5 syytä rakastaa elokuuta

1. Espoo Ciné

Romanttiset pimenevät elokuiset leffaillat tulevat taas! Espoon leffafestareiden ohjelmisto on ainoastaan parantunut vuosien saatossa. Tällä kertaa ohjelmisto on jaettu inhoamini hashtagein, mutta ne ovat yllättävän toimivia keinotekoisen maateemoittelun sijaan. Tänä vuonna kiinnostaa erityisesti Ingrid Bergman -dokkari, Thomas Vinterbergin ohjaama ja ihanan Carey Mulliganin tähdittämä epookki, Q-teatterista elokuvaversioksi sovitettu Häiriötekijä, Kim Longinotton rakkausteemainen dokkari, Pixarin uutuus, ylistetty Inside Out, Helen Mirrenin ja Gustav Klimtin yhdistävä Kultainen nainen, Freudin ja vampyyrit kutkuttavalla tavalla naittava Therapy for a Vampire sekä tietysti melkoinen tapaus festarivierailuineen ja suomalaisroolituksineen, Peter Greenawayn Eisenstein in Guanajuato.


2. Flow Festival

En koe liioittelevani todetessani, että tulevana viikonloppuna Suvilahdessa on kaikkien aikojen line-up: Beck, Shamir, Pet Shop Boys, War on Drugs, Belle & Sebastian, Chic feat. Nile Rodgers, Future Islands, Todd Terje ja himmeä setti parhaita kotimaisia! Mitämitämitä?!? Aivan kuin Flow'n ohjelmaryhmä olisi lähtenyt toteuttamaan villeimpiä unelmiani.


3. Kesäloma

Elokuu on paras lomakuukausi.


4. Helsingin Juhlaviikot

Itselleni aina hieman epämääräisenä osallistumiseni puolesta näyttäytyvä, mutta silti kaupungin tunnelmaan olennaisesti vaikuttava tapahtumakokonaisuus. Joka paikassa tuntuu tapahtuvan, matalalla kynnyksellä esimerkiksi Taiteiden Yö, Art Goes Kapakka ja lukuisat ilmaistapahtumat. Juhlaviikkojen monipuolisuus hengästyttää; sirkusta Shanghaista, Helsinki Night Marketin herkut Teurastamolla, Suomen taiteen uudistajia sadan vuoden takaa Didrichsenin taidemuseossa, Yasmine Hamdan ja Giorgio Moroder Huvila-teltassa sekä Akse Petterssonin western Stage-festivaalilla. Mikä ihana runsaudenpula!


5.  Lemonatorin jäähyväiskeikka

Tavastialla vietetään 29.8. epäilemättä erään aikakauden loppua, vaikkakin odotettavissa ollutta. Siellä entiset nuoret nostalgisoivat aikakautensa yhtä parasta bändiä. Ennustan melkoisia kokoontumisajoja, paljon riemua ja vähän kyyneleitä. TJEU: Lemonator - Over Now.



(Kuva: Espoo Ciné)

Museokortti on vihdoin totta!

Olen toivonut jo vuosikaudet, että museoihin olisi olemassa jonkinlainen sarjakortti, siis sellainen joka mahdollistaisi museokäynnit missä tahansa, milloin tahansa. Ajatus tuntui pitkään utopistiselta, mutta Suomen museoliiton puuhakas väki teki tempun otettuaan mallia Hollannin toimivasta museokortti-järjestelmästä, ja Suomessa valtakunnallinen Museokortti otetaan käyttöön 5.5.2015!

Eilen järjestettiin Museokortin julkistamistilaisuus Ateneumissa, mikä olikin oivallinen paikka alleviivaamaan Museokortin merkittävyyttä - Atskissa museokävijä saa nauttia paitsi taiteesta melko laajalla spektrillä, myös laadukkaista kulttuurihistoriallisista näyttelyistä, sekä tietenkin itse museorakennuksen loistokkuudesta. Ateneumin lisäksi Museokorttiin liittyneitä museoita on lähes 200 ympäri Suomen, ja täydennystä lienee luvassa. Sormeni syyhyävät odottaen tulevaa kesää, jolloin maakuntamatkailu saa aivan uuden ulottuvuuden, kun suurimpaan osaan museoista pääsen sisään vilauttamalla yhtä ja samaa korttia. Tulevan kesän kohteideni mukaisesti näyttelylistalleni voisivat valikoitua esimerkiksi Turun linnan Tyttökuningas ja Kolin luontokeskus Ukon Koli kautta aikojen.

Museokortissa on mielestäni nimenomaan kysymys sen helppoudesta. Museokortti:

- madaltaa kynnystä käydä museoissa
- mahdollistaa uuden, joustavamman tavan tutustua museoihin (esim. pistäytymisen lempitaideteoksensa äärellä vaikka joka ikinen päivä, kuinka romanttista!)
- tulee semiaktiivisellekin museokävijälle edulliseksi vuoden aikana
- varmasti lisää haltijansa museovierailuja, myös sellaisiin paikkoihin joihin ei muuten tulisi mentyä
- antaa syyn vierailla museoissa ihastelemassa vaikkapa pelkkää arkkitehtuuria ja upeita sisätiloja

Museokortin toteutuminen Suomessa on merkittävä juttu, eikä vähiten sen vuoksi, kuinka sekalaisia taustaorganisaatioita ja pääsymaksukäytäntöjä suomalaisten museoiden joukkoon mahtuu. Mielestäni on kaunista, että museoala on hyvin konkreettisella tavalla osoittanut puhaltavansa yhteen hiileen. Ja lopputuloksena on myös asiakkaan etu.

Miten Museokorti käytännössä toimii? Museokortti otetaan käyttöön 5.5.2015, niitä myyvät Museokortti-järjestelmään liittyneet museot (linkki listaukseen yllä), Museot.fi-verkkokauppa (ei näemmä toimi ihan vielä) ja Tiketti.fi. Kulttuuri- ja virikesetelit käyvät kuulemma maksuvälineinä mikäli myyvä taho niitä vastaanottaa. Hinta on 54 euroa, väliaikaisen kortin saa käyttöön heti, ja verkossa rekisteröidyttyään varsinainen kortti tulee postissa kotiin. Kortti on siis voimassa vuoden ensimmäisestä käyttöpäivästä, ja sitä saa käyttää vapaasti mukana olevissa museoissa, ainoastaan sillä rajoituksella että käyntejä on yhdessä kohteessa maksimissaan yksi per päivä. Museokortti on esimerkiksi lahjaideana aivan huippu!

Lehdistötilaisuudessa sain käyttööni Museokortin vuodeksi, ja minua kutkuttaa ajatus projektista, jossa kirjoittaisin jokaisesta Museokortti-käynnistäni vuoden aikana jotain. Samalla konkretisoituisi kortin hyödyt ja sen käytön laajuus. Jätän asian hautumaan. Aivan ensimmäiseksi taidan hyödyntää Museokorttiani tsekkaamalla Kiasmassa Ismo Kajanderin näyttelyn ja "vielä ehtii" -teemalla Amos Andersonin taidemuseon Vilhelm Hammershoin näyttelyn. Kulttuurihistoriallisista näyttelyistä ensimmäisinä listallani ovat Kansallismuseon Finnskogar ja Uskontojen maailma sekä Tamminiemen museossa pian avattava epäilemättä kutkuttavaa ajankuvaa sisältävä Miss Universum 1975.

Museomuumioiden marssi

Kesän taittuessa syksyyn parasta mitä voin keksiä on hypätä ilmaisbussiin ja matkustaa Tapiolaan uusien elokuvaelämysten äärelle. Espoo Ciné alkoi osaltani lauantaina, jolloin kävin katsomassa kaksi leffaa, Woody Allenin uutuuden ja ohjelmakirjassa Paikat-sarjaan sijoitetun dokumenttielokuvan The Great Museum.

Museoalan ihmiselle The Great Museum tuntui paperilla kiinnostavalta – mitä dokumentin ohjaaja Johannes Holzhausen haluaa tuoda esiin valtavasta Wienin Kunsthistorisches Museumista?

Tavallaan dokumentti oli yllätyksetön ja samalla myös pettymys. Dokumentissa keskityttiin pääasiassa museon pysähtyneisyyden ja pölyisyyden kuvailuun, siitä huolimatta että elokuva itse asiassa kertoi perusnäyttelyn uusimisesta ja museotilojen suuresta kunnostustyöstä. Pysähtyneisyyttä kuvasti se, että elokuva antoi runsaasti aikaa mykkien esineiden ja taideteosten konservoinnin, siirtämisen, puhdistamisen sekä varastoinnin esittämiseen. Myös näyttelyvitriinien sisäisen maailman hinkkaus ja museoihmisten vänkkäys teosten sijoittelusta saatiin näyttämään naurettavalta pilkunviilaukselta. 

Kaiken tämän vastapainoksi elokuvassa tuotiin esille pintapuolisesti budjettineuvotteluita ja markkinointistrategiaa – ikään kuin jollekin tulisi yllätyksenä, että todella, museoissakin pohditaan sitä, miten toiminta ei jää tappiolliseksi ja sitä, kuinka yleisö saadaan paikalle ja kiinnostumaan sisällöstä.

Toki alan ulkopuoliselle dokumentti saattaa olla kiehtova kurkistus museon kulissien takaiseen elämään, mutta se silti pönkittää mielestäni vanhanaikaista käsitystä esinevarastosta ja hieman hullunkurisesta, aikansa eläneestä ilmapiiristä seniileine henkilökuntineen. Tärkeä säilytys- ja tallennustehtävä tuli siis elokuvaan taltioitua, mutta vähemmälle jäivät sisältöön liittyvät kysymykset. Esineet ja taideteokset jäivät elokuvassa vain valtavaksi määräksi objekteja ilman kontekstia ja tarinaa. Yksi ainoa kohtaus raapaisi aihetta, siinä pohdittiin kuinka museo haluaa esittää Hapsburgien historiaan liittyvää aineistoa – valtiollisena velvollisuutena vai omista itsenäisistä lähtökohdistaan.

Mieleen jäi myös kohtaus, jossa yleisöpalveluhenkilökunta palaveroi, ja kauan talossa palvellut museovalvoja nousi kertomaan kohtelustaan. Hän toivoi, että hänen työpanoksensa tunnustettaisiin ja että hänet kaikkien palvelusvuosien jälkeen vihdoin esiteltäisiin muiden yksiköiden edustajille. Tämänkaltainen tilanne ei liene meilläkään mahdoton suuremmissa museoissa.

Elokuva sijoittui Espoo Cinén Paikat-sarjaan. Vaikka dokumentti keskittyi yhteen rakennukseen, suhde itse paikkaan ja rakennukseen jäi ulkokohtaiseksi. Museorakennus on paikka, jossa lähes kaikki kohtaukset tapahtuivat, joten olisin halunnut kuulla lisää paikasta, sen historiasta ja olemuksesta. Museo- ja rakennusintoilijana odotin elokuvalta syvällisempää paikan tuntua. 

Kiinnostavaa, että elokuvantekijä on tarttunut aiheeseen, mutta oma kokemukseni museotyöstä on huomattavasti monipuolisempi ja dynaamisempi. Toki meikäläisiä museoita ja järkälemäistä sekä epäilemättä konservatiivista Kunsthistorisches Museumia on hankalaa vertailla. Toisinaan kuitenkin tuntuu, että ihmisten käsitys museotyöstä on juurikin se, minkä elokuva antaa – pölyjen pyyhkimistä vitriineistä, eksentrinen tutkija, joka haahuilee työhuoneessaan ja pätemishaluinen kuraattori pompottelemassa alaisiaan. Varsinainen museomuumioiden marssi.

Kysymys kuuluukin, millaisilla toimenpiteillä näistä vanhentuneista käsityksistä pääsee eroon? Onko alan ulkopuolisten ihmisten käsityksillä väliä? Esimerkkinä raikkaammasta museoimagosta Helsingin kaupunginmuseo on ainakin aloittanut uudistumisensa myötä avoimen vuoropuhelun yleisön kanssa, ja haastaa samalla oman henkilökuntansa rooleja uusilla titteleillä.

The Great Museum on nähtävissä Espoo Cinéssä vielä kuluvan viikon sunnuntaina, lipputiedot täältä.

Näyttelyvinkkejä kevättalvelle 2014

Otso Kaijaluoto herätteli keskustelua blogissaan Taide ja Kansa museonäyttelyiden löydettävyydestä, ja ehdotti jonkinlaisen visuaalisuuteen perustuvan sovelluksen perustamista, johon voitaisiin koota museonäyttelyiden teasereita. Etenkin taidemuseoiden kohdalla tällainen sovellus voisi olla erittäin toimiva. Toki itse kaipaan myös kontekstia ja taustoitusta, mutta edellä mainittu sovellus voisi helpottaa aivan uusien yleisöjen näyttelysaleihin saamista.

Kirjoituksesta inspiroituneena päätin listata sekä omaksi muistilistaksi että muidenkin iloksi tärppejä menossa oleviin, kohta loppuviin tai pian avautuviin museonäyttelyihin, jotka ovat must-kamaa itselleni.

Pian avautuvat:

Helsingin taidemuseon Chaplin-näyttely avataan kuluvan viikon perjantaina. Olen aivan Chaplin-hullu, rakastan hänen elokuviaan, kulkurin hahmo puhuttelee sekä Chaplinin oman elämän vaiheet kiinnostavat minua kovasti. Suosittelen elokuvan historiasta ja varhaisesta tähtikulttuurista kiinnostuneelle.

Suunnitellessani matkaa Turkuun huomasin Turun taidemuseossa pian avautuvan kiinnostavan oloisen kokoelmanäyttelyn nimeltä Kootut teokset. Toteavan nimen takaa löytyy useita kiinnostavia teemoja, kuten länsimaisen kulttuurin kantatarinat ja mytologia, kauhu ja surrealismi sekä satu- ja fantasiamaailma. Näitä teemoja tarkastellaan laajalla ajallisella skaalalla, teokset ovat peräisin 1800-luvulta aina 2000-luvulle saakka. Turun taidemuseon tarjonnassa kiinnostaa myös Mika Karhun kiinnostavan häiriintyneen ja pelottavan oloiselta vaikuttava tussi- ja hiilipiirrosnäyttely. Menossa on myös Emil Wikströmin veistostaidetta esittelevä näyttely.

Helmikuun lopulla avautuva, Vitra-designmuseon tuottama näyttely Arjen muotoilija - Rudolf Steiner EMMAssa keskittyy Steinerin monipuoliseen vaikutukseen useilla elämän- ja kulttuurin aloilla. Tarjolla "Steinerin aikaansaannoksia niin kuvataiteen, arkkitehtuurin, muotoilun kuin näyttämötaiteiden alalla. Näyttely esittelee myös Steinerilta vaikutteita saanutta aikalaistaidetta sekä Steinerin ajatuksista edelleenkin inspiroituvaa nykydesignia."

Tove Janssonin 100-vuotisjuhlanäyttely avataan Ateneumissa maaliskuun puolessavälissä. Janssonin monipuolista uraa esittelevä näyttely tarjoaa muumien ja sarjakuvan lisäksi siis maalaustaidetta, kirjallisuutta, poliittisia pilapiirroksia ja kuvituksia.

Vielä ehtii:

Helsingin kaupunginmuseon Art Nouveaun luonto -näyttely on sulkeutumassa tämän viikon lopulla. Näyttelyssä nähdään kuinka Art Nouveaun ja Jugendin kasviornamentiikka on vallannut taiteen ja arkkitehtuurin 1800-1900 -luvun vaihteen Suomessa ja Euroopassa.

Maaliskuulle asti jatkavat myös Kansallismuseon Aho & Soldan - Autot & Helsinki, joka johdattaa kaupunkiautoilun historiaan valokuvien avulla ja Miranda - mustalaisten holokausti, kuka pelkää valkolaista?, joka avaa Euroopan lähihistoriaa ja nykyisyyttä romanien näkökulmasta.

Tallinnan Lennusadam-museon Titanic: tarina, löydöt, legendat -näyttely alkuperäisesineineen on nähtävissä maaliskuun loppuun saakka. Näyttelyssä on Titaniciin liittyvien esineiden ja tarinoiden lisäksi rekonstruoituna aluksen pääportaikko, ensimmäisen luokan käytävä ja eri hyttiluokkien hyttejä. Joku kaunis päivä ensi kuussa siis hyppään lauttaan ihan pelkästään tämän takia. Samalla reissulla voinkin tutustua paljon hehkutettuun Kalamajan alueeseen.

Juuri avutunut Ars Fennica -näyttely Kiasmassa on avoinna huhtikuun loppupuolelle asti. Ars Fennica -ehdokkaat ovat taiteilijapari IC -98 (Patrik Söderlund ja Visa Suonpää), Riitta Ikonen, taiteilijapari Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen, Leena Nio sekä Pauliina Turakka Purhonen.

Mikäli olet tykästynyt Arppeanum-rakennuksessa toimivan Helsingin yliopistomuseon upeaan valurautaportaikkoon ja historiaa huokuviin saleihin, tai et ole koskaan käynyt siellä, nyt on aika. Helsingin yliopistomuseo nimittäin luopuu nykyisistä Arppeanumin tiloistaan 1.6.2014. Perusnäyttely on suositeltava, ja Kulttuurien museon kanssa yhteistyössä järjestetty näyttely Siperiaan! M. A. Castrénin 200-vuotisjuhlanäyttely, johon tutustuin viime joulukuussa on kiinnostava katsaus varhaiseen alkuperäiskansojen tutkimukseen. Näyttelyssä oli myös hauskoja visuaalisia elementtejä, kuten aineettoman oloinen siimoista rakennettu kota. Mutta kuten mainitsin, pelkkä rakennus ja sen interiööri on todellinen elämys ja vierailun arvoinen, kun sinne vielä kerran pääsee. Rakennuksen tulevaisuuden käytöstä ei ollut tietoa kun viime vierailulla asiasta kyselin.

Tässä sitä on savottaa tuleville kuukausille! Vinkatkaa ihmeessä omia näyttelysuosituksianne tuonne kommentteihin - myös muilla paikkakunnilla asuvat, jos vaikka saisin innoituksen museoretkeen! Tarjonta on kuitenkin niin suuri, että jotain kiinnostavaa saattaa mennä ohitse.



Kaikki kuvat Helsingin yliopistomuseo Arppeanumin Siperiaan! -näyttelystä.
Kuvat: Helsingin yliopistomuseo / Timo Huvilinna.

Toven ja Tuutin matkassa

 Osana DocPointin ohjelmistoa esitettiin torstaina Kanerva Cederströmin ohjaama Tove Jansson -trilogia. Cederström palkittiin tämänvuotisella Aho & Soldan -palkinnolla, ja Janssonin syntymästä on tullut tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta.

Dokumenttielokuvat Matkalla Toven kanssa, Haru – yksinäisten saari ja Tove ja Tuuti Euroopassa perustuvat taidegraafikko Tuulikki Pietilän 1970-luvun alussa Japanista ostamallaan Konica-kaitafilmikameralla kuvaamaan materiaaliin. Staattiseen kuvaan kyllästynyt Tuulikki eli Tooti innostui pienen kameran hyödyistä luonnostelussa ja maailman tarkkailussa. Samalla hän tuli ikuistaneeksi hänen ja Tove Janssonin yhteistä elämää niin matkoilla maailmalla kuin kotoisessa kesäparatiisissaan Klovharun saarella.

Ensimmäinen elokuva, Matkalla Toven kanssa valmistui vuonna 1993 ja se kertoo Pietilän kaitafilmauksen alkutarinan. Jansson oli lähdössä Japanin television kutsumana matkalle yksin mutta pariskunta keksikin ehdottaa että matkaliput muutettaisiin meno-paluusta kahdeksi menolipuksi, ”että voisimme jatkaa matkaa”. Kuinka ihailtava asenne, nähdä seikkailun mahdollisuus missä vaan! Elokuvassa kuljetaan Japanista Havaijille, Meksikosta Yhdysvaltoihin ja valtamerialuksella takaisin Helsinkiin. Matkakuvien taustalla katsoja saa nauttia hykerryttävästä kommenttiraidasta, jolla jo ikääntyneet Tove ja Tuuti päivittelevät vanhoja reissujaan, kertovat hauskoja anekdootteja ja naljailevat toisilleen hyväntahtoisesti kuten vanhan pariskunnan kai kuuluukin. Elokuvassa kiteytyy hetkestä riemuitseminen, seikkailun mahdollistuminen ja hyvässä seurassa matkustamisen ihanuus. Vieraisiin kulttuureihin tutustuminen kulkee siinä sivussa, muttei tunnu olevan pääasia.

Haru – yksinäisten saari (1994) kertoo maailmanympärysmatkan jälkeen paluusta saarelle. Jansson ja Pietilä kesäasuttivat Klovharun luotoa 1960-luvun puolivälistä reilut kolmekymmentä vuotta ja noina kesinä kaitafilmille tallentui luodon arkea kalastamisineen, luonnonilmiöineen ja sään vaihteluineen sekä pienine iloitteluineen. Elokuvan taustakertomus perustuu pitkälti Janssonin kesämuistelmakirjaan Haru, eräs saari. Itsessäni elokuva herätti liikuttuneen kaipauksen saaristoa, rantakallioita ja meren läheisyyttä kohtaan.  Olen toisinaan taipuvainen erakkoiluun ja vetäytymiseen, ja eristäytymisen mahdollisuus kuten myös saaristoelämä vetoaa minuun syvästi. 

Viimeisin elokuva, Tove ja Tuuti Euroopassa (2004) syntyi vasta Janssonin kuoleman jälkeen. Siinä kerrataan Toven ja Tootin yhteisiä matkoja Euroopassa vuosina 1975–1993. Matkat alkoivat useimmiten Pariisista, jossa he asuivat hetken aikaa myös taiteilijaresidenssissä Seinen rannalla. Elokuva johdattaa katsojan matkalle Islantiin, Korsikalle, Venetsiaan, Lontooseen, Irlantiin ja Madridiin. Pietilän päiväkirjat muistavat kunkin paikan tunnelman ja tuoksut, Janssonin romaaniotteet kertovat ympäri Eurooppaa kerätyistä vaikutteistaan. Ja joka paikassa kuvattiin kissoja, sieviä pieniä pentuja, kolhoja kujakolleja ja nuhjuisia kaupunkikatteja.

Elokuvat antavat kuvan tasapainoisesta taiteilijapariskunnasta, jolla tuntuu olevan aina aika hauskaa. Etenkin Janssonin elämänasenne vaikuttaa ihailtavalta. Pietilän mukaan edes vaikeuksien edessä hän ei valittanut, vaan otti mitä eteen tuli, positiivisesti, ei alistuen. Joka kuvassa Jansson hymyilee leveästi, keimailee kameralle, ottaa kontaktia paikallisiin aikuisiin, lapsiin ja eläimiin, aina puoliksi poltettu tupakka vasemman käden sormissaan, ja usein tanssii villisti ojennellen pitkiä jäseniään. Ensimmäisen elokuvan kommenttiraidan lapsellinen kikatus ja ilakointi pienten yksityiskohtien muistamisesta täydentävät kuvaa onnellisen huolettomasta ja vapaasta yksilöstä. Mielenkiintoista on myös seurata, mihin taidegraafikko Pietilä kiinnittää kamerallaan huomion ihmisten ja nähtävyyksien lisäksi. Veden väreilyyn, kiven pintaan ja muotoihin, värikkäiden kalojen tanssimaiseen liikkeeseen.

DocPoint jatkuu vielä tämän sunnuntain ajan. Vaikka mitä kiinnostavaa on tarjolla, joten käykäähän ihmiset elokuvissa!


Kaikki kuvat: DocPoint 2014

Töölön Museomaraton ja Töölön Juhlaviikko

Kiirettä pitää uusien töiden ja kaikenlaisten projektien parissa, joten blogi on jäänyt vähemmälle huomiolle hetkeksi. Aionkin iskeä tällä postauksella kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ja mainostan yhdessä kymmenen töölöläisen museon kanssa järjestämääni Töölön Museomaratonia, joka järjestetään ensi viikolla osana Töölön Juhlaviikkoa 12.-16.6.2013!

Tervetuloa siis tutustumaan töölöläisiin paikallismuseoihin, valinnanvaraa löytyy tunnetummista Kansallismuseosta ja Luonnontieteellisestä keskusmuseosta (tuttavallisemmin Eläinmuseosta) kotimuseoihin (Reitzin säätiön kokoelmat, Taidekoti Kirpilä ja Virkki -käsityömuseo) ja erikoismuseoihin, kuten Elisan puhelinmuseoon ja Lastenlinnan erityismuseoon. Mukana menossa ovat myös Suomen Urheilumuseo, Ratikkamuseo ja Hakasalmen huvila. jossa järjestetään muun muassa ihana Auroran hattupiknik! Kaikki vähintään kolmessa museossa viiden päivän aikana vierailleet osallistuvat arvontaan, jossa voi voittaa museojulkaisuja, vapaalippuja tai yksityisen museokierroksen!

Museomaratonin ohjelma, yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät täältä.

Töölön Museomaratonin Facebook-tapahtuma, jota saa mieluusti jakaa löytyy täältä.

Töölön Juhlaviikko tarjoaa Museomaratonin lisäksi muutakin todella monipuolista ja kiinnostavaa ohjelmaa, on saunaa, tapaskierrosta, elävää musiikkia ja vaikka mitä! Töölön Juhlaviikon koko ohjema täältä ja Facebook-tapahtuma täältä.

- - - - - - - -

Tunnetko Töölön museoita? Kansallismuseon, tietysti. Ehkä Luonnontieteellisen museon? Onko täällä muuta? Tee tutkimusretki Töölön runsaaseen ja osin tuntemattomaksi jääneeseen museomaailmaan, osallistu Töölön museomaratoniin ja saavu uusilla kokemuksilla palkittuna maaliin! Viisi päivää, kymmenen museota, kuinka monessa ehdit vierailla? Osa museoista on normaalisti auki ainoastaan tilauksesta, joten käytä tilaisuus hyväksesi. Tarjolla on henkistä huoltoa maratoonareille opastusten ja erikoisohjelman muodossa. Suurin osa museoista on maksuttomia, osa perii pienen pääsymaksun.

Töölön museomaraton järjestetään osana Töölön juhlaviikkoja 12.-16.6.2013. Kaikista osallistuvista museoista saat museomaratonpassin, joka leimataan museossa käydessäsi. Vähintään kolmessa museossa passinsa leimauttaneet osallistuvat arvontaan, jossa on palkintoina osallistuvien museoiden julkaisuja ja vapaalippuja. Avarra paikallistuntemustasi, avaa uusia ovia ja opi menneisyydestä yhdessä muiden kanssa. Tutustu taiteeseen, historiaan ja luonnonihmeisiin. Töölön museomaraton alkakoon!

Helsingin juhlaviikkojen ohjelmisto 2013

Eilen sitten julkaistiin elokuisten Helsingin juhlaviikkojen ohjelmisto. Tarjolla on kyllä taas todella kiinnostava ja monipuolinen valikoima eri taiteenlajeja, ja löysin useita juttuja, joita haluaisin käydä katsomassa. Esittelen tässä muutamia tapahtumia ja esityksiä, joista innostuin. Lajittelin ne teemoittain, että megalomaanista listausta olisi mukavampi lukea.

Teatteri

Kristian Smedsin kirjoittamalta, Dostojevskin Rikokseen ja Rangaistukseen pohjaavalta Sonjan monologilta Sad songs from the heart of Europe odotan suuria tunteita.

Raoul. Kuva: Richard Haughton.

Poikkitaiteelliset

Raoul
Surrealistista sirkusta!

Riehakkaat mykät
Koululaisten sävellyksiä Chaplinin varhaisiin mykkäelokuviin Orionissa.

Reddress. Kuva: Kate Elliott.

Reddress
Mitä kaikkea Aamu Songin kehittämä Reddress on? Ainakin pukusuunnittelua, arkkitehtuuria, muotoilua, esiintymispaikka, katsomo, olotila, turvallinen kolo, yhteisöllinen kokemus...
Olen pitkään haaveillut pääseväni sukeltamaan reddressin taskuihin, ja Pekka Kuusiston kuratoimassa ohjelmistossa kiehtoo eniten Jori Hulkkosen ja Juho Paalosmaan elektropopduo Sin Cos Tan, vanhan musiikin ilta Mari Palon kanssa sekä Yonan, Samuli Kosmisen ja Jukka Perkon jo viime vuoden Flow'ssa vakuuttanut Unela.

Helsinki-triptyykki/Viirus-teatteri. Kuva: Aarne Tapola.

Theatre goes movies: Helsinki-triptyykki
Jarmo Lampelan, KOM-teatterin, Ryhmäteatterin ja Viirus-teatterin yhteistyönä syntyneet Helsinki-aiheiset leffat on aivan pakko nähdä! Parasta, että näitä näytetään teattereiden omissa tiloissa eli vanhoissa leffateattereissa.


Musiikki

Soiva kaupunki
Soitinpuisto tuulen tahdissa Kaivopuistossa, barokkimusiikkia makuuasennossa Kaupungintalolla ja iltasoittoja kaupungin torneista. Kuulostaa kesäisen helpolta ja huolettomalta tavalta nauttia musiikkia kaupungissa!

Viapori Jazzin ohjelmistosta kiinnostavia poimintoja ovat Tuomon ja Emma Salokosken epäilemättä ihana Burt Bacharach -ilta ja Teppo Mäkysen Teddy and the West Coasters.

Valistuksen ajan orkesteri sukeltaa vaihteeksi 1800-luvun romantiikkaan.

Surrealismia ja silmänlumetta. Valokuvan julkasisija: B.K.L., Ranska.

Taide

Surrealismia ja silmänlumetta 1900-luvun alun valokuvakorteissa
Suomen valokuvataiteen museossa on esillä old shool -kuvankäsittelyä, kollaasia ja illuusioita 1900-luvun postikorttitaiteessa. Pakko nähdä!

Taidetta Tullaamoon
Kalasatama, tyhjä varastorakennus, nuoria taiteilijoita kesäduunissa - can't go wrong.

Kiss & Cry. Kuva: Marteen Vanden Abeele.

Elokuvat

Reaaliajassa minilavasteesta valkokankaalle heijastettava Kiss & Cry on varsinainen tapaus ja yhteistyöesitys Espoo Cinén kanssa.

Walt Disneyn Fantasia kinokonserttina täyttäisi haaveet tämän äärimmäisen kunnianhimoisen ja psykedeelisen animaation näkemisestä säestyksen kanssa.  Harmi vaan, että episodeja on pätkitty sieltä täältä ja myös uudemmista versioista, eli alkuperäistä kokonaisuutta ei ole nähtävillä. No, mielenkiintoista joka tapauksessa.

Leffapiknik Kansalaistorilla, ohjelmisto julkistetaan elokuussa.


Huvila-teltta

Kalliosta rakkaudella -ilta tarjoaa kirjailijavieraiden lisäksi muun muassa hiljattain Kallio-teemalevyn julkaisseen Dalindèon musiikkia.

Timo Lassy Bandin hikinen jazz sopii varmasti mielettömän hyvin Huvilan elokuiseen iltaan.

Timo Lassy Band. Kuva: Junnu Lusa.

Ihanaa kun kesä lähenee, ja festarien tarjontaa aletaan julkistaa. Luonnollisesti aika eikä rahapussi kestä ihan tätä kaikkea, joten karsintaa ja harkintaa tulee harjoittaa. Onneksi suuri osa juhlaviikkojen tapahtumista on kuitenkin aina ilmaisia, joten spontaanimpiakin lähtöjä juhlaviikoille lienee myös tiedossa.

Löysitkö sinä jotain kiinnostavaa, mikä on kuuminta juhlaviikkojen tämänvuotisessa ohjelmistossa?

Kohtauksia, asetelmia ja ratikoita

Piipahdin Korjaamolla katsomassa mitä näyttelyitä siellä on meneillään. Pidän Korjaamon toiminta-ajatuksesta, siellä on niin monenlaista toimintaa, että on todella matala kynnys mennä katselemaan  esillä olevia taidenäyttelyitä, Korjaamo Shopin tai siellä kulloinkin olevan pop up -shopin tarjontaa tai vaikka istahtaa lounaalle, kahville tai lasilliselle. Toiselta puolelta Korjaamoa löytyy Ratikkamuseon näyttely, jossa ihastuttavat vanhat vaunut vievät matkalle menneiden vuosikymmenten Helsinkiin ja raitiovaunujen eläväiseen historiaan. Ratikkamuseoon on ilmainen sisäänpääsy, joten vanhojen ratikoiden kyydissä voi käydä istumassa ja tunnelmoimassa vuonna 1900 valmistuneen vaunuhallin ilmapiiriä milloin tahansa ohikulkiessaan. Iltaisin Korjaamo tarjoaa muun muassa teatteria, klubeja ja konsertteja.

Tällä hetkellä Korjaamolla on meneillään Mari Hokkasen Set & Setting -näyttely. Kuudesta teoksesta koostuva näyttely herätti mielenkiintoni ja viivyin vedoksien äärellä melko pitkään. Hokkanen on valokuvaaja jonka aiempi tuotanto on itselleni täysin tuntematon. Hän toimii usein itse omien kuviensa mallina joka korostaa hänen töidensä performatiivisuutta. Set & Setting tarjoaa värikylläisen ja materialistisesti runsaan, tosin tulkintani mukaan elämän köyhiä ja onttoja puolia kritisoivan ilmaisupaletin. Näkisin, että Hokkanen korostetun lavastetuilla ja konstruoiduilla huonetiloillaan pyrkii luomaan asetelmallisen kuvan vieraantuneisuudesta, oli kyse sitten luonnosta, yhteisöstä tai mistä tahansa vieraantumisesta. Kuvia voisi sanoa inhofantastisiksi, ne tulevat silmille runsaina, räiskyvinä, rumina ja paljastavina, kuitenkin selvästi lavastettuina kohtauksina.

Kuvien henkilöt ovat kuin torsoja, silmiä ei koskaan näytetä, usein koko pään peittää jokin asia, kuten kukkapuska tai lahjapaketti. Toisinaan päähenkilöltä puuttuu kokonainen raaja, tai puuttuva käsi saattaa osoittaa häntä yöpöydällä aseella. Roskaa oksentava nainen, häämatkallaan hukassa oleva morsian, onkiva pikkuvesseli, naulakkoon kasviköynnöksellä hirttäytynyt - Hokkasen kameran kautta välittyvissä kertomuksissa elämä on asetelmallista, yksinäistä, vieraantunutta, materialistisesti runsasta mutta henkisesti onttoa. Näiden kuvien äärelle on kiehtovaa ja herkullista pysähtyä. Katsojalle syntyy tarve tulkita kuvattua tilannetta. Tulee tunne, että kaikki voisi olla toisin, jotain on menetetty, tähänkin olisi jonkun pitänyt puuttua.

Mari Hokkasen Set & Setting Korjaamo Galleriassa 21.4.2013 asti.


(Kaikki kuvat Mari Hokkanen, lähde: http://marihokkanen.blogspot.fi/)

Jouko Lehtolan perintö

(Jouko Lehtola, VW Passat 1,9 TDI 4x4 diesel Variant,'01, sarjasta Kolaroidut autot, 2003. Kuva: VTM/KKA, Petri Virtanen. Kuvan lähde: http://www.kiasma.fi/ohjelmisto/jouko-lehtola/tarinoita-kuvien-takaa/kolariautot.)

Vierailin lauantaina Kiasmassa, jossa tutustuin sekä kokoelmanäyttelyyn Tosi kyseessä että Jouko Lehtolan Kiasman kokoelmiin hankittujen teosten varaan rakennettuun Viattomuuden loppu -näyttelyyn. Kiasma osti 19 teosta valokuvaajan nimeä kantavalta säätiöltä alkuvuodesta. Teosvalinnat pohjautuivat keskusteluihin taiteilijan kanssa keväällä 2010, ennen hänen kuolemaansa. Lehtolan toiveiden mukaisesti perustettu Jouko Lehtolan säätiö tukee dokumentaariseen kuvaukseen suuntautuneita nuoria valokuvaajia ja tekee tunnetuksi Jouko Lehtolan työtä.

Jouko Lehtolan (1963-2010) valokuvia sisältävä näyttely oli suppeahko, mutta hyvä kokonaisuus. Lehtolan humaanius ja herkkyys tulivat esille jo hänen valokuvistaan, ja näyttelyssä esitetty Riikka Riihosen dokumenttielokuva "Valossa, Jouko Lehtola" (2011) täydensi tätä mielikuvaa ja syvensi Lehtolan syitä kuvata aiheitaan. Ihmisiä esittävät kuvat Nuoret sankarit, Merkitty iho ja Anonymous-sarjoista näyttävät kohteensa tasavertaisina, ei tirkistelyn kautta. Laajempaan Finnish View -teossarjaan kuuluvien Crashed Cars, Blades ja Dogs -sarjojen valokuvissa Lehtola otti kantaa nykykulttuurin ahneuteen rakkautta, omaisuutta, mitä tahansa kohtaan. Koruttomat kuvat väkivallanteoissa käytetyistä veitsistä, haukkuvista koirista ja kolariautoista symboloivat kovien arvojen, tukahdutettujen tunteiden ja kauniin pinnan alla kytevän väkivallan kulttuuria.

Kaikkein koskettavimmat ja pysäyttävimmät teokset löysin OD Helsinki -sarjasta, joka kuvaa toteavan staattisesti paikkoja, joissa huumeiden yliannostukseen kuolleet ovat vetäneet viimeisen henkäyksensä. Rappukäytäviä, yleisiä vessoja, nukkumalähiön hiekkatie. Paikoissa ei ole muita kuoleman jälkiä kuin tyhjyys. Nämä kaikki ovat arkisia toimintapaikkoja, joita kohtaamme päivittäin. Silti emme kykene kohtaamaan ihmistä, joka voi huonosti tai osaa auttaa tarvitsevaa. Nämä paikat ovat tarinoineen läsnä vaikka niiltä halutaan sulkea silmät. Sykäyksenä tälle kuvasarjalle toimi Lehtolan puolison pojan yliannostuskuolema. Kuvissa välittyy aiheen omakohtaisuus sekä samalla yksityisen ja yhteiskunnallisen trauman käsittely herkällä tavalla.

Ukkeli @ Helsinki10

Teemu Keisterin mahtavia, kreisejä ja villejä Ukkeli-tekstiilejä ja maalauksia on nyt nähtävillä Helsinki10:ssä osoitteessa Eerikinkatu 3. Teemu Keisteri on monilahjakas taiteilija ja käsityöläinen, joka on tunnetuin Ukkeli-hahmoistaan, joita hän maalaa tekstiileihin, kuten kangaskasseihin ja t-paitoihin. Huomiota herättävät neonväriset Ukkeli-hahmot ovat saaneet paljon näkyvyyttä katukuvassa ja esimerkiksi Maria Veitolan käyttäminä. Lisäksi Keisteri on löytänyt Ukkeli-aiheelleen alustan ainakin posliinimukeista, joulukorteista, piirroksista, seinämaalauksista ja sarjakuvista. You name it!

Helsinki 10:ssä esillä olevat mustavalkoiset maalaukset poikkeavat totutusta räikeästä Ukkeli-tyylistä, mutta ne toimivat erinomaisesti etenkin Helsinki 10:n pelkistetyssä ympäristössä. Graafiset, mielikuvitukselliset, herkullisen naivistiset ja ihanan hävyttömät työt ovat toisintoja tunnetuista maalauksista tai populaarikulttuurin kuvastosta. Esillä on muun muassa tulkinta Grant Woodin American Gothic -maalauksestasta ja oma suosikkini, Fritz Langin Metropoliksesta tuttu robotti.


Näyttely avattiin eilen, en tiedä kuinka kauan se on esillä. Joten menkää ja katsokaa, kun vielä ehditte!

(psst. Teemu Keisteri tekee Ukkeleita myös tilauksesta!)


(Kaikki kuvat: www.teemukeisteri.com)