Liikettä metsästämässä

Olen viikonlopun vietossa Turussa, joten heitän täältä pikavinkkinä turkulaisille tai siellä lähipäivinä aikaa viettäville: Heli Meklinin tuplateos In Your Mind ja Move the way you like because I love the way you move sai ensi-iltansa eilen ja esityksiä on vielä tänään sunnuntaina 23.2. ja ensi keskiviikkona 26.2. klo 19.

Koreografi Heli Meklin tutkii teoksissaan erilaisille ihmisille ominaista tapaa liikkua ja käyttää kehoaan. Tapauksina tällä kertaa ammattitanssija Anne Hiekkaranta ja "ei-minkäänlainen tanssija", teatteriohjaaja Ludovic Kerfendal, jonka työstä kirjoitin jo alkuvuodesta.

In Your Mind alkaa machotunnelmissa. Meklin ja Hiekkaranta ovat bootseissaan eräänlaisia nykiviä, vaivaantuneita ja epäluontevia cowboy-hahmoja. Liikekieli välittää macho-miehekkyyden humoristisena ja kömpelönä. Vastavoimana tälle esitys kääntää kelkkansa ja antautuu vapautuneeseen, lapsekkaaseen irrotteluun osuvasti valitun Arcade Firen Reflektorin tahtiin. Ilmeettömyys ja jäykkyys vaihtuu helpotuksen hymyksi, myös liikkeessä.

Move the way you want because I love the way you move esittää prosessin, jossa ei-tanssija ja koreografi pohtivat luontevaa liikettä. Koreografi haastaa hieman vastentahtoista ei-tanssijaa, josta kuitenkin löytyy liike, jopa rakastettava sellainen. Esityksen kaunis ja salliva johtoajatus on todeksi osoittautuva klisee, että kaikki osaavat tanssia, kaikki osaavat liikkua itselleen luonnollisella tavalla. Tärkeää on löytää itselleen oikea tunnelma ja elementti, oli se sitten yökerhopauhaus tai hurmaava Karelia-sarjaan perustuva ylitsepursuava musikaaliesitys. Loppukohtauksessa teki mieleni hypätä mukaan lavalle!

Heli Meklinistä ja hänen tanssijoistaan kuvastui lämpö, välittömyys, luontevuus ja teeskentelemätön läsnäolo. Teokset olivat helposti lähestyttäviä ja syvästi inhimillisiä. Aion pitää silmäni auki jatkossa, ja seurata Heli Meklinin edesottamuksia, hän teki suuren vaikutuksen teosparillaan.

Olen todella innoissani, että päätin lähteä Turkuun kokemaan tämän, ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille muillekin. Esityksiä siis jäljellä vielä kaksi Turun Kutomossa, liput Ehkä-tuotanto.


Kuvat: Laurent Champoussin

Näyttelyvinkkejä kevättalvelle 2014

Otso Kaijaluoto herätteli keskustelua blogissaan Taide ja Kansa museonäyttelyiden löydettävyydestä, ja ehdotti jonkinlaisen visuaalisuuteen perustuvan sovelluksen perustamista, johon voitaisiin koota museonäyttelyiden teasereita. Etenkin taidemuseoiden kohdalla tällainen sovellus voisi olla erittäin toimiva. Toki itse kaipaan myös kontekstia ja taustoitusta, mutta edellä mainittu sovellus voisi helpottaa aivan uusien yleisöjen näyttelysaleihin saamista.

Kirjoituksesta inspiroituneena päätin listata sekä omaksi muistilistaksi että muidenkin iloksi tärppejä menossa oleviin, kohta loppuviin tai pian avautuviin museonäyttelyihin, jotka ovat must-kamaa itselleni.

Pian avautuvat:

Helsingin taidemuseon Chaplin-näyttely avataan kuluvan viikon perjantaina. Olen aivan Chaplin-hullu, rakastan hänen elokuviaan, kulkurin hahmo puhuttelee sekä Chaplinin oman elämän vaiheet kiinnostavat minua kovasti. Suosittelen elokuvan historiasta ja varhaisesta tähtikulttuurista kiinnostuneelle.

Suunnitellessani matkaa Turkuun huomasin Turun taidemuseossa pian avautuvan kiinnostavan oloisen kokoelmanäyttelyn nimeltä Kootut teokset. Toteavan nimen takaa löytyy useita kiinnostavia teemoja, kuten länsimaisen kulttuurin kantatarinat ja mytologia, kauhu ja surrealismi sekä satu- ja fantasiamaailma. Näitä teemoja tarkastellaan laajalla ajallisella skaalalla, teokset ovat peräisin 1800-luvulta aina 2000-luvulle saakka. Turun taidemuseon tarjonnassa kiinnostaa myös Mika Karhun kiinnostavan häiriintyneen ja pelottavan oloiselta vaikuttava tussi- ja hiilipiirrosnäyttely. Menossa on myös Emil Wikströmin veistostaidetta esittelevä näyttely.

Helmikuun lopulla avautuva, Vitra-designmuseon tuottama näyttely Arjen muotoilija - Rudolf Steiner EMMAssa keskittyy Steinerin monipuoliseen vaikutukseen useilla elämän- ja kulttuurin aloilla. Tarjolla "Steinerin aikaansaannoksia niin kuvataiteen, arkkitehtuurin, muotoilun kuin näyttämötaiteiden alalla. Näyttely esittelee myös Steinerilta vaikutteita saanutta aikalaistaidetta sekä Steinerin ajatuksista edelleenkin inspiroituvaa nykydesignia."

Tove Janssonin 100-vuotisjuhlanäyttely avataan Ateneumissa maaliskuun puolessavälissä. Janssonin monipuolista uraa esittelevä näyttely tarjoaa muumien ja sarjakuvan lisäksi siis maalaustaidetta, kirjallisuutta, poliittisia pilapiirroksia ja kuvituksia.

Vielä ehtii:

Helsingin kaupunginmuseon Art Nouveaun luonto -näyttely on sulkeutumassa tämän viikon lopulla. Näyttelyssä nähdään kuinka Art Nouveaun ja Jugendin kasviornamentiikka on vallannut taiteen ja arkkitehtuurin 1800-1900 -luvun vaihteen Suomessa ja Euroopassa.

Maaliskuulle asti jatkavat myös Kansallismuseon Aho & Soldan - Autot & Helsinki, joka johdattaa kaupunkiautoilun historiaan valokuvien avulla ja Miranda - mustalaisten holokausti, kuka pelkää valkolaista?, joka avaa Euroopan lähihistoriaa ja nykyisyyttä romanien näkökulmasta.

Tallinnan Lennusadam-museon Titanic: tarina, löydöt, legendat -näyttely alkuperäisesineineen on nähtävissä maaliskuun loppuun saakka. Näyttelyssä on Titaniciin liittyvien esineiden ja tarinoiden lisäksi rekonstruoituna aluksen pääportaikko, ensimmäisen luokan käytävä ja eri hyttiluokkien hyttejä. Joku kaunis päivä ensi kuussa siis hyppään lauttaan ihan pelkästään tämän takia. Samalla reissulla voinkin tutustua paljon hehkutettuun Kalamajan alueeseen.

Juuri avutunut Ars Fennica -näyttely Kiasmassa on avoinna huhtikuun loppupuolelle asti. Ars Fennica -ehdokkaat ovat taiteilijapari IC -98 (Patrik Söderlund ja Visa Suonpää), Riitta Ikonen, taiteilijapari Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen, Leena Nio sekä Pauliina Turakka Purhonen.

Mikäli olet tykästynyt Arppeanum-rakennuksessa toimivan Helsingin yliopistomuseon upeaan valurautaportaikkoon ja historiaa huokuviin saleihin, tai et ole koskaan käynyt siellä, nyt on aika. Helsingin yliopistomuseo nimittäin luopuu nykyisistä Arppeanumin tiloistaan 1.6.2014. Perusnäyttely on suositeltava, ja Kulttuurien museon kanssa yhteistyössä järjestetty näyttely Siperiaan! M. A. Castrénin 200-vuotisjuhlanäyttely, johon tutustuin viime joulukuussa on kiinnostava katsaus varhaiseen alkuperäiskansojen tutkimukseen. Näyttelyssä oli myös hauskoja visuaalisia elementtejä, kuten aineettoman oloinen siimoista rakennettu kota. Mutta kuten mainitsin, pelkkä rakennus ja sen interiööri on todellinen elämys ja vierailun arvoinen, kun sinne vielä kerran pääsee. Rakennuksen tulevaisuuden käytöstä ei ollut tietoa kun viime vierailulla asiasta kyselin.

Tässä sitä on savottaa tuleville kuukausille! Vinkatkaa ihmeessä omia näyttelysuosituksianne tuonne kommentteihin - myös muilla paikkakunnilla asuvat, jos vaikka saisin innoituksen museoretkeen! Tarjonta on kuitenkin niin suuri, että jotain kiinnostavaa saattaa mennä ohitse.



Kaikki kuvat Helsingin yliopistomuseo Arppeanumin Siperiaan! -näyttelystä.
Kuvat: Helsingin yliopistomuseo / Timo Huvilinna.

Töissä Antarktiksella

Viime viikolla DocPointissa näkemäni Antarctica – a year on ice on visuaalisesti hätkähdyttävän upea ja psykologisesti kiehtova dokumenttielokuva sekä Etelämantereen luonnon ihmeistä että siellä työskentelevien ihmisten elämästä. Elokuva seuraa Antarktiksella sijaitsevien McMurdon ja Scott Basen tutkimusasemien vuodenkiertoa alkaen paikallisesta keväästä lokakuussa, jolloin saapuvat kesäkomennukselle tulevat työntekijät. Kesäaikana Antarktiksella työskentelee yhteensä noin 5 000 henkilöä. Joukkoon lukeutuu muitakin ammattikuntia kuin tutkijoita, kuten tarvittavia huoltotöitä tekeviä mekaanikkoja, helikopterinkuljettajia, palomiehiä, kaupan kassoja ja kokkeja. Talvella asukkaiden määrä vähenee kahdeksaansataan.

Dokumentaristi ja päähenkilö on Antarktiksella työskentelevä Anthony Powell, joka vapaa-ajallaan harrastaa time lapse -kuvaamista, jonka avulla saa hyvän käsityksen ilmaston vaihtelusta, toisaalta kesän ja talven monotonisuudesta. Väri ja valo leikkivät maagisella tavalla pitkissä kuva-ajoissa.

Elokuvassa kuvataan tavattoman kiehtovasti ihmisten psykologisia reaktioita eristäytymiseen, rajoitettuun elinpiiriin ja suhteesta pieneen yhteisöön, mutta myös suhteesta äärimmäisiin ilmasto- ja luonnonolosuhteisiin. Kesäaikaan aurinko ei laske neljään kuukauteen, ja vastaavasti talvella aurinko ei nouse neljään kuukauteen. Kaksi kuukautta talvesta on pilkkopimeää.

Antarktiksen jylhän karu kauneus käy käsi kädessä hurtin huumorin kanssa – työhön valittavilla henkilöillä tulee olla riittävän avoin ja joustava asenne pärjätäkseen henkisesti ja fyysisesti vaativissa olosuhteissa. Dokumentti seuraa myös vuodenkierron mukana tulevia erilaisia juhlallisuuksia ja humoristisia ajantappokeinoja. Ankaruus asettaa myös mielelle haasteita – pitkä talvi aiheuttaa masennusta ja unohtelua, samat naamat alkavat ärsyttää. Toisaalta kun uudet kesäkomennukselle tulevat saapuvat, talviasukkaiden reaktiot ovat ristiriitaisia; innostus lomittuu torjuntaan.

Dokumentissa huomioidaan myös Antarktiksen ainutlaatuisuus vielä suhteellisen koskemattomana mantereena. Väliaikaisten asukkaiden huoli tulevaisuudesta visioi turismin ja hyödyntavoittelun tunkevan vielä puhtaalle mantereelle. Vielä kuitenkin asiat ovat hyvin, sillä kaikki mikä mantereelle ihmisten läsnäolosta tulee, viedään pois – jopa asukkaiden jätökset. Luonnonoloihin asukkaat eivät saa puuttua, esimerkiksi liian kauas mantereelle eksyneet hylkeet on jätettävä oman onnensa nojaan, vaikka kaikki tietävät mikä eläinten kohtalo tulee väistämättä olemaan.

Elokuvassa lomittuu asukkaiden ihastus ja vieraus mannerta kohtaan. Alun seikkailunhalu muuttuu kokemuksen myötä arvostukseksi hijaisuutta ja eristäytyneisyyttä kohtaan. Vaikka mykistävät luonnonihmeet ovat heidän takapihallaan, arkielämää kotona kaivataan. Etenkin läheisiä, vaihtelevampia vuodenaikoja ja tietenkin erilaisia tuoreruokia, joita ei ole saatavilla moneen kuukauteen.

Antarctica – a year on ice avaa ikkunan paikkaan, joka on yksi viimeisiä tuntemattomia alueita maapallollamme. Nähtyäni elokuvan ja astuttuani ulos elokuvateatterista soisin että asiaintila ei muuttuisi.


(Kaikki kuvat: DocPoint 2014 )

Toven ja Tuutin matkassa

 Osana DocPointin ohjelmistoa esitettiin torstaina Kanerva Cederströmin ohjaama Tove Jansson -trilogia. Cederström palkittiin tämänvuotisella Aho & Soldan -palkinnolla, ja Janssonin syntymästä on tullut tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta.

Dokumenttielokuvat Matkalla Toven kanssa, Haru – yksinäisten saari ja Tove ja Tuuti Euroopassa perustuvat taidegraafikko Tuulikki Pietilän 1970-luvun alussa Japanista ostamallaan Konica-kaitafilmikameralla kuvaamaan materiaaliin. Staattiseen kuvaan kyllästynyt Tuulikki eli Tooti innostui pienen kameran hyödyistä luonnostelussa ja maailman tarkkailussa. Samalla hän tuli ikuistaneeksi hänen ja Tove Janssonin yhteistä elämää niin matkoilla maailmalla kuin kotoisessa kesäparatiisissaan Klovharun saarella.

Ensimmäinen elokuva, Matkalla Toven kanssa valmistui vuonna 1993 ja se kertoo Pietilän kaitafilmauksen alkutarinan. Jansson oli lähdössä Japanin television kutsumana matkalle yksin mutta pariskunta keksikin ehdottaa että matkaliput muutettaisiin meno-paluusta kahdeksi menolipuksi, ”että voisimme jatkaa matkaa”. Kuinka ihailtava asenne, nähdä seikkailun mahdollisuus missä vaan! Elokuvassa kuljetaan Japanista Havaijille, Meksikosta Yhdysvaltoihin ja valtamerialuksella takaisin Helsinkiin. Matkakuvien taustalla katsoja saa nauttia hykerryttävästä kommenttiraidasta, jolla jo ikääntyneet Tove ja Tuuti päivittelevät vanhoja reissujaan, kertovat hauskoja anekdootteja ja naljailevat toisilleen hyväntahtoisesti kuten vanhan pariskunnan kai kuuluukin. Elokuvassa kiteytyy hetkestä riemuitseminen, seikkailun mahdollistuminen ja hyvässä seurassa matkustamisen ihanuus. Vieraisiin kulttuureihin tutustuminen kulkee siinä sivussa, muttei tunnu olevan pääasia.

Haru – yksinäisten saari (1994) kertoo maailmanympärysmatkan jälkeen paluusta saarelle. Jansson ja Pietilä kesäasuttivat Klovharun luotoa 1960-luvun puolivälistä reilut kolmekymmentä vuotta ja noina kesinä kaitafilmille tallentui luodon arkea kalastamisineen, luonnonilmiöineen ja sään vaihteluineen sekä pienine iloitteluineen. Elokuvan taustakertomus perustuu pitkälti Janssonin kesämuistelmakirjaan Haru, eräs saari. Itsessäni elokuva herätti liikuttuneen kaipauksen saaristoa, rantakallioita ja meren läheisyyttä kohtaan.  Olen toisinaan taipuvainen erakkoiluun ja vetäytymiseen, ja eristäytymisen mahdollisuus kuten myös saaristoelämä vetoaa minuun syvästi. 

Viimeisin elokuva, Tove ja Tuuti Euroopassa (2004) syntyi vasta Janssonin kuoleman jälkeen. Siinä kerrataan Toven ja Tootin yhteisiä matkoja Euroopassa vuosina 1975–1993. Matkat alkoivat useimmiten Pariisista, jossa he asuivat hetken aikaa myös taiteilijaresidenssissä Seinen rannalla. Elokuva johdattaa katsojan matkalle Islantiin, Korsikalle, Venetsiaan, Lontooseen, Irlantiin ja Madridiin. Pietilän päiväkirjat muistavat kunkin paikan tunnelman ja tuoksut, Janssonin romaaniotteet kertovat ympäri Eurooppaa kerätyistä vaikutteistaan. Ja joka paikassa kuvattiin kissoja, sieviä pieniä pentuja, kolhoja kujakolleja ja nuhjuisia kaupunkikatteja.

Elokuvat antavat kuvan tasapainoisesta taiteilijapariskunnasta, jolla tuntuu olevan aina aika hauskaa. Etenkin Janssonin elämänasenne vaikuttaa ihailtavalta. Pietilän mukaan edes vaikeuksien edessä hän ei valittanut, vaan otti mitä eteen tuli, positiivisesti, ei alistuen. Joka kuvassa Jansson hymyilee leveästi, keimailee kameralle, ottaa kontaktia paikallisiin aikuisiin, lapsiin ja eläimiin, aina puoliksi poltettu tupakka vasemman käden sormissaan, ja usein tanssii villisti ojennellen pitkiä jäseniään. Ensimmäisen elokuvan kommenttiraidan lapsellinen kikatus ja ilakointi pienten yksityiskohtien muistamisesta täydentävät kuvaa onnellisen huolettomasta ja vapaasta yksilöstä. Mielenkiintoista on myös seurata, mihin taidegraafikko Pietilä kiinnittää kamerallaan huomion ihmisten ja nähtävyyksien lisäksi. Veden väreilyyn, kiven pintaan ja muotoihin, värikkäiden kalojen tanssimaiseen liikkeeseen.

DocPoint jatkuu vielä tämän sunnuntain ajan. Vaikka mitä kiinnostavaa on tarjolla, joten käykäähän ihmiset elokuvissa!


Kaikki kuvat: DocPoint 2014