Näyttelyvinkkejä kevättalvelle 2014

Otso Kaijaluoto herätteli keskustelua blogissaan Taide ja Kansa museonäyttelyiden löydettävyydestä, ja ehdotti jonkinlaisen visuaalisuuteen perustuvan sovelluksen perustamista, johon voitaisiin koota museonäyttelyiden teasereita. Etenkin taidemuseoiden kohdalla tällainen sovellus voisi olla erittäin toimiva. Toki itse kaipaan myös kontekstia ja taustoitusta, mutta edellä mainittu sovellus voisi helpottaa aivan uusien yleisöjen näyttelysaleihin saamista.

Kirjoituksesta inspiroituneena päätin listata sekä omaksi muistilistaksi että muidenkin iloksi tärppejä menossa oleviin, kohta loppuviin tai pian avautuviin museonäyttelyihin, jotka ovat must-kamaa itselleni.

Pian avautuvat:

Helsingin taidemuseon Chaplin-näyttely avataan kuluvan viikon perjantaina. Olen aivan Chaplin-hullu, rakastan hänen elokuviaan, kulkurin hahmo puhuttelee sekä Chaplinin oman elämän vaiheet kiinnostavat minua kovasti. Suosittelen elokuvan historiasta ja varhaisesta tähtikulttuurista kiinnostuneelle.

Suunnitellessani matkaa Turkuun huomasin Turun taidemuseossa pian avautuvan kiinnostavan oloisen kokoelmanäyttelyn nimeltä Kootut teokset. Toteavan nimen takaa löytyy useita kiinnostavia teemoja, kuten länsimaisen kulttuurin kantatarinat ja mytologia, kauhu ja surrealismi sekä satu- ja fantasiamaailma. Näitä teemoja tarkastellaan laajalla ajallisella skaalalla, teokset ovat peräisin 1800-luvulta aina 2000-luvulle saakka. Turun taidemuseon tarjonnassa kiinnostaa myös Mika Karhun kiinnostavan häiriintyneen ja pelottavan oloiselta vaikuttava tussi- ja hiilipiirrosnäyttely. Menossa on myös Emil Wikströmin veistostaidetta esittelevä näyttely.

Helmikuun lopulla avautuva, Vitra-designmuseon tuottama näyttely Arjen muotoilija - Rudolf Steiner EMMAssa keskittyy Steinerin monipuoliseen vaikutukseen useilla elämän- ja kulttuurin aloilla. Tarjolla "Steinerin aikaansaannoksia niin kuvataiteen, arkkitehtuurin, muotoilun kuin näyttämötaiteiden alalla. Näyttely esittelee myös Steinerilta vaikutteita saanutta aikalaistaidetta sekä Steinerin ajatuksista edelleenkin inspiroituvaa nykydesignia."

Tove Janssonin 100-vuotisjuhlanäyttely avataan Ateneumissa maaliskuun puolessavälissä. Janssonin monipuolista uraa esittelevä näyttely tarjoaa muumien ja sarjakuvan lisäksi siis maalaustaidetta, kirjallisuutta, poliittisia pilapiirroksia ja kuvituksia.

Vielä ehtii:

Helsingin kaupunginmuseon Art Nouveaun luonto -näyttely on sulkeutumassa tämän viikon lopulla. Näyttelyssä nähdään kuinka Art Nouveaun ja Jugendin kasviornamentiikka on vallannut taiteen ja arkkitehtuurin 1800-1900 -luvun vaihteen Suomessa ja Euroopassa.

Maaliskuulle asti jatkavat myös Kansallismuseon Aho & Soldan - Autot & Helsinki, joka johdattaa kaupunkiautoilun historiaan valokuvien avulla ja Miranda - mustalaisten holokausti, kuka pelkää valkolaista?, joka avaa Euroopan lähihistoriaa ja nykyisyyttä romanien näkökulmasta.

Tallinnan Lennusadam-museon Titanic: tarina, löydöt, legendat -näyttely alkuperäisesineineen on nähtävissä maaliskuun loppuun saakka. Näyttelyssä on Titaniciin liittyvien esineiden ja tarinoiden lisäksi rekonstruoituna aluksen pääportaikko, ensimmäisen luokan käytävä ja eri hyttiluokkien hyttejä. Joku kaunis päivä ensi kuussa siis hyppään lauttaan ihan pelkästään tämän takia. Samalla reissulla voinkin tutustua paljon hehkutettuun Kalamajan alueeseen.

Juuri avutunut Ars Fennica -näyttely Kiasmassa on avoinna huhtikuun loppupuolelle asti. Ars Fennica -ehdokkaat ovat taiteilijapari IC -98 (Patrik Söderlund ja Visa Suonpää), Riitta Ikonen, taiteilijapari Tellervo Kalleinen ja Oliver Kochta-Kalleinen, Leena Nio sekä Pauliina Turakka Purhonen.

Mikäli olet tykästynyt Arppeanum-rakennuksessa toimivan Helsingin yliopistomuseon upeaan valurautaportaikkoon ja historiaa huokuviin saleihin, tai et ole koskaan käynyt siellä, nyt on aika. Helsingin yliopistomuseo nimittäin luopuu nykyisistä Arppeanumin tiloistaan 1.6.2014. Perusnäyttely on suositeltava, ja Kulttuurien museon kanssa yhteistyössä järjestetty näyttely Siperiaan! M. A. Castrénin 200-vuotisjuhlanäyttely, johon tutustuin viime joulukuussa on kiinnostava katsaus varhaiseen alkuperäiskansojen tutkimukseen. Näyttelyssä oli myös hauskoja visuaalisia elementtejä, kuten aineettoman oloinen siimoista rakennettu kota. Mutta kuten mainitsin, pelkkä rakennus ja sen interiööri on todellinen elämys ja vierailun arvoinen, kun sinne vielä kerran pääsee. Rakennuksen tulevaisuuden käytöstä ei ollut tietoa kun viime vierailulla asiasta kyselin.

Tässä sitä on savottaa tuleville kuukausille! Vinkatkaa ihmeessä omia näyttelysuosituksianne tuonne kommentteihin - myös muilla paikkakunnilla asuvat, jos vaikka saisin innoituksen museoretkeen! Tarjonta on kuitenkin niin suuri, että jotain kiinnostavaa saattaa mennä ohitse.



Kaikki kuvat Helsingin yliopistomuseo Arppeanumin Siperiaan! -näyttelystä.
Kuvat: Helsingin yliopistomuseo / Timo Huvilinna.

Töissä Antarktiksella

Viime viikolla DocPointissa näkemäni Antarctica – a year on ice on visuaalisesti hätkähdyttävän upea ja psykologisesti kiehtova dokumenttielokuva sekä Etelämantereen luonnon ihmeistä että siellä työskentelevien ihmisten elämästä. Elokuva seuraa Antarktiksella sijaitsevien McMurdon ja Scott Basen tutkimusasemien vuodenkiertoa alkaen paikallisesta keväästä lokakuussa, jolloin saapuvat kesäkomennukselle tulevat työntekijät. Kesäaikana Antarktiksella työskentelee yhteensä noin 5 000 henkilöä. Joukkoon lukeutuu muitakin ammattikuntia kuin tutkijoita, kuten tarvittavia huoltotöitä tekeviä mekaanikkoja, helikopterinkuljettajia, palomiehiä, kaupan kassoja ja kokkeja. Talvella asukkaiden määrä vähenee kahdeksaansataan.

Dokumentaristi ja päähenkilö on Antarktiksella työskentelevä Anthony Powell, joka vapaa-ajallaan harrastaa time lapse -kuvaamista, jonka avulla saa hyvän käsityksen ilmaston vaihtelusta, toisaalta kesän ja talven monotonisuudesta. Väri ja valo leikkivät maagisella tavalla pitkissä kuva-ajoissa.

Elokuvassa kuvataan tavattoman kiehtovasti ihmisten psykologisia reaktioita eristäytymiseen, rajoitettuun elinpiiriin ja suhteesta pieneen yhteisöön, mutta myös suhteesta äärimmäisiin ilmasto- ja luonnonolosuhteisiin. Kesäaikaan aurinko ei laske neljään kuukauteen, ja vastaavasti talvella aurinko ei nouse neljään kuukauteen. Kaksi kuukautta talvesta on pilkkopimeää.

Antarktiksen jylhän karu kauneus käy käsi kädessä hurtin huumorin kanssa – työhön valittavilla henkilöillä tulee olla riittävän avoin ja joustava asenne pärjätäkseen henkisesti ja fyysisesti vaativissa olosuhteissa. Dokumentti seuraa myös vuodenkierron mukana tulevia erilaisia juhlallisuuksia ja humoristisia ajantappokeinoja. Ankaruus asettaa myös mielelle haasteita – pitkä talvi aiheuttaa masennusta ja unohtelua, samat naamat alkavat ärsyttää. Toisaalta kun uudet kesäkomennukselle tulevat saapuvat, talviasukkaiden reaktiot ovat ristiriitaisia; innostus lomittuu torjuntaan.

Dokumentissa huomioidaan myös Antarktiksen ainutlaatuisuus vielä suhteellisen koskemattomana mantereena. Väliaikaisten asukkaiden huoli tulevaisuudesta visioi turismin ja hyödyntavoittelun tunkevan vielä puhtaalle mantereelle. Vielä kuitenkin asiat ovat hyvin, sillä kaikki mikä mantereelle ihmisten läsnäolosta tulee, viedään pois – jopa asukkaiden jätökset. Luonnonoloihin asukkaat eivät saa puuttua, esimerkiksi liian kauas mantereelle eksyneet hylkeet on jätettävä oman onnensa nojaan, vaikka kaikki tietävät mikä eläinten kohtalo tulee väistämättä olemaan.

Elokuvassa lomittuu asukkaiden ihastus ja vieraus mannerta kohtaan. Alun seikkailunhalu muuttuu kokemuksen myötä arvostukseksi hijaisuutta ja eristäytyneisyyttä kohtaan. Vaikka mykistävät luonnonihmeet ovat heidän takapihallaan, arkielämää kotona kaivataan. Etenkin läheisiä, vaihtelevampia vuodenaikoja ja tietenkin erilaisia tuoreruokia, joita ei ole saatavilla moneen kuukauteen.

Antarctica – a year on ice avaa ikkunan paikkaan, joka on yksi viimeisiä tuntemattomia alueita maapallollamme. Nähtyäni elokuvan ja astuttuani ulos elokuvateatterista soisin että asiaintila ei muuttuisi.


(Kaikki kuvat: DocPoint 2014 )

Toven ja Tuutin matkassa

 Osana DocPointin ohjelmistoa esitettiin torstaina Kanerva Cederströmin ohjaama Tove Jansson -trilogia. Cederström palkittiin tämänvuotisella Aho & Soldan -palkinnolla, ja Janssonin syntymästä on tullut tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta.

Dokumenttielokuvat Matkalla Toven kanssa, Haru – yksinäisten saari ja Tove ja Tuuti Euroopassa perustuvat taidegraafikko Tuulikki Pietilän 1970-luvun alussa Japanista ostamallaan Konica-kaitafilmikameralla kuvaamaan materiaaliin. Staattiseen kuvaan kyllästynyt Tuulikki eli Tooti innostui pienen kameran hyödyistä luonnostelussa ja maailman tarkkailussa. Samalla hän tuli ikuistaneeksi hänen ja Tove Janssonin yhteistä elämää niin matkoilla maailmalla kuin kotoisessa kesäparatiisissaan Klovharun saarella.

Ensimmäinen elokuva, Matkalla Toven kanssa valmistui vuonna 1993 ja se kertoo Pietilän kaitafilmauksen alkutarinan. Jansson oli lähdössä Japanin television kutsumana matkalle yksin mutta pariskunta keksikin ehdottaa että matkaliput muutettaisiin meno-paluusta kahdeksi menolipuksi, ”että voisimme jatkaa matkaa”. Kuinka ihailtava asenne, nähdä seikkailun mahdollisuus missä vaan! Elokuvassa kuljetaan Japanista Havaijille, Meksikosta Yhdysvaltoihin ja valtamerialuksella takaisin Helsinkiin. Matkakuvien taustalla katsoja saa nauttia hykerryttävästä kommenttiraidasta, jolla jo ikääntyneet Tove ja Tuuti päivittelevät vanhoja reissujaan, kertovat hauskoja anekdootteja ja naljailevat toisilleen hyväntahtoisesti kuten vanhan pariskunnan kai kuuluukin. Elokuvassa kiteytyy hetkestä riemuitseminen, seikkailun mahdollistuminen ja hyvässä seurassa matkustamisen ihanuus. Vieraisiin kulttuureihin tutustuminen kulkee siinä sivussa, muttei tunnu olevan pääasia.

Haru – yksinäisten saari (1994) kertoo maailmanympärysmatkan jälkeen paluusta saarelle. Jansson ja Pietilä kesäasuttivat Klovharun luotoa 1960-luvun puolivälistä reilut kolmekymmentä vuotta ja noina kesinä kaitafilmille tallentui luodon arkea kalastamisineen, luonnonilmiöineen ja sään vaihteluineen sekä pienine iloitteluineen. Elokuvan taustakertomus perustuu pitkälti Janssonin kesämuistelmakirjaan Haru, eräs saari. Itsessäni elokuva herätti liikuttuneen kaipauksen saaristoa, rantakallioita ja meren läheisyyttä kohtaan.  Olen toisinaan taipuvainen erakkoiluun ja vetäytymiseen, ja eristäytymisen mahdollisuus kuten myös saaristoelämä vetoaa minuun syvästi. 

Viimeisin elokuva, Tove ja Tuuti Euroopassa (2004) syntyi vasta Janssonin kuoleman jälkeen. Siinä kerrataan Toven ja Tootin yhteisiä matkoja Euroopassa vuosina 1975–1993. Matkat alkoivat useimmiten Pariisista, jossa he asuivat hetken aikaa myös taiteilijaresidenssissä Seinen rannalla. Elokuva johdattaa katsojan matkalle Islantiin, Korsikalle, Venetsiaan, Lontooseen, Irlantiin ja Madridiin. Pietilän päiväkirjat muistavat kunkin paikan tunnelman ja tuoksut, Janssonin romaaniotteet kertovat ympäri Eurooppaa kerätyistä vaikutteistaan. Ja joka paikassa kuvattiin kissoja, sieviä pieniä pentuja, kolhoja kujakolleja ja nuhjuisia kaupunkikatteja.

Elokuvat antavat kuvan tasapainoisesta taiteilijapariskunnasta, jolla tuntuu olevan aina aika hauskaa. Etenkin Janssonin elämänasenne vaikuttaa ihailtavalta. Pietilän mukaan edes vaikeuksien edessä hän ei valittanut, vaan otti mitä eteen tuli, positiivisesti, ei alistuen. Joka kuvassa Jansson hymyilee leveästi, keimailee kameralle, ottaa kontaktia paikallisiin aikuisiin, lapsiin ja eläimiin, aina puoliksi poltettu tupakka vasemman käden sormissaan, ja usein tanssii villisti ojennellen pitkiä jäseniään. Ensimmäisen elokuvan kommenttiraidan lapsellinen kikatus ja ilakointi pienten yksityiskohtien muistamisesta täydentävät kuvaa onnellisen huolettomasta ja vapaasta yksilöstä. Mielenkiintoista on myös seurata, mihin taidegraafikko Pietilä kiinnittää kamerallaan huomion ihmisten ja nähtävyyksien lisäksi. Veden väreilyyn, kiven pintaan ja muotoihin, värikkäiden kalojen tanssimaiseen liikkeeseen.

DocPoint jatkuu vielä tämän sunnuntain ajan. Vaikka mitä kiinnostavaa on tarjolla, joten käykäähän ihmiset elokuvissa!


Kaikki kuvat: DocPoint 2014

MIAU!

No niin, tärkeällä asialla ollaan tänään. Koska olen oman elämäni ylin euroviisuauktoriteetti, koen tehtäväkseni jakaa mielipiteitäni tämänvuotisista UMK-finalisteista. Huomenna siis ratkaistaan se artisti ja biisi, joka lähtee edustamaan Suomea Kööpenhaminassa toukokuussa järjestettäviin Euroviisuihin. Suhteestani Euroviisuihin ja viimevuotisista tunnelmistani voit lukea täältä. Vaikka viimevuotinen suosikkini ei voittanut, edusti Krista Siegfrids upeasti. Myös häneltä nähdään megaspektaakkeli huomisessa UMK-finaalissa.

Tämänvuotinen UMK-taival ei ole ollut itselleni kovin helppo. Ensimmäisissä esittelyjaksoissa olin yleisesti pettynyt tarjontaan, tosin löysin tuolloin muutamasta esityksestä potentiaalia, joista toiset lunastivat sittemmin odotukseni, kun taas osan kehitys meni vaan huonompaan suuntaan. Viimeviikkoinen semifinaali ns. räjäytti pankin parin artistin osalta ja nämä esitykset tuntuivat todella valmiilta, kiinnostavilta ja voimakkailta!

Ennen kuin esittelen omat suosikkini, vetoan teihin. Älkää äänestäkö tuttua, turvallista, keskitien poppia jota kuulee Radio Novasta. Se ei menesty Euroviisuissa, eivätkä ne esitykset ole kovin kiinnostavia katsella tai kuunnella muutenkaan. Äänestäkää sen sijaan jotain kiinnostavaa, vahvaa, rohkeaa, jopa ärsyttävää biisiä. Yleensä hieman ärsyttävä toimii, se jää mieleen. Euroviisut ei ole tapettien estradi. Mutta tärkeimpänä, äänestäkää biisiä joka kasvaa, jossa on draaman kaari alusta loppuun muutaman nostatuksen kautta. Suuruus, kasvu ja draama tekevät Euroviisun. Ennen tähän soppaan tarvittiin vielä modulaatio, mutta harmikseni niistä ollaan jo aika pitkälti luovuttu. Siinä kaikki, siispä suosikkeihini:


12 points...

MIAU - God/Drug

Suhteeni MIAUn esitykseen koki kovia pitkin UMK:ta. Ihan ensimmäisellä kerralla studioesiintymisen jälkeen rakastin biisiä, sitten eka live meni ihan pieleen lähinnä äänentoiston vuoksi, mutta onneksi viimeisin versio oli silkkaa kovuutta. Kisakatsomossamme tuuletettiin ja huudettiin voitonriemuisesti! Biisi imee heti mukaansa, on iskevä, rytmikäs, kiinnostava, jää päähän kerrasta. Biisi kasvaa, koukuttaa ja räjähtää! Sitä paitsi MIAUn naiset ovat todella cooleja ja lahjakkaita. Esitys on visuaalisuudenkin puolesta mietitty ja valmis. Plastic Pony -henkiset (muistaako kukaan?) taustatanssijat täydellistävät kokonaisuuden. Tässä on kaikki ainekset ihan oikeaan Euroviisumenestykseen, biisi on timanttisin uptempo-euroviisumme naismuistiin.  Aion äänestää monta kertaa. Teemu Keisteri on tehnyt mainion videon MIAUn biisiin, katso tästä.

10 points...

Lauri Mikkola - Going Down

Tämän kanssa mulla oli myös vaikeuksia. Tykkäsin biisistä heti sen kuultuani, mutta siitä tuntui puuttuvan tarvittava suurieleisyys, etenkin loppuun toivoin kasvua. Laurissa sinänsä ei ole mitään vikaa, upea laulaja ja tulkitsija sekä kerrassaan karismaattinen esiintyjä. Viime lauantaina esitys oli sitten kuin ihmeen kaupalla vedetty Euroviisu-suodattimen läpi riittävän mahtipontiseksi. Kotikatsomossa haukoimme henkeä. Myös tunnetasolla Lauri tuntui olevan aivan messissä.

8 points...

Softengine - Something Better

Mulla on heikkous näitä pohjanmaalaisia poikabändejä kohtaan. Hyvä biisi, ylisöpö laulaja jolla upea tulkinta. En kehu enempää, sillä oikeasti haluan MIAUn jatkoon, tai sitten Laurin.

Muita osallistujia en jaksa ruotia, koska mukana on jonkun verran "ihan hyviä" lauluja, jotka ovat mielestäni vaan vähän väärällä foorumilla, eli sopivat paremmin sinne Radio Novan soittolistoille kuin Euroviisuihin. Sitten on sellaisia joista en tykkää yhtään enkä halua lytätä enkä haukkua ketään. Peace & Love ja muistakaa äänestää (oikein)! Eli MIAU! Äänestysohjeet ja muuta fiilistelyä täällä.



Artistikuvat: Tom Hakala / Anatom picture
Livekuva: Tomi Mikola
Lähde: Yle kuvapalvelu

Apocalypse Now - Hetken läsnä

Kuva: Laurent Champoussin

Eilen ensi-iltansa sai Okibu-teatteriryhmän teatteriteos Apocalypse Now - Hetken läsnä. Kyseessä on Sari Havaksen monologi, käsikirjoittajana ja ohjaajana toimii Ludovic Kerfendal. Ranskalais-suomalaisella Okibu-ryhmällä on kaksi sääntöä. Jokaisessa esityksessä tulee olla jotakin elementtejä sekä Suomesta että Ranskasta. Lisäksi jokaisen esityksen tekijöissä on oltava enemmän naisia kuin miehiä. Itselleni tämä teatterikäynti oli sekä miellyttävä perhevelvoite että muutoinkin kiinnostava tapaus. Sisareni on ollut työryhmässä mukana kääntäjänä, ja ohjaaja on tuttu vuosien takaa.

Näytelmän teemat pyörivät taiteilijaidentiteetin, todellisuuden kokemuksen, muistamisen ja läsnäolon ympärillä. Päähenkilö, ammatiltaan näyttelijä, on läsnä rooleissaan. On mutta ei ole. "Tämä on minun ruumiini. Tämä ei ole minun ruumiini." Kuinka olla läsnä läheisilleen, kuinka uskaltaisi? Kun olemassaolo rakentuu roolien, repliikkien ja esittämisen ympärille, mitä jää jäljelle kun todellisuus murtuu?

Monologi on vahva suoritus Sari Havakselta, joka on roolissaan muun muassa herkkä, diiva, flirttaileva, tyttömäinen, hämmentynyt ja pelokas. Ja vaikka mitä muuta. Tunneskaala on tavattoman laaja, läsnäolo herkeämätön. Oivallinen kehyksiin perustuva lavastus tukee monologia viemättä liikaa huomiota, valaistus herättää lavasteen paikoin vinhaan liikkeeseen. Uskottava, näyttelijän suuhun sopiva teksti näytelmälainoineen on kuitenkin monologin pääosassa.

Näytelmä on koskettava, aliarvioimatta katsojaansa ja kokijaansa. Lopun surrealistiset ja harhaiset vaiheet videoheijastuksineen jäävät mieleen kuin arvoitukseksi jonka saan ratkaista, ihan itse. Kyse on tietoisen ja alitajunnan häilyvästä, hengittävästä vuoropuhelusta.

Kiinnostavia detaljeja näytelmässä on vaatesuunnittelija Anna Ruohosen puvustus ja ohjaajan eleetön läsnäolo

Siispä, lämmin suositus. Apocalypse Now - Hetken läsnä esitetään Kaapelitehtaan Turbiinisalissa vielä 24.1.-2.2.2014. Liput Tiketistä.

Erkki Karu -retrospektiivi

Vuodenvaihteessa Kansallinen audiovisuaalinen arkisto KAVA ja Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus (MEKU) yhdistyivät Kansalliseksi audiovisuaaliseksi instituutiksi (KAVI). Vaikka KAVA on nyt KAVI, Orion on edelleen Orion ja siellä esitetään myös kuluvalla kevätkaudella useita kiinnostavia sarjoja. Erityisen maininnan arvoinen esityssarja on Erkki Karu -retrospektiivi. Studiojohtajana ja elokuvaohjaajana merkittävän uran kotimaisen elokuvan parissa tehneen Karun ohjauksiin lukeutuu muun muassa Koskenlaskijan morsian, Nuori Luotsi ja Nummisuutarit. Varhaisen suomalaisen elokuvan historiasta kiinnostuneille sarja on oikea herkkupala.

Retrospektiivi alkoi jo toissa viikolla Anna-Liisan (1922) esityksellä, jonka ohjaaja Teuvo Puro on ensimmäisen suomalaisen näytelmäelokuvan Salaviinanpolttajat (1907) takana. Karu toimi tuottajana. Anna-Liisa on Minna Canthin näytelmään perustuva traaginen kuvaus salaisuuden kantamisesta ja naisen ahtaasta asemasta intohimon ja avioliittoaikeiden välimaastossa. Anna-Liisan esityksessä kuultiin mainio ääniraita, joka oli soitettu livenä improvisoiden ja äänitetty Forssan mykkäelokuvafestareilla  viime kesänä. Näytöksessä olivat läsnä myös muusikot Mikko-Ville Luolajan-Mikkola, Eero Ojanen ja Teemu Hauta-Aho.

Erkki Karu -sarjassa on myös harvinainen tilaisuus nähdä Karun lyhytelokuvia sekä katkelmia vain osin säilyneistä elokuvista. Huomenna keskiviikkona sarja käynnistyy toden teolla teemaa taustoittavalla dokumenttielokuvalla Erkki Karu, suomalaisen elokuvatuotannon uranuurtaja. 

Uusi vuosi, uusi puhti?

Mondeeni on viettänyt hiljaiseloa yli puoli vuotta. Tauon aikaiseen elämään on kuulunut kasoittain kaikkea kiinnostavaa, joka kuuluisi blogini aihepiiriin, mutta en ole sitä tänne tuonut. Olen tuskaillut koko tauon ajan enemmän tai vähemmän sen kanssa, että jatkanko bloggaamista, milloin jatkan ja etenkin: miksi jatkan mikäli jatkan?

Bloggaustauon syynä on ollut pääasiassa ajan ja motivaation puute eli varmaankin ihan peruskauraa muillekin bloggaamisensa kyseenalaistaville. Bloggaus on kuitenkin itseään ruokkivaa toimintaa - kun kirjoitat juttuja ja saat palautetta, se tuntuu mukavalta, motivaatiota ja ideoita riittää, mikäli aikaa vain on. Jos taas kirjoittamiseen tulee tauko syystä tai toisesta, ja etenkin jos tauko pitenee, on satulaan hyppääminen aina vain vaikeampaa ja samalla tulee helpommin kyseenalaistettua omia motiivejaan kirjoittaa julkisesti.

Viime aikoina olen jopa kallistunut sille kannalle, että lopettaisin kokonaan. Olen pohtinut julkisen kirjoittamisen mielekkyyttä. Toisaalta, koska blogini ei käsittele henkilökohtaista elämääni vaan pelkästään itseäni kiinnostavia ilmiöitä ja tapahtumia kulttuurin sekä historian saralla, blogi ja kirjoittaja pysyvät erillään ja saan olla anonyymi kirjoittaja.

Tuskailun päätti toistaiseksi tämä päivä, kun DocPointin ohjelma julkistettiin. Muistin viime talvena heränneen innostukseni bloggaamiseen elävästi, ja paloin halusta kirjoittaa. Joten, katsotaan. En lupaa mitään blogin jatkamisen suhteen, mutta lupaan edelleen pyörittää ajatuksiani blogin ympärillä, toivottavasti kevyemmissä merkeissä - niin, että kokisin taas kirjoittamisen luontevaksi. Mikäli en, niin en. Sen aika saattaa olla myöhemmin - tai sitten ei koskaan. Aika näyttää!

Joka tapauksessa, hyvää uutta vuotta lukijoille, mikäli teitä vielä on!

Töölön Museomaraton ja Töölön Juhlaviikko

Kiirettä pitää uusien töiden ja kaikenlaisten projektien parissa, joten blogi on jäänyt vähemmälle huomiolle hetkeksi. Aionkin iskeä tällä postauksella kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ja mainostan yhdessä kymmenen töölöläisen museon kanssa järjestämääni Töölön Museomaratonia, joka järjestetään ensi viikolla osana Töölön Juhlaviikkoa 12.-16.6.2013!

Tervetuloa siis tutustumaan töölöläisiin paikallismuseoihin, valinnanvaraa löytyy tunnetummista Kansallismuseosta ja Luonnontieteellisestä keskusmuseosta (tuttavallisemmin Eläinmuseosta) kotimuseoihin (Reitzin säätiön kokoelmat, Taidekoti Kirpilä ja Virkki -käsityömuseo) ja erikoismuseoihin, kuten Elisan puhelinmuseoon ja Lastenlinnan erityismuseoon. Mukana menossa ovat myös Suomen Urheilumuseo, Ratikkamuseo ja Hakasalmen huvila. jossa järjestetään muun muassa ihana Auroran hattupiknik! Kaikki vähintään kolmessa museossa viiden päivän aikana vierailleet osallistuvat arvontaan, jossa voi voittaa museojulkaisuja, vapaalippuja tai yksityisen museokierroksen!

Museomaratonin ohjelma, yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät täältä.

Töölön Museomaratonin Facebook-tapahtuma, jota saa mieluusti jakaa löytyy täältä.

Töölön Juhlaviikko tarjoaa Museomaratonin lisäksi muutakin todella monipuolista ja kiinnostavaa ohjelmaa, on saunaa, tapaskierrosta, elävää musiikkia ja vaikka mitä! Töölön Juhlaviikon koko ohjema täältä ja Facebook-tapahtuma täältä.

- - - - - - - -

Tunnetko Töölön museoita? Kansallismuseon, tietysti. Ehkä Luonnontieteellisen museon? Onko täällä muuta? Tee tutkimusretki Töölön runsaaseen ja osin tuntemattomaksi jääneeseen museomaailmaan, osallistu Töölön museomaratoniin ja saavu uusilla kokemuksilla palkittuna maaliin! Viisi päivää, kymmenen museota, kuinka monessa ehdit vierailla? Osa museoista on normaalisti auki ainoastaan tilauksesta, joten käytä tilaisuus hyväksesi. Tarjolla on henkistä huoltoa maratoonareille opastusten ja erikoisohjelman muodossa. Suurin osa museoista on maksuttomia, osa perii pienen pääsymaksun.

Töölön museomaraton järjestetään osana Töölön juhlaviikkoja 12.-16.6.2013. Kaikista osallistuvista museoista saat museomaratonpassin, joka leimataan museossa käydessäsi. Vähintään kolmessa museossa passinsa leimauttaneet osallistuvat arvontaan, jossa on palkintoina osallistuvien museoiden julkaisuja ja vapaalippuja. Avarra paikallistuntemustasi, avaa uusia ovia ja opi menneisyydestä yhdessä muiden kanssa. Tutustu taiteeseen, historiaan ja luonnonihmeisiin. Töölön museomaraton alkakoon!