä blogeja luultavasti löytyy vähän, jos ollenkaan. Tällaisia blogeja on ollut, mutta ne ovat jääneet päivittämättä jo kauan sitten. Osin tätä tyhjiötä paikatakseni halusin itsekin aloittaa blogin, jossa käsitellään muiden muassa myös museoaiheita. Kulttuuriin yleisesti painottuvia blogeja on paljon, ja toivonkin, että te lukijat voisitte vinkata tuonne kommenttiosioon sellaisia hyväksi havaitsemianne yksityishenkilöiden blogeja, joissa käsitellään merkittävässä määrin museo- tai näyttelyaiheita. Muutaman suosikin olen jo löytänyt, mutta toivon mukaan löytäisin vinkeistänne paljon uutta kiinnostavaa seurattavaa!

Aikakapseleita Pariisissa ja Lontoossa

Törmäsin pari viikkoa sitten vanhaan uutiseen, joka herätti minussa jotain. Sellaisen lapsenomaisen innostuksen, humahduksen vatsanpohjassa, kun käsillä on jotakin todella jännittävää. Uutinen kertoo Pariisissa sijaitsevasta asunnosta, joka on ollut noin seitsemänkymmentä vuotta lukittuna ja koskemattomana. Entisen asukkaan, joka pakeni asunnosta toista maailmansotaa Etelä-Ranskaan, perikunta avasi asunnon oven ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin. Ja vastassa oli tietenkin pölyinen, runsas ja kiehtova aikakapseli. Tummasävyiset, runsaasti sisustetut, tekstiilejä ja sekalaisia esineitä pursuavat huoneet yhdistettynä nopean lähdön tunteeseen jättävät mielikuvituksen laukkaamaan. Artikkeli löytyi muuten blogimuotoiselta nettisivulta Messy Nessy Chic, josta löytyy paljon muutakin mielikuvitusta stimuloivaa eli lisää aikakapseleita, hylättyjä ja muuten erikoisia paikkoja. Suosittelen tutustumaan!

Eskapismiin taipuvaisena olen aivan innoissani paikoista, jotka henkivät autenttisella tavalla menneitä aikoja. Huomasin tämän taipumuksen jo ollessani lapsi, ja varmaankin siitä syystä olen hakeutunut alalle, joka mahdollistaa työskentelyn historiallisten rakennuksien, valokuvien ja esineiden tutkimisen parissa. Koska todelliseen aikakapseliin en ole vielä päässyt kurkistamaan (lähimmäksi olen päässyt tutkiessani vanhojen rakennusten vinttejä ja kesähuoneita, sekä joissain vanhoissa putiikeissa), hyvin rakennetut kotimuseot vetoavat minuun kovasti. Paras esimerkki tällaisesta kokemuksesta on ehdottomasti Dennis Severs' House Lontoon Spitalfieldsissä, jossa kaikki kirjoitukseni kuvat on otettu. Paikka on hyvin pidetty salaisuus, ja mielelläni suosittelen Lontoon-vinkkejä kyselevälle vierailua sinne, ruuhkaisten järkäleiden kuten British Museumin ja Tate Modernin ohelle.

Dennis Severs' House on ihmeellinen paikka. Se on ja ei ole museo. Amerikkalaissyntyinen taiteilija Dennis Severs loi itse aktiivisesti rakennuksen huoneisiin historiallisen tunnelman siinä asuessaan vuosina 1979-1999, hänen kehittämänsä taustatarina on hugenotti-silkinkutojaperheen koti georgiaanisella ja viktoriaanisella ajalla. Dennis Severs' House ei perustu siis todelliseen, vaan luotuun historiaan. Se on paikka, jossa oikeasti tuntee astuvansa menneeseen ja pysyvänsä siellä koko vierailun ajan. Kokemus ei koostu pelkästään runsaasti sisustetuista ja ihanan sotkuisista huoneista, vaan myös tuoksuista, äänistä, pöydille jääneistä ruoan- ja juomantähteistä, elävässä tulessa kypsyvästä juurespadasta, petaamattomasta sängystä, romahtaneesta välipohjasta, vintillä kuivuvista pyykeistä, hämähäkinseiteistä ja pölystä. Kaikki yksityiskohdat on toteutettu suurella pieteetillä, esimerkiksi valonlähteenä ovat pelkät kynttilät, lyhdyt ja ikkunoista tuleva luonnonvalo. Talossa tuntuu todella siltä kuin sen asukkaat olisivat vain hetki sitten lähteneet ja jättäneet asunnon jälkeensä, vielä elämän lämpö rakennuksessa leijuen. Kokemuksen onnistumiseen vaikuttaa myös ehdoton vaatimus, että kävijät ovat vierailunsa aikana hiljaa. Tunnelmaan pääsemiseksi auttaa, että sisään otetaan vain rajallinen määrä ihmisiä kerrallaan.  Jos menet Lontoossa vain yhteen kohteeseen, valitse tämä! Luvassa on kokonaisvaltainen historiallinen elämys, mielikuvituksellinen aikakapseli.

(Kaikki kuvat kirjoittajan ottamia, älä käytä ilman lupaa.)

Enemmän glamouria!

Muistutus Matti Myöhäisille, että Helsingin kaupunginmuseossa kesällä avautunut näyttely Enemmän funkista, Reino! on avoinna 13.1.2013 asti, vielä on siis aikaa vierailla! Näyttely on kiehtova aiheeltaan ja kerrassaan virkistävä toteutukseltaan. Sain näyttelyvierailulla aimo annoksen eskapismia ja glamouria pelkästään astumalla näyttelytilaan.

Huomasin ilokseni, että uudessa näyttelyssä Sofiankatu 4:n upea interiööri oli otettu paremmin haltuun ja näyttelyrakentaminen teki sisätilalle paremmin oikeutta, kuin vanha perusnäyttely Horisontissa Helsinki, joka ehti olla paikalla vuosia. Edellinen näyttely perustui pitkälti suuriin kaksikerroksisiin vitriineihin, jotka oli sijoitettu pääsalin keskelle siten, että ne muodostivat vitriinikierroksen sekä alakertaan että yläkerran parvelle. Vahinko tässä asettelussa oli se, että vanha tavaratalomiljöö, entinen Stockmannin kauppahuone 1920-luvulta avoimine keskihalleineen oli peitossa eikä tilan kokonaisuutta voinut käsittää vitriinien peittäessä näkyvyyden. Tästä oli selvästi viisastuttu, kun Enemmän funkista, Reino! -näyttelyä oltiin alettu suunnitella. 
 

Reino-näyttelyn perusidea liittää elokuvat, Helsingin ja designin yhteen, onhan näyttely osa World Design Capital 2012 -teemavuotta. Näyttelyssä designia lähestytään elokuvien kautta. Tarkastelun kohteena ovat niin arkkitehtuuri, interiöörit, lavasteet, puvustus, kalustus kuin pienesineetkin, jotka kaikki osaltaan tekevät elokuvan rakentamasta illuusiosta kokonaisen. Näyttely jakautuu osastoihin elokuvien avulla. Kullakin elokuvalla tai elokuvasarjalla on oma pääplanssinsa, joka esittelee elokuvan juonen, sekä siihen liittyviä faktoja kuvauspaikoista ja elokuvaan vaikuttaneista tyyli-ihanteista. Seinillä tekstiä on ihailtavan vähän, sillä laaja kuvamateriaali puhuu puolestaan, onhan kyseessä vahvasti visuaalisuudesta ammentava näyttely. Monin paikoin oli myös laitettu esiin elokuvan hengessä toteutettu kalustusasetelma tai muuta kontekstiin kuuluvaa esineistöä. 

Päätila, kaksi kerrosta korkea halli keskellä näyttelytilaa oli otettu mainiosti käyttöön asettamalla ensimmäiseen kerrokseen sekä autenttisia elokuvissa käytettyjä naisten iltapukuja, että elokuvista ja niiden epookista innoituksensa saaneita uustuotantoa olevia iltapukuja. Myös suuret stillkuvaplanssit elokuvista ja korkealla katossa roikkuvat kristallikruunut ja autenttiset elokuvateatterien valaisimet istuvat kokonaisuuteen hienosti. Päähallissa taustalla pyörii nonstoppina otteita tilassa esitellyistä elokuvista. 1920-lukulainen loistelias ja hyvin säilynyt tavaratalointeriööri pylväineen ja portaikkoineen korostaa elokuvatähtiin liittyvää glamoröösiä vaikutelmaa. Samoin tilan syvän punainen väritys tuo mieleen ylellisyyden ja toisaalta vanhojen elokuvateattereiden intiimin ja hohdokkaan tunnelman. 

Näyttely etenee mielestäni viisaasti kronologisesti, siten designin ja sisustustyylien kehityksestä, toisaalta kotimaisesta elokuvateollisuudesta kertovasta, rinnalla kulkevasta tarinasta saa  parhaan käsityksen. Alakerta keskittyy 1930-lukujen elokuviin, yläkerran parvella siirrytään 1940-luvulta 1960-luvun alkuun. Yläkerrassa on esillä myös filmitähtiin liittyvää esineistöä, kuten Regina Linnanheimon asuja, kirjeitä ja muuta omaisuutta. Samoin varhaista tähtikulttia käsitellään esimerkiksi filmitähtipaperinukkien kautta. Vaikuttavinta lienee kuitenkin jo 1960-luvulla puretun Kinopalatsin pääovet, jotka on tuotu näyttelytilaan. Samoin elokuvakatsomon penkit ja vanha valomainos toivat myös elokuvan katsomiskokemuksen näyttelyn aiheeksi, olihan ennen television yleistymistä elokuvateattereissa käynti hyvin yleistä, ja elokuvateatterit tärkeitä, käytettyjä ja rakastettuja kaupunkitilan osasia. Nykyisten multiplex-teattereiden aikana on ilo muistaa pienten teattereiden intiimiä ja omaleimaista tunnelmaa.

Sivuhuoneessa mennään näyttelyn tuoreimpaan antiin, 1960- 1970-lukujen elokuviin, jo modernistisempiin, futuristisempiin ja surrealistisiin tunnelmiin sekä sisältönsä että muotokielensä ja designinsa puolesta. Esitellyissä elokuvissa myös yhteiskunnallinen kantaaottavuus tulee esiin, ja sen vuoksi on luontevaa, että tilaksi on valikoitunut pelkistetympi tila pääsalin vierestä. Harmillisesti jo vuosia Sofiankatu 4:n kiinteistöä vaivannut kattovuoto-ongelma oli taas ajankohtainen, sillä sivuhuoneen takaosa oli jälleen suljettu vesivahingon vuoksi. Muutaman elokuvan esittely jäi siis minulta näkemättä, mutta hieman vajavaisenakin näyttely antoi kattavan kuvan designista kotimaisissa elokuvissa aina Stockmannin tavaratalon art decon ja uusasiallisuuden tunnelmista putkihuonekalujen, Komisario Palmu-elokuvien 1920–1930 -lukuisen epookin kautta 1960-luvun pastillituolien värittämään futuristiseen maailmankuvaan.

Näyttely yhdistää ihailtavalla tavalla elokuvan ja kotimaisen elokuvateollisuuden historiaa ja kehitystä, yhdistäen sen nerokkaasti designiin ja tähtikulttiin, mukanaan ripaus nostalgiaa, olematta kuitenkaan sentimentaalinen. Esimerkkielokuvien arkkitehtuuri, interiöörit ja puvustus olivat huolella valittua, tietoisesti korostunutta ajankuvaa, joka tarjoili mallia suuresta maailmasta ja sen muotivirtauksista. Tämän kuvitteellisen maailman esittelyssä ja analysoinnissa näyttely onnistui mielestäni erinomaisesti. Samalla näyttely avasi kuin sivulauseessa ja huomaamatta kontekstia kulloiseenkin aikakauteen ja sen ilmiöihin sekä suomalaisen filmiteollisuuden vaiheisiin ja tekijöihin. Tekijälähtöisyys korostui näyttelytekstien lisäksi laminoiduissa lisätietolehtisissä, jotka kertoivat laajemmin esimerkiksi tietyn ohjaajan tai lavastajan työstä. Näyttelyssä tuotiin hyvin ilmi, että Suomessa elokuvateollisuus oli ennen television aikakautta todellakin teollisuutta, ja mitä merkittävimmissä määrin taidokasta käsityötä taustallaan vaatinutta toimintaa. Itselleni suuri osa esitellyistä elokuvista oli varsin tuttuja, joten nämä lisätietolehtiset ja filmiteollisuuden sivuaihe toivat kaipaamaani lisäsisältöä. Hyvää oli se, että halutessaan erilaiset museovierailijat saavat vain kävellä tilan lävitse, ja nauttia kuvista ja tunnelmasta, ja toisessa ääripäässä tietoa oli saatavissa hyvinkin paljon. Näyttely, sen rakenne ja asettelu ei siis asettanut paineita ”oikeaan tapaan” tutustua näyttelyyn. 

Jokaisessa näyttelytilassa teeman mukaisesti pyörineet elokuvanäytteet herättivät näytteillä olleet stillkuvat, kalusteet ja esineet henkiin, ja mahdollistivat viipymisen näyttelyssä halutessaan hyvinkin pitkään. Helsingin kaupunginmuseoon on vapaa pääsy ja Enemmän funkista, Reino! -näyttely vielä reilun viikon avoinna, joten suosittelen lämpimästi vierailua hienosti rakennettuun elokuvan eskapistiseen maailmaan.