MIAU!

No niin, tärkeällä asialla ollaan tänään. Koska olen oman elämäni ylin euroviisuauktoriteetti, koen tehtäväkseni jakaa mielipiteitäni tämänvuotisista UMK-finalisteista. Huomenna siis ratkaistaan se artisti ja biisi, joka lähtee edustamaan Suomea Kööpenhaminassa toukokuussa järjestettäviin Euroviisuihin. Suhteestani Euroviisuihin ja viimevuotisista tunnelmistani voit lukea täältä. Vaikka viimevuotinen suosikkini ei voittanut, edusti Krista Siegfrids upeasti. Myös häneltä nähdään megaspektaakkeli huomisessa UMK-finaalissa.

Tämänvuotinen UMK-taival ei ole ollut itselleni kovin helppo. Ensimmäisissä esittelyjaksoissa olin yleisesti pettynyt tarjontaan, tosin löysin tuolloin muutamasta esityksestä potentiaalia, joista toiset lunastivat sittemmin odotukseni, kun taas osan kehitys meni vaan huonompaan suuntaan. Viimeviikkoinen semifinaali ns. räjäytti pankin parin artistin osalta ja nämä esitykset tuntuivat todella valmiilta, kiinnostavilta ja voimakkailta!

Ennen kuin esittelen omat suosikkini, vetoan teihin. Älkää äänestäkö tuttua, turvallista, keskitien poppia jota kuulee Radio Novasta. Se ei menesty Euroviisuissa, eivätkä ne esitykset ole kovin kiinnostavia katsella tai kuunnella muutenkaan. Äänestäkää sen sijaan jotain kiinnostavaa, vahvaa, rohkeaa, jopa ärsyttävää biisiä. Yleensä hieman ärsyttävä toimii, se jää mieleen. Euroviisut ei ole tapettien estradi. Mutta tärkeimpänä, äänestäkää biisiä joka kasvaa, jossa on draaman kaari alusta loppuun muutaman nostatuksen kautta. Suuruus, kasvu ja draama tekevät Euroviisun. Ennen tähän soppaan tarvittiin vielä modulaatio, mutta harmikseni niistä ollaan jo aika pitkälti luovuttu. Siinä kaikki, siispä suosikkeihini:


12 points...

MIAU - God/Drug

Suhteeni MIAUn esitykseen koki kovia pitkin UMK:ta. Ihan ensimmäisellä kerralla studioesiintymisen jälkeen rakastin biisiä, sitten eka live meni ihan pieleen lähinnä äänentoiston vuoksi, mutta onneksi viimeisin versio oli silkkaa kovuutta. Kisakatsomossamme tuuletettiin ja huudettiin voitonriemuisesti! Biisi imee heti mukaansa, on iskevä, rytmikäs, kiinnostava, jää päähän kerrasta. Biisi kasvaa, koukuttaa ja räjähtää! Sitä paitsi MIAUn naiset ovat todella cooleja ja lahjakkaita. Esitys on visuaalisuudenkin puolesta mietitty ja valmis. Plastic Pony -henkiset (muistaako kukaan?) taustatanssijat täydellistävät kokonaisuuden. Tässä on kaikki ainekset ihan oikeaan Euroviisumenestykseen, biisi on timanttisin uptempo-euroviisumme naismuistiin.  Aion äänestää monta kertaa. Teemu Keisteri on tehnyt mainion videon MIAUn biisiin, katso tästä.

10 points...

Lauri Mikkola - Going Down

Tämän kanssa mulla oli myös vaikeuksia. Tykkäsin biisistä heti sen kuultuani, mutta siitä tuntui puuttuvan tarvittava suurieleisyys, etenkin loppuun toivoin kasvua. Laurissa sinänsä ei ole mitään vikaa, upea laulaja ja tulkitsija sekä kerrassaan karismaattinen esiintyjä. Viime lauantaina esitys oli sitten kuin ihmeen kaupalla vedetty Euroviisu-suodattimen läpi riittävän mahtipontiseksi. Kotikatsomossa haukoimme henkeä. Myös tunnetasolla Lauri tuntui olevan aivan messissä.

8 points...

Softengine - Something Better

Mulla on heikkous näitä pohjanmaalaisia poikabändejä kohtaan. Hyvä biisi, ylisöpö laulaja jolla upea tulkinta. En kehu enempää, sillä oikeasti haluan MIAUn jatkoon, tai sitten Laurin.

Muita osallistujia en jaksa ruotia, koska mukana on jonkun verran "ihan hyviä" lauluja, jotka ovat mielestäni vaan vähän väärällä foorumilla, eli sopivat paremmin sinne Radio Novan soittolistoille kuin Euroviisuihin. Sitten on sellaisia joista en tykkää yhtään enkä halua lytätä enkä haukkua ketään. Peace & Love ja muistakaa äänestää (oikein)! Eli MIAU! Äänestysohjeet ja muuta fiilistelyä täällä.



Artistikuvat: Tom Hakala / Anatom picture
Livekuva: Tomi Mikola
Lähde: Yle kuvapalvelu

Apocalypse Now - Hetken läsnä

Kuva: Laurent Champoussin

Eilen ensi-iltansa sai Okibu-teatteriryhmän teatteriteos Apocalypse Now - Hetken läsnä. Kyseessä on Sari Havaksen monologi, käsikirjoittajana ja ohjaajana toimii Ludovic Kerfendal. Ranskalais-suomalaisella Okibu-ryhmällä on kaksi sääntöä. Jokaisessa esityksessä tulee olla jotakin elementtejä sekä Suomesta että Ranskasta. Lisäksi jokaisen esityksen tekijöissä on oltava enemmän naisia kuin miehiä. Itselleni tämä teatterikäynti oli sekä miellyttävä perhevelvoite että muutoinkin kiinnostava tapaus. Sisareni on ollut työryhmässä mukana kääntäjänä, ja ohjaaja on tuttu vuosien takaa.

Näytelmän teemat pyörivät taiteilijaidentiteetin, todellisuuden kokemuksen, muistamisen ja läsnäolon ympärillä. Päähenkilö, ammatiltaan näyttelijä, on läsnä rooleissaan. On mutta ei ole. "Tämä on minun ruumiini. Tämä ei ole minun ruumiini." Kuinka olla läsnä läheisilleen, kuinka uskaltaisi? Kun olemassaolo rakentuu roolien, repliikkien ja esittämisen ympärille, mitä jää jäljelle kun todellisuus murtuu?

Monologi on vahva suoritus Sari Havakselta, joka on roolissaan muun muassa herkkä, diiva, flirttaileva, tyttömäinen, hämmentynyt ja pelokas. Ja vaikka mitä muuta. Tunneskaala on tavattoman laaja, läsnäolo herkeämätön. Oivallinen kehyksiin perustuva lavastus tukee monologia viemättä liikaa huomiota, valaistus herättää lavasteen paikoin vinhaan liikkeeseen. Uskottava, näyttelijän suuhun sopiva teksti näytelmälainoineen on kuitenkin monologin pääosassa.

Näytelmä on koskettava, aliarvioimatta katsojaansa ja kokijaansa. Lopun surrealistiset ja harhaiset vaiheet videoheijastuksineen jäävät mieleen kuin arvoitukseksi jonka saan ratkaista, ihan itse. Kyse on tietoisen ja alitajunnan häilyvästä, hengittävästä vuoropuhelusta.

Kiinnostavia detaljeja näytelmässä on vaatesuunnittelija Anna Ruohosen puvustus ja ohjaajan eleetön läsnäