5 syytä rakastaa elokuuta

1. Espoo Ciné

Romanttiset pimenevät elokuiset leffaillat tulevat taas! Espoon leffafestareiden ohjelmisto on ainoastaan parantunut vuosien saatossa. Tällä kertaa ohjelmisto on jaettu inhoamini hashtagein, mutta ne ovat yllättävän toimivia keinotekoisen maateemoittelun sijaan. Tänä vuonna kiinnostaa erityisesti Ingrid Bergman -dokkari, Thomas Vinterbergin ohjaama ja ihanan Carey Mulliganin tähdittämä epookki, Q-teatterista elokuvaversioksi sovitettu Häiriötekijä, Kim Longinotton rakkausteemainen dokkari, Pixarin uutuus, ylistetty Inside Out, Helen Mirrenin ja Gustav Klimtin yhdistävä Kultainen nainen, Freudin ja vampyyrit kutkuttavalla tavalla naittava Therapy for a Vampire sekä tietysti melkoinen tapaus festarivierailuineen ja suomalaisroolituksineen, Peter Greenawayn Eisenstein in Guanajuato.


2. Flow Festival

En koe liioittelevani todetessani, että tulevana viikonloppuna Suvilahdessa on kaikkien aikojen line-up: Beck, Shamir, Pet Shop Boys, War on Drugs, Belle & Sebastian, Chic feat. Nile Rodgers, Future Islands, Todd Terje ja himmeä setti parhaita kotimaisia! Mitämitämitä?!? Aivan kuin Flow'n ohjelmaryhmä olisi lähtenyt toteuttamaan villeimpiä unelmiani.


3. Kesäloma

Elokuu on paras lomakuukausi.


4. Helsingin Juhlaviikot

Itselleni aina hieman epämääräisenä osallistumiseni puolesta näyttäytyvä, mutta silti kaupungin tunnelmaan olennaisesti vaikuttava tapahtumakokonaisuus. Joka paikassa tuntuu tapahtuvan, matalalla kynnyksellä esimerkiksi Taiteiden Yö, Art Goes Kapakka ja lukuisat ilmaistapahtumat. Juhlaviikkojen monipuolisuus hengästyttää; sirkusta Shanghaista, Helsinki Night Marketin herkut Teurastamolla, Suomen taiteen uudistajia sadan vuoden takaa Didrichsenin taidemuseossa, Yasmine Hamdan ja Giorgio Moroder Huvila-teltassa sekä Akse Petterssonin western Stage-festivaalilla. Mikä ihana runsaudenpula!


5.  Lemonatorin jäähyväiskeikka

Tavastialla vietetään 29.8. epäilemättä erään aikakauden loppua, vaikkakin odotettavissa ollutta. Siellä entiset nuoret nostalgisoivat aikakautensa yhtä parasta bändiä. Ennustan melkoisia kokoontumisajoja, paljon riemua ja vähän kyyneleitä. TJEU: Lemonator - Over Now.



(Kuva: Espoo Ciné)

Astra ja Union - vanhojen elokuvateatterien uusi elämä

Nyt on tapahtumassa hyviä asioita vanhojen elokuvateatterien ystäville Helsingissä. Kaupunkihan on täynnä tiloja, jotka ovat entisiä elokuvateattereita. Osa niistä on ollut huikean loisteliaita elokuvapalatseja ja osa vaatimattomampia korttelikinoja.

Muistelen kun vielä 1990-luvun lopulla ennen multiplex-teattereiden ylivaltaa Helsinki oli täynnä pieniä indie-elokuvateattereita ja Finnkinonkin salit persoonallisia. Silloin tuli käytyä mm. Nordeassa, Presidentissä, Bio Biossa, Forumissa, Gloriassa, Dianassa ja Bio Cityssä (jossa yksi saleista oli pikkuruinen, ehkä 8-paikkainen sali). Kaupunki tuli miellettyä karttana jota elokuvateatterit määrittelivät. Korkeintaan muutaman korttelin kävelyllä keskustassa pääsi leffaan. Vanhoista leffateattereista taitaa olla alkuperäiskäytössä enää Kino Engel, Andorra  ja Finnkinon Maxim. Bio Rex taitaa nykyisin olla poissa aktiivikäytöstä ja liittyy itselläni ennemminkin lapsuuden elokuvaelämyksiin ja Lasiapalatsin kunnostuksen myötä 1990-luvun lopun uuteen tulemiseen, välissä toiminta taisi olla olematonta. (Edit: Ja tietenkin Orion, jota pidin niin itsestään selvänä etten muistanut lisätä sitä listaan!)

Omat aktiiviset indie-leffateatterimuistoni liittyvät kultaiselle 1990-luvulle, mutta jo silloin leffateatterien määrä kaupungissamme oli romahtanut. 1960-luvulla yleistynyt televisio lienee tappanut elokuvateatterien kannattavuuden tehokkaimmin, sitten iskivät multiplexit, ja nykyään naulaa elokuvateatterien arkkuun hakkaavat nettipalvelut, joissa leffoja voi katsella lähes rajattomasti.

Käytöstä poistetuissa elokuvateattereissa on toki uutta toimintaa, yllättävän usein ne toimivat kuntosaleina (esim. Adlon). Lisäksi on teattereita ja monitoiminäyttämöitä joissa periaatteessa leffojenkin esittäminen lienee mahdollista (esim. Arena, Allotria ja Gloria), yökerhoja (entinen Capitol, sittemmin Forum, nyk. Apollo), biljarisaleja (esim. Ritz), erilaisten uskonnollisten yhteisöjen kokoontumissaleja, ja niin edelleen.

Aika ajoin herää suunnitelmia palauttaa vanha elokuvateatteritila alkuperäiseen käyttöönsä, mutta karu totuus taitaa olla, ettei pelkällä leffojen pyörittämisellä tässä kaupungissa saa kannattavaa liiketoimintaa aikaan. Päälle pitää kehittää siis muita toimintoja, kuten esitystaidetta ja tilavuokrausta. Pari vuotta sitten Töölössä yritettiin herättää henkiin joukkorahoituksella Kino Axaa, mutta se hanke kaatui omaan mahdottomuuteensa. Miljoonan euron kerääminen elokuvateatteria varten joukkorahoituksella on oikeasti haastavaa, vaikka arvostan hankkeen ympärille kehittynyttä innostusta.

