Mondeeni on viettänyt hiljaiseloa yli puoli vuotta. Tauon aikaiseen elämään on kuulunut kasoittain kaikkea kiinnostavaa, joka kuuluisi blogini aihepiiriin, mutta en ole sitä tänne tuonut. Olen tuskaillut koko tauon ajan enemmän tai vähemmän sen kanssa, että jatkanko bloggaamista, milloin jatkan ja etenkin: miksi jatkan mikäli jatkan?
Bloggaustauon syynä on ollut pääasiassa ajan ja motivaation puute eli varmaankin ihan peruskauraa muillekin bloggaamisensa kyseenalaistaville. Bloggaus on kuitenkin itseään ruokkivaa toimintaa - kun kirjoitat juttuja ja saat palautetta, se tuntuu mukavalta, motivaatiota ja ideoita riittää, mikäli aikaa vain on. Jos taas kirjoittamiseen tulee tauko syystä tai toisesta, ja etenkin jos tauko pitenee, on satulaan hyppääminen aina vain vaikeampaa ja samalla tulee helpommin kyseenalaistettua omia motiivejaan kirjoittaa julkisesti.
Viime aikoina olen jopa kallistunut sille kannalle, että lopettaisin kokonaan. Olen pohtinut julkisen kirjoittamisen mielekkyyttä. Toisaalta, koska blogini ei käsittele henkilökohtaista elämääni vaan pelkästään itseäni kiinnostavia ilmiöitä ja tapahtumia kulttuurin sekä historian saralla, blogi ja kirjoittaja pysyvät erillään ja saan olla anonyymi kirjoittaja.
Tuskailun päätti toistaiseksi tämä päivä, kun DocPointin ohjelma julkistettiin. Muistin viime talvena heränneen innostukseni bloggaamiseen elävästi, ja paloin halusta kirjoittaa. Joten, katsotaan. En lupaa mitään blogin jatkamisen suhteen, mutta lupaan edelleen pyörittää ajatuksiani blogin ympärillä, toivottavasti kevyemmissä merkeissä - niin, että kokisin taas kirjoittamisen luontevaksi. Mikäli en, niin en. Sen aika saattaa olla myöhemmin - tai sitten ei koskaan. Aika näyttää!
Joka tapauksessa, hyvää uutta vuotta lukijoille, mikäli teitä vielä on!
Täällä ollaan. :) Kiitos tuosta DocPoint-vinkistä, olenkin jo odottanut milloin ohjelma julkaistaan.
VastaaPoistaJee, mahtavaa Pihi nainen! Palailen vielä DocPoint-ohjelmistoon, kunhan saan seulottua tarjonnan runsaudenpulasta omat suosikkitärppini!
VastaaPoistaItselläni on ollut ihan samoja "ongelmia", mutta jotenkin sitä aina palaa takaisin. Toivottavasti jatkat kirjoittelua, sinua on mielenkiintoista seurata :)
VastaaPoista