Pienimuotoisena uuden tulemisen on saanut töölöläinen Kino Astra, nykyinen Q-teatteri, jossa on järjestetty leffabrunsseja ja ilmaisnäytöksiä kuluvan vuoden kesästä alkaen. Olen käynyt parilla leffabrunssilla, jonka tarjoilee aina vaihtuva ravintola, kuluvana syksynä Bergga ja Bar Favela. Kesällä näytettiin nuorisokulttuuriin liittyviä elokuvia ja nyt syksyllä teemana on eskapismi. Tähän mennessä sarja on ollut nimensä veroinen, ja Astran kankaalla on nähty The Wizard of Ozin trippailua ja viime sunnuntaina huikea satu Pan's Labyrinth. Tilana Q-teatterin aula on todella viihtyisä, tunnelmallinen ja autenttista 1920-lukua henkivä. Kirjoituksen kuvat ovat Q-teatterin aulasta.

Toinen ilouutinen liittyy toiselle puolelle kantakaupunkia, nimittäin Siltavuorenrantaan Kruununhakaan avataan tänään virallisesti Teatteri WHS Union. Paikalla on ollut aiemmin mm. Union- ja New York -nimiset elokuvateatterit sekä KOKO-teatteri. 1990-luvulta vielä muistetaan Hesarin takaosan leffailmoituksista käyneen ilmi, että New York oli ihan ehta non stop -pornoteatteri, jonka asiakkaiden voi kuvitella etsiytyneen paikalle ympärilleen pälyillen poplarin kaulukset tukevasti pystyssä.

Teatteri WHS Unionin uusi idea on olla näyttämönä visuaaliselle teatterille, eläville kuville ja poikkitaiteellisille esityksille, eli esitystaiteelle aika laajassa merkityksessä. Toiminta pyörittää visuaalisen teatterin ja uuden sirkuksen ryhmä WHS, jonka perustajiin kuuluvat Kalle Nio, Ville Walo ja Anne Jämsä. Avajaisissa nähdään alkuperäisen elokuvateatterin ohjelmiston vuonna 1922 avannut saksalainen mykkäfilmi Kuningattaren rakastaja, mikä ihana idea! Luvassa tänä syksynä on esimerkiksi Jimi Tenorin ja Jori Hulkkosen sci-fi -leffa/äänimaailma Nuntius, joka nähdään osana Night Visionsin ohjelmistoa.

Ilahdun, kun vanhoja elokuvateatteritiloja avataan jälleen leffojen tai muun esitystaiteen käyttöön. Parhaimmillaan niiden tunnelma voi olla vielä lähellä autenttista, edes aulatilojen osalta. Samalla ne täydentävät hienosti kaupunkimme kulttuuripöhinää.

Asiasta kiinnostuneille, KAVI on tehnyt kulttuurityön kokoamalla listan Helsingin elokuvateattereista, se on nähtävissä täällä. Varhaisten leffateatterien nimet, kuten Ihmeitten maailma ja Maailman kuvat ovat hurmaavia ja kuvaavat hienosti, minkälaisia kokemuksia elokuvateattereista on haettu ja haetaan edelleenkin.

Aikahyppy 1920- ja 1930-lukujen ravintolaelämään

Missä helsinkiläisessä ravintolassa oli marokkolainen sali? Kuka taiteilija sisusti äitinsä Chat Doré -nimisen ravintolan? Minkälaisia paikkoja olivat Franciskaner ja Café Pagod?

Vastauksen saat Hotelli- ja ravintolamuseolle laatimassani verkkonäyttelyssä Moderni eksotiikka - 1920–1930 -luvun helsinkiläisravintoloiden sisustuksia, jossa pääsee tutustumaan jännittävän eksoottiseen 1920- ja 1930-luvun ravintolainteriöörien maailmaan.

Kieltolaista huolimatta 1920-luvulla panostettiin kahviloiden ja ravintoloiden sisustuksiin. Niissä yhdistyivät ajan muoti-ilmiöt art deco, orientalismi, klassismi ja varhainen funktionalismi. Uutuutena ravintolaelämään astui jazzmusiikki, jota kuultiin illallistansseissa. Ravintolakulttuuri vapautui hiljalleen tiukan etiketin kahleista ja ravintoloihin tultiin nauttimaan. Myös ravintoloiden nimet kuten Alhambra ja Kairo kertoivat eksotiikan ihannoinnista. 

Näyttely perustuu pitkälti Hotelli- ja ravintolamuseon omiin valokuva-, menu- ja esinekokoelmiin ja avaa näkymän runsaisiin ja detaljirikkaisiin 1920- ja 1930-luvun ravintolainteriööreihin. Jos olet kiinnostunut ajan sisustustyyleistä ja Helsingin ravintolahistoriasta, suosittelen lämpimästi.

Moderni eksotiikka – 1920-1930-lukujen helsinkiläisravintoloiden sisustuksia on nähtävillä osoitteessa www.modernieksotiikka.fi

Kaikki kuvat: Hotelli- ja ravintolamuseon kokoelmat

Elokuu on ihmisen parasta aikaa

                                                    Näkymä Mäkrävaaralta Pieliselle.

Hitusen blogitaukoa työputken ja kesäloman vuoksi viettäneenä lienee vuoden paras aika palata linjoille. Elokuuhan on tunnetusti kulttuuritapahtumien superkuukausi Helsingin seudulla. Itse missasin reissujeni takia jo Flow Festivalin ja Kallio Block Partyn (jossa toimin tosin etä-dj:nä etukäteen laatimani pienen swingsetin avulla), mutta edessä odottaa vielä ainakin Helsingin juhlaviikot Art goes kapakkoineen ja Taiteiden öineen, Espoo Ciné (jonka sloganilta taisin varastaa otsikkoni), Torikortteleiden katujuhla, Helsinki Night Market sekä Ravintolapäivä.

Kesästä sen verran, että vaikka olen kulkenut ympäri Suomea upeissa kaupunki-, luonto- ja museokohteissa, ei lomailijan kiinnostus riittänyt niistä raportoimaan vaikka paljon kerrottavaa olisikin. Katsotaan, josko kirjoittelen niistä myöhemmin, tai sitten en. Blogi on hauska harrastus, joka selvästi elää vuodenaikojen ja oman ajankäyttötilanteeni mukaan, ja niin olkoon. Väkipakolla en halua kirjoittaa. Lukijaystävällisin ei tapani ole niille, jotka kaipaavat säännöllisiä päivityksiä ympäri vuoden, mutta uskon että aito motivaatio tuo myös laadukkuutta teksteihin.

Herajärven kierros, jossain Ryläyksen tienoilla.

Nyt vuodenajan kääntyessä hiljalleen loppukesään alkavat rutiinit palautua elämään ja sitä myöten taitaa blogikin aktivoitua. Jotain kesästäni kuitenkin alla:

Paras tapahtuma: H2Ö, Turku, mennen tullen. Upea, rosoinen ja tunnelmallinen tapahtuma-alue Ruissalon telakalla. Enemmän musiikkia, vähemmän samppanjabaareja, kiva yleistunnelma ja riittävän pieni ja intiimi tapahtuma. Hyvä kokoelma eri tyyppistä musiikkia, sopiva sekoitus mainstreamia ja ug:ta eri tyyleistä.

Paras luontoelämys: Herajärven kierros, Lieksa/Joensuu/Kontiolahti. Vaaroille nousuja ja niiltä avautuvia huikeita maisemia, vaihtelevia metsäympäristöjä sekä ihania vanhoja asutuspaikkoja. Tietysti myös mökillä oleilu ja kuikan huudon kuuntelu kuuluu tähän kategoriaan.

Paras museokäynti: Jo useita kertoja käyty Möhkön ruukkimuseo Ilomantsissa ja koko Möhkön alue on joka kerta elämys, kaikkina vuodenaikoina.

Paras teatterielämys: Kaspar Hauser, Q-teatteri, goes without saying. Sain liput kevään kuumimpaan näytelmään vasta kesäkuun alkuun. Iskee kovaa, tästä tunnistin sekä itseäni että muita sukupolveni edustajia. Huikeaa näyttelijäntyötä koko kolmikolta. Kokaiini- ja unettomuuskohtaukset menevät kaikkien aikojen hillittömimpien joukkoon.

Paras tv-sarja: Ikisuosikkini Stephen Poliakoffin Murtuva maailma tuli katsottua Yle Areenasta jälkikäteen. Ulkopuolisuus, eksentriset äveriäät hahmot, ajan vahva tuntu ja merkitykselliset paikat luovat taas hyvin poliakoffmaisen maailman 1930-luvun alun Lontooseen.

Möhkön ruukin paja.

Näyttelyvinkkejä kevättalvelle 2014

Otso Kaijaluoto herätteli keskustelua blogissaan Taide ja Kansa museonäyttelyiden löydettävyydestä, ja ehdotti jonkinlaisen visuaalisuuteen perustuvan sovelluksen perustamista, johon voitaisiin koota museonäyttelyiden teasereita. Etenkin taidemuseoiden kohdalla tällainen sovellus voisi olla erittäin toimiva. Toki itse kaipaan myös kontekstia ja taustoitusta, mutta edellä mainittu sovellus voisi helpottaa aivan uusien yleisöjen näyttelysaleihin saamista.

Kirjoituksesta inspiroituneena päätin listata sekä omaksi muistilistaksi että muidenkin iloksi tärppejä menossa oleviin, kohta loppuviin tai pian avautuviin museonäyttelyihin, jotka ovat must-kamaa itselleni.

Pian avautuvat:

Helsingin taidemuseon Chaplin-näyttely avataan kuluvan viikon perjantaina. Olen aivan Chaplin-hullu, rakastan hänen elokuviaan, kulkurin hahmo puhuttelee sekä Chaplinin oman elämän vaiheet kiinnostavat minua kovasti. Suosittelen elokuvan historiasta ja varhaisesta tähtikulttuurista kiinnostuneelle.

Suunnitellessani matkaa Turkuun huomasin Turun taidemuseossa pian avautuvan kiinnostavan oloisen kokoelmanäyttelyn nimeltä Kootut teokset. Toteavan nimen takaa löytyy useita kiinnostavia teemoja, kuten länsimaisen kulttuurin kantatarinat ja mytologia, kauhu ja surrealismi sekä satu- ja fantasiamaailma. Näitä teemoja tarkastellaan laajalla ajallisella skaalalla, teokset ovat peräisin 1800-luvulta aina 2000-luvulle saakka. Turun taidemuseon tarjonnassa kiinnostaa myös Mika Karhun kiinnostavan häiriintyneen ja pelottavan oloiselta vaikuttava tussi- ja hiilipiirrosnäyttely. Menossa on myös Emil Wikströmin veistostaidetta esittelevä näyttely.

Helmikuun lopulla avautuva, Vitra-designmuseon tuottama näyttely Arjen muotoilija - Rudolf Steiner EMMAssa keskittyy Steinerin monipuoliseen vaikutukseen useilla elämän- ja kulttuurin aloilla. Tarjolla "Steinerin aikaansaannoksia niin kuvataiteen, arkkitehtuurin, muotoilun kuin näyttämötaiteiden alalla. Näyttely esittelee myös Steinerilta vaikutteita saanutta aikalaistaidetta sekä Steinerin ajatuksista edelleenkin inspiroituvaa nykydesignia."

Tove Janssonin 100-vuotisjuhlanäyttely avataan Ateneumissa maaliskuun puolessavälissä. Janssonin monipuolista uraa esittelevä näyttely tarjoaa muumien ja sarjakuvan lisäksi siis maalaustaidetta, kirjallisuutta, poliittisia pilapiirroksia ja kuvituksia.

Vielä ehtii:

Helsingin kaupunginmuseon Art Nouveaun luonto -näyttely on sulkeutumassa tämän viikon lopulla. Näyttelyssä nähdään kuinka Art Nouveaun ja Jugendin kasviornamentiikka on vallannut taiteen ja arkkitehtuurin 1800-1900 -luvun vaihteen Suomessa ja Euroopassa.

Maaliskuulle asti jatkavat myös Kansallismuseon Aho & Soldan - Autot & Helsinki, joka johdattaa kaupunkiautoilun historiaan valokuvien avulla ja Miranda - mustalaisten holokausti, kuka pelkää valkolaista?, joka avaa Euroopan lähihistoriaa ja nykyisyyttä romanien näkökulmasta.

Tallinnan Lennusadam-museon Titanic: tarina, löydöt, legendat -näyttely alkuperäisesineineen on nähtävissä maaliskuun loppuun saakka. Näyttelyssä on Titaniciin liittyvien esineiden ja tarinoiden lisäksi rekonstruoituna aluksen pääportaikko, ensimmäisen luokan käytävä ja eri hyttiluokkien hyttejä. Joku kaunis päivä ensi kuussa siis hyppään lauttaan ihan pelkästään tämän takia. Samalla reissulla voinkin tutustua paljon hehkutettuun Kalamajan alueeseen.

Juuri avutunut Ars Fennica -näyttely Kiasmassa on avoinna huhtikuun loppupuolelle asti. Ars Fennica -ehdokkaat ovat taiteilijapari IC -98 (Patrik Söderlund ja Visa Suonpää), Riitta Ikonen, taiteilijapari Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen, Leena Nio sekä Pauliina Turakka Purhonen.

Mikäli olet tykästynyt Arppeanum-rakennuksessa toimivan Helsingin yliopistomuseon upeaan valurautaportaikkoon ja historiaa huokuviin saleihin, tai et ole koskaan käynyt siellä, nyt on aika. Helsingin yliopistomuseo nimittäin luopuu nykyisistä Arppeanumin tiloistaan 1.6.2014. Perusnäyttely on suositeltava, ja Kulttuurien museon kanssa yhteistyössä järjestetty näyttely Siperiaan! M. A. Castrénin 200-vuotisjuhlanäyttely, johon tutustuin viime joulukuussa on kiinnostava katsaus varhaiseen alkuperäiskansojen tutkimukseen. Näyttelyssä oli myös hauskoja visuaalisia elementtejä, kuten aineettoman oloinen siimoista rakennettu kota. Mutta kuten mainitsin, pelkkä rakennus ja sen interiööri on todellinen elämys ja vierailun arvoinen, kun sinne vielä kerran pääsee. Rakennuksen tulevaisuuden käytöstä ei ollut tietoa kun viime vierailulla asiasta kyselin.

Tässä sitä on savottaa tuleville kuukausille! Vinkatkaa ihmeessä omia näyttelysuosituksianne tuonne kommentteihin - myös muilla paikkakunnilla asuvat, jos vaikka saisin innoituksen museoretkeen! Tarjonta on kuitenkin niin suuri, että jotain kiinnostavaa saattaa mennä ohitse.



Kaikki kuvat Helsingin yliopistomuseo Arppeanumin Siperiaan! -näyttelystä.
Kuvat: Helsingin yliopistomuseo / Timo Huvilinna.

Erkki Karu -retrospektiivi

Vuodenvaihteessa Kansallinen audiovisuaalinen arkisto KAVA ja Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus (MEKU) yhdistyivät Kansalliseksi audiovisuaaliseksi instituutiksi (KAVI). Vaikka KAVA on nyt KAVI, Orion on edelleen Orion ja siellä esitetään myös kuluvalla kevätkaudella useita kiinnostavia sarjoja. Erityisen maininnan arvoinen esityssarja on Erkki Karu -retrospektiivi. Studiojohtajana ja elokuvaohjaajana merkittävän uran kotimaisen elokuvan parissa tehneen Karun ohjauksiin lukeutuu muun muassa Koskenlaskijan morsian, Nuori Luotsi ja Nummisuutarit. Varhaisen suomalaisen elokuvan historiasta kiinnostuneille sarja on oikea herkkupala.

Retrospektiivi alkoi jo toissa viikolla Anna-Liisan (1922) esityksellä, jonka ohjaaja Teuvo Puro on ensimmäisen suomalaisen näytelmäelokuvan Salaviinanpolttajat (1907) takana. Karu toimi tuottajana. Anna-Liisa on Minna Canthin näytelmään perustuva traaginen kuvaus salaisuuden kantamisesta ja naisen ahtaasta asemasta intohimon ja avioliittoaikeiden välimaastossa. Anna-Liisan esityksessä kuultiin mainio ääniraita, joka oli soitettu livenä improvisoiden ja äänitetty Forssan mykkäelokuvafestareilla  viime kesänä. Näytöksessä olivat läsnä myös muusikot Mikko-Ville Luolajan-Mikkola, Eero Ojanen ja Teemu Hauta-Aho.

Erkki Karu -sarjassa on myös harvinainen tilaisuus nähdä Karun lyhytelokuvia sekä katkelmia vain osin säilyneistä elokuvista. Huomenna keskiviikkona sarja käynnistyy toden teolla teemaa taustoittavalla dokumenttielokuvalla Erkki Karu, suomalaisen elokuvatuotannon uranuurtaja. 

Töölön Museomaraton ja Töölön Juhlaviikko

Kiirettä pitää uusien töiden ja kaikenlaisten projektien parissa, joten blogi on jäänyt vähemmälle huomiolle hetkeksi. Aionkin iskeä tällä postauksella kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ja mainostan yhdessä kymmenen töölöläisen museon kanssa järjestämääni Töölön Museomaratonia, joka järjestetään ensi viikolla osana Töölön Juhlaviikkoa 12.-16.6.2013!

Tervetuloa siis tutustumaan töölöläisiin paikallismuseoihin, valinnanvaraa löytyy tunnetummista Kansallismuseosta ja Luonnontieteellisestä keskusmuseosta (tuttavallisemmin Eläinmuseosta) kotimuseoihin (Reitzin säätiön kokoelmat, Taidekoti Kirpilä ja Virkki -käsityömuseo) ja erikoismuseoihin, kuten Elisan puhelinmuseoon ja Lastenlinnan erityismuseoon. Mukana menossa ovat myös Suomen Urheilumuseo, Ratikkamuseo ja Hakasalmen huvila. jossa järjestetään muun muassa ihana Auroran hattupiknik! Kaikki vähintään kolmessa museossa viiden päivän aikana vierailleet osallistuvat arvontaan, jossa voi voittaa museojulkaisuja, vapaalippuja tai yksityisen museokierroksen!

Museomaratonin ohjelma, yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät täältä.

Töölön Museomaratonin Facebook-tapahtuma, jota saa mieluusti jakaa löytyy täältä.

Töölön Juhlaviikko tarjoaa Museomaratonin lisäksi muutakin todella monipuolista ja kiinnostavaa ohjelmaa, on saunaa, tapaskierrosta, elävää musiikkia ja vaikka mitä! Töölön Juhlaviikon koko ohjema täältä ja Facebook-tapahtuma täältä.

- - - - - - - -

Tunnetko Töölön museoita? Kansallismuseon, tietysti. Ehkä Luonnontieteellisen museon? Onko täällä muuta? Tee tutkimusretki Töölön runsaaseen ja osin tuntemattomaksi jääneeseen museomaailmaan, osallistu Töölön museomaratoniin ja saavu uusilla kokemuksilla palkittuna maaliin! Viisi päivää, kymmenen museota, kuinka monessa ehdit vierailla? Osa museoista on normaalisti auki ainoastaan tilauksesta, joten käytä tilaisuus hyväksesi. Tarjolla on henkistä huoltoa maratoonareille opastusten ja erikoisohjelman muodossa. Suurin osa museoista on maksuttomia, osa perii pienen pääsymaksun.

Töölön museomaraton järjestetään osana Töölön juhlaviikkoja 12.-16.6.2013. Kaikista osallistuvista museoista saat museomaratonpassin, joka leimataan museossa käydessäsi. Vähintään kolmessa museossa passinsa leimauttaneet osallistuvat arvontaan, jossa on palkintoina osallistuvien museoiden julkaisuja ja vapaalippuja. Avarra paikallistuntemustasi, avaa uusia ovia ja opi menneisyydestä yhdessä muiden kanssa. Tutustu taiteeseen, historiaan ja luonnonihmeisiin. Töölön museomaraton alkakoon!

Helsingin juhlaviikkojen ohjelmisto 2013

Eilen sitten julkaistiin elokuisten Helsingin juhlaviikkojen ohjelmisto. Tarjolla on kyllä taas todella kiinnostava ja monipuolinen valikoima eri taiteenlajeja, ja löysin useita juttuja, joita haluaisin käydä katsomassa. Esittelen tässä muutamia tapahtumia ja esityksiä, joista innostuin. Lajittelin ne teemoittain, että megalomaanista listausta olisi mukavampi lukea.

Teatteri

Kristian Smedsin kirjoittamalta, Dostojevskin Rikokseen ja Rangaistukseen pohjaavalta Sonjan monologilta Sad songs from the heart of Europe odotan suuria tunteita.

Raoul. Kuva: Richard Haughton.

Poikkitaiteelliset

Raoul
Surrealistista sirkusta!

Riehakkaat mykät
Koululaisten sävellyksiä Chaplinin varhaisiin mykkäelokuviin Orionissa.

Reddress. Kuva: Kate Elliott.

Reddress
Mitä kaikkea Aamu Songin kehittämä Reddress on? Ainakin pukusuunnittelua, arkkitehtuuria, muotoilua, esiintymispaikka, katsomo, olotila, turvallinen kolo, yhteisöllinen kokemus...
Olen pitkään haaveillut pääseväni sukeltamaan reddressin taskuihin, ja Pekka Kuusiston kuratoimassa ohjelmistossa kiehtoo eniten Jori Hulkkosen ja Juho Paalosmaan elektropopduo Sin Cos Tan, vanhan musiikin ilta Mari Palon kanssa sekä Yonan, Samuli Kosmisen ja Jukka Perkon jo viime vuoden Flow'ssa vakuuttanut Unela.

Helsinki-triptyykki/Viirus-teatteri. Kuva: Aarne Tapola.

Theatre goes movies: Helsinki-triptyykki
Jarmo Lampelan, KOM-teatterin, Ryhmäteatterin ja Viirus-teatterin yhteistyönä syntyneet Helsinki-aiheiset leffat on aivan pakko nähdä! Parasta, että näitä näytetään teattereiden omissa tiloissa eli vanhoissa leffateattereissa.


Musiikki

Soiva kaupunki
Soitinpuisto tuulen tahdissa Kaivopuistossa, barokkimusiikkia makuuasennossa Kaupungintalolla ja iltasoittoja kaupungin torneista. Kuulostaa kesäisen helpolta ja huolettomalta tavalta nauttia musiikkia kaupungissa!

Viapori Jazzin ohjelmistosta kiinnostavia poimintoja ovat Tuomon ja Emma Salokosken epäilemättä ihana Burt Bacharach -ilta ja Teppo Mäkysen Teddy and the West Coasters.

Valistuksen ajan orkesteri sukeltaa vaihteeksi 1800-luvun romantiikkaan.

Surrealismia ja silmänlumetta. Valokuvan julkasisija: B.K.L., Ranska.

Taide

Surrealismia ja silmänlumetta 1900-luvun alun valokuvakorteissa
Suomen valokuvataiteen museossa on esillä old shool -kuvankäsittelyä, kollaasia ja illuusioita 1900-luvun postikorttitaiteessa. Pakko nähdä!

Taidetta Tullaamoon
Kalasatama, tyhjä varastorakennus, nuoria taiteilijoita kesäduunissa - can't go wrong.

Kiss & Cry. Kuva: Marteen Vanden Abeele.

Elokuvat

Reaaliajassa minilavasteesta valkokankaalle heijastettava Kiss & Cry on varsinainen tapaus ja yhteistyöesitys Espoo Cinén kanssa.

Walt Disneyn Fantasia kinokonserttina täyttäisi haaveet tämän äärimmäisen kunnianhimoisen ja psykedeelisen animaation näkemisestä säestyksen kanssa.  Harmi vaan, että episodeja on pätkitty sieltä täältä ja myös uudemmista versioista, eli alkuperäistä kokonaisuutta ei ole nähtävillä. No, mielenkiintoista joka tapauksessa.

Leffapiknik Kansalaistorilla, ohjelmisto julkistetaan elokuussa.


Huvila-teltta

Kalliosta rakkaudella -ilta tarjoaa kirjailijavieraiden lisäksi muun muassa hiljattain Kallio-teemalevyn julkaisseen Dalindèon musiikkia.

Timo Lassy Bandin hikinen jazz sopii varmasti mielettömän hyvin Huvilan elokuiseen iltaan.

Timo Lassy Band. Kuva: Junnu Lusa.

Ihanaa kun kesä lähenee, ja festarien tarjontaa aletaan julkistaa. Luonnollisesti aika eikä rahapussi kestä ihan tätä kaikkea, joten karsintaa ja harkintaa tulee harjoittaa. Onneksi suuri osa juhlaviikkojen tapahtumista on kuitenkin aina ilmaisia, joten spontaanimpiakin lähtöjä juhlaviikoille lienee myös tiedossa.

Löysitkö sinä jotain kiinnostavaa, mikä on kuuminta juhlaviikkojen tämänvuotisessa ohjelmistossa?

Faux

Viime aikoina on käytetty muutama puheenvuoro elokuvakritiikistä, ja esimerkiksi esitetty vaatimus että elokuvakriitikon tulisi olla elokuva-alan ammattilainen. Itse en näin sisäsiittoista näkökulmaa pidä järin hedelmällisenä, vaan olen ennemminkin Kalle Kinnusen linjoilla asiassa. Yleissivistys on toki ehdoton vaatimus kaiken taiteen ja kulttuurin arvioinnissa ja siitä keskusteltaessa, mutta tärkeää on myös välittää, minkälaisia tunteita teos kokijassaan herättää. Mieluusti tosin toisin sanankääntein kuin "tää oli tosi hyvä/kauhee vaikka en mä kyllä tiiä miksi".

Vaikka itsekin kirjoittelen näkemistäni elokuvista ja muista kulttuuri- ja taide-elämyksistä, ei kirjoituksiani kritiikeiksi voi kutsua. Ensinnäkin, jos en pidä jostain teoksesta ollenkaan, luultavasti en edes tuhlaa omaa tai muiden aikaa kirjoittamalla siitä. Kirjoitan mielelläni kannustavaan, en latistavaan sävyyn, joten karsinta syntyy jo siinä vaiheessa, kun päätän tartunko näppikseen vai en. En koe myöskään pelkästään esitteleväni teoksia, koska tuon esiin myös henkilökohtaisia tuntemuksiani niihin liittyen. Siksi kirjoituksiani voisi kai kutsua kokemuksiksi.

Nyt seuraa siis nykytanssikokemus, jonka koin eilen. Nykytanssi on minulle vieraammaksi jäänyt kulttuurin alue, johon olen alkanut tutustumaan pikku hiljaa. Viime viikolla ensi-iltansa sai Alpo Aaltokoski Companyn tanssiteos Faux. Kävin jo viime syksynä katsomassa Aaltokosken Kancheli-trilogian ja innostuin nykytanssista taidemuotona. Minulla on myös ollut ilo olla kuluvan alkuvuoden aikana Aaltokosken nykytanssiopissa, joten pystyin edes aloittelijan elkein tulkitsemaan teoksen liikekieltä ja samaistumaan siihen henkilökohtaisemmin.

Faux'n teemat pyörivät nimensä mukaisesti keinotekoisen ja aidon suhteen ympärillä. Myös peittämisen ja paljastamisen aihe oli esillä, sekä ihmiskehon keino-osat erityisesti kahdessa ensimmäisessä osassa, joissa teknologialla, protetiikalla ja apuvälineillä oli suuri rooli kokonaisuudessa. Nykytanssissa on hauskaa ja haastavaa tasapainottelu sen välillä, heittäytyykö tunteidensa vietäväksi vai pyrkiikö ylitulkitsemaan ja järkeistämään teoksen sanomaa ja sisältöä. Tälläkin kertaa viihdyin molemmilla puolilla. Faux'n ensimmäisen osan kyborgit lisäkalloineen liikkuivat kuin ohjelmoituina, robottimaisesti, nukkemaisesti, jäykästi ja tahdottomasti. Ikään kuin heidän ohjelmoinnissaan olisi tapahtunut virhe. Tummat narisevat nahka-asut, ruumiillisuus kytkettynä teknologiaan ja rajoitettu liike luovat dystooppisen kuvan. Isolaatioita ja pysähdyksiä, yksi askel eteen tarkoittaakin kolme taakse. Täysin odottamatta, kuin ohjelmointivirheen seurauksena yksi hahmoista äityy hetkeksi jopa nopeisiin charlestonaskeliin. Toisinaan he nostavat joukkona käsivarret eteensä ja nojaavat rituaalinomaisesti taakse. Itsestään avautuvat ja sulkeutuvat lisäpään naamiot paljastavat jotain, mutta eivät kaikkea. Muuttuvatko hahmot inhimillisemmiksi tai vapaammiksi naamion auetessa? Kuka ohjailee naamioita?

Toisessa osassa protetiikka on kasvattanut mies- ja naishahmolle liioitellut lisäraajat, joita ylpeinä esitellään ja hyväillään. Toispuoleinen pitkä raaja vaikeuttaa liikkumista, mutta korostaa sukupuolisuutta. Visuaalisesti ja liikekielen kannalta apuvälineet ovat todella kiehtovia. Löytyy uusia tapoja liikkua, poseerata ja esitellä kehoaan - ja sen jatketta, koomisuuteen asti. Olin näkevinään tässä osassa humoristista kritiikkiä tarpeetonta kehonparantelua kohtaan, sitä kohtaa jossa ylitetään tarpeellisuuden, hyvän maun ja epäkäytännöllisyyden raja. Lopulta mies ja nainen kohtaavat toisensa ja ryhtyvät kiihkeään paritanssiin, jossa lisäraajan avulla päästään toista lähemmäs, ja saadaan partneri todella suljettuun otteeseen. Kuitenkin pariskunta päättää luopua ylimääräisistä raajoistaan ja vihdoin he yrittävät tanssia puhtaina kehoina. Jostain syystä kommunikaatio katkeaa ja he toistavat rahisevan ja tökkivän äänilevyn liikettä ja lopulta kadottavat toisensa.

Viimeisessä osassa liikutaan elokuvamaisissa tunnelmissa. Hidastettuina, kuin Lars Von Trierin Melancholiassa, jossa vakiintuneet luonnonlait eivät enää päde, kuusi hahmoa liikkuu eteenpäin. Tällä kertaa heillä ei ole enää ylimääräistä teknologiaa yllään. Ensin he ovat yksi ryhmä, seuraavaksi muodostuu kaksi ryhmää, jotka katsovat toistensa ohi, eivätkä kommunikoi lainkaan vaikka toistavat samaa liikettä. Äkkiä he kuitenkin löytävät omat väkinäiset ja pakotetut liikkeensä ja touhunsa, kuten ensimmäisessä osassa. Mikä heitä liikuttaa? Onko se aivan lopuksi ilmestyvä lähes paljas, korostetun fyysinen hahmo, sulavan voimakkaasti liikkuva ihmiskeho? Ruumiillisuus, joka rautaisella teknokourallaan ohjailee muita?

Faux teki minuun suuren vaikutuksen, ei pelkästään koreografiansa ja vaikuttavan tanssinsa puolesta, vaan liikkeen, läsnäolon, teknologian, äänisuunnittelun ja puvustuksen luoman kokonaisilluusion vuoksi. Suosittelen lämpimästi! Viimeiset kolme esitystä tämän viikon perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina.

Alpo Aaltokoski Company: Faux. Mediakeskus Lume, 21.4.2013 asti. Lipputiedot täältä.

(Kaikki kuvat: Marko Mäkinen)

Kohtauksia, asetelmia ja ratikoita

Piipahdin Korjaamolla katsomassa mitä näyttelyitä siellä on meneillään. Pidän Korjaamon toiminta-ajatuksesta, siellä on niin monenlaista toimintaa, että on todella matala kynnys mennä katselemaan  esillä olevia taidenäyttelyitä, Korjaamo Shopin tai siellä kulloinkin olevan pop up -shopin tarjontaa tai vaikka istahtaa lounaalle, kahville tai lasilliselle. Toiselta puolelta Korjaamoa löytyy Ratikkamuseon näyttely, jossa ihastuttavat vanhat vaunut vievät matkalle menneiden vuosikymmenten Helsinkiin ja raitiovaunujen eläväiseen historiaan. Ratikkamuseoon on ilmainen sisäänpääsy, joten vanhojen ratikoiden kyydissä voi käydä istumassa ja tunnelmoimassa vuonna 1900 valmistuneen vaunuhallin ilmapiiriä milloin tahansa ohikulkiessaan. Iltaisin Korjaamo tarjoaa muun muassa teatteria, klubeja ja konsertteja.

Tällä hetkellä Korjaamolla on meneillään Mari Hokkasen Set & Setting -näyttely. Kuudesta teoksesta koostuva näyttely herätti mielenkiintoni ja viivyin vedoksien äärellä melko pitkään. Hokkanen on valokuvaaja jonka aiempi tuotanto on itselleni täysin tuntematon. Hän toimii usein itse omien kuviensa mallina joka korostaa hänen töidensä performatiivisuutta. Set & Setting tarjoaa värikylläisen ja materialistisesti runsaan, tosin tulkintani mukaan elämän köyhiä ja onttoja puolia kritisoivan ilmaisupaletin. Näkisin, että Hokkanen korostetun lavastetuilla ja konstruoiduilla huonetiloillaan pyrkii luomaan asetelmallisen kuvan vieraantuneisuudesta, oli kyse sitten luonnosta, yhteisöstä tai mistä tahansa vieraantumisesta. Kuvia voisi sanoa inhofantastisiksi, ne tulevat silmille runsaina, räiskyvinä, rumina ja paljastavina, kuitenkin selvästi lavastettuina kohtauksina.

Kuvien henkilöt ovat kuin torsoja, silmiä ei koskaan näytetä, usein koko pään peittää jokin asia, kuten kukkapuska tai lahjapaketti. Toisinaan päähenkilöltä puuttuu kokonainen raaja, tai puuttuva käsi saattaa osoittaa häntä yöpöydällä aseella. Roskaa oksentava nainen, häämatkallaan hukassa oleva morsian, onkiva pikkuvesseli, naulakkoon kasviköynnöksellä hirttäytynyt - Hokkasen kameran kautta välittyvissä kertomuksissa elämä on asetelmallista, yksinäistä, vieraantunutta, materialistisesti runsasta mutta henkisesti onttoa. Näiden kuvien äärelle on kiehtovaa ja herkullista pysähtyä. Katsojalle syntyy tarve tulkita kuvattua tilannetta. Tulee tunne, että kaikki voisi olla toisin, jotain on menetetty, tähänkin olisi jonkun pitänyt puuttua.

Mari Hokkasen Set & Setting Korjaamo Galleriassa 21.4.2013 asti.


(Kaikki kuvat Mari Hokkanen, lähde: http://marihokkanen.blogspot.fi/)

Uimala ja yleisiä saunoja Helsingissä

Helsingin rannoilla on varmasti vilvoiteltu ja peseydytty siitä asti kun paikka on ollut asutettu. Erilaisia uimahuoneita ja kylpylaitoksia on myös käytetty vedessä kylpemistä helpottamaan. 1800-1900 -luvun taitteessa alkoi Helsingin niemelle syntyä uimalaitoksia, jotka vastasivat uimaopetuksen kasvavaan tarpeeseen. Ne olivat pienempiä tai suurempia puisia rakennelmia, joista pääsi hallitusti uimaan kivikkoisten rantojen sijaan. Tunnetuimpia näistä olivat Ursinin uimalaitos Etelä-Helsingissä ja Humallahden uimalaitos Taka-Töölön ja Meilahden liepeillä. Uimahallirakentamisen 1950-60 -luvuilta lähtien kasvanut suosio johti uimalaitoksien katoamiseen kaupunkikuvasta. Lähimmäksi uimalaitosten tunnelmaa päässee tänä päivänä esimerkiksi Seurasaaren uimalassa, josta tämän bloggauksen kuvat on otettu talvisen päivän jääkävelyllä.

Helsingillä on kunniakas historia myös kylpyläkulttuurin saralla, 1830-50 -luvuilla Ullanlinnan kylpylaitos oli Pietarin seurapiirien suosiossa. Siellä tosin tärkeämpää oli terveysvesien juominen ja sosiaalinen elämä, joten kylvyt ja meressä virkistäytyminen liittyivät enemmänkin terveyden edistämiseen kuin varsinaiseen uimiseen. Tämänhetkinen tutkimukseni kohdistuu nimenomaan helsinkiläisiin uimalaitoksiin, joten on hauskaa todeta, kuinka uimalaitokset ovat tulleet yllättäen ajankohtaisiksi aivan viime aikoina. Helsingissä on nimittäin tällä hetkellä kaksikin eri uimalahanketta vireillä. Aluksi molemmat havittelivat  Katajanokan Kanavaterminaalin tyhjää tonttia, mutta viimeisen ymmärrykseni mukaan Korjaamo Group, joka on neuvotellut Allas-nimellä kulkevasta uimalahankkeesta liikuntaviraston kanssa, on tarkentanut kohdevaihtoehdoikseen Arabianrannan, Töölönlahden ja Tokoinrannan. Myös Pohjoisrantaa ja Kaivopuistoa on väläytelty mahdollisina uimalan paikkoina. 

Toinen ajankohtaisista uimalaehdotuksista on Platta, joka toteutuessaan toisi Katajanokan Kanavaterminaalin tontille väliaikaisen kelluvan uimarannan kahviloineen ja ravintoloineen. Suunnitteilla on terasseja ja tapahtumapaikkoja, ja paikka voisi talviaikaan palvella jääpuistona ja luisteluratana. Yksityisen rahoituksen turvin rahoitettava hanke on suunnittelijoiden sanoin pitkällä, ja avajaisia voitaisiin viettää jo kesällä 2014 mikäli rahoitus ja luvat saadaan kuntoon. Platta-hankkeen takana on N2 Helsinki -suunnittelutoimisto. Katajanokalle samaiselle tontille suunnitteilla olevan maailmanpyörän ei katsota sotivan Platta-suunnitelmia vastaan, vaan päinvastoin olen ymmärtänyt, että ainakin Platan puuhaajat kokevat uimala- ja maailmanpyörähankkeiden tukevan toisiaan. Sekä Allas- että Platta-uimalahanketta yhdistää se, että uimaloiden sijoituspaikkaa ja toimintoja ideoidaan aktiivisesti sosiaalisessa mediassa.

Kaupunkilaisena asiaa katsellen näen Platan kohdalla selkeitä etuja siinä, että nykyisin tyhjälle alueelle saadaan mahdollisimman monipuolisia, helposti lähestyttäviä ja toisiaan tukevia toimintoja. Ainoa, mikä arveluttaa kummassakin uimalahankkeessa, on meriveden puhtaus ja etenkin Platan kohdalla sijaintipaikka Katajanokalla erittäin vilkkaan matkustajalaiva-, saaristoristeilijä- ja lauttaliikenteen läheisyydessä. Allas havittelee selvästi suojaisempia vesiä. Maauimaloita ja uimarantoja Helsingistä löytyy vaikka kuinka, mutta ajatus hyvin suunnitellusta ja toteutetusta uimalarakennelmasta ympärivuotisine palveluineen on kiinnostava. Aika näyttää, toteutuuko kumpikaan hankkeista.

Mielelläni näkisin myös, että näihin uimaloihin mahdollisuuksien mukaan liitettäisiin myös yleisiä saunoja, ja toki talvella avantouintimahdollisuus. Tällä hetkellä Helsingin perinteisten yleisten saunojen tilanne on melko surkea - ainoastaan Arlan sauna, Kotiharjun sauna ja Hermannin sauna sinnittelevät vanhoina tekijöinä, vaikka joitain vuosikymmeniä taaksepäin yleisiä saunoja oli lähes joka korttelissa, kun asuntokohtaisia kylpyhuoneita ei vielä kaikilla ollut.  Parempi toki kolme yleistä saunaa kuin ei mitään, ja uimahallit toki tarjoavat mahdollisuuden saunomiseen, niistä paras miljöö on tietenkin Suomen vanhimmassa uimahallissa eli Yrjönkadun uimahallissa vuodelta 1928. Uutta ja mielenkiintoista saunakulttuuria edustaa Nene Tsuboin ja Tuomas Toivosen Merihakaan suunnittelema Kulttuurisauna, jonka pitäisi aueta lähiaikoina. Siellä on poikettava heti ensi tilassa, kunhan paikka saadaan auki. Olisi tietenkin mukavaa, jos saunakulttuuri leviäisi muuallekin Helsinkiin yhtä ilahduttavan elinvoimaisena, kuin se tällä hetkellä on Merihaka-Kallio-Hermanni -akselilla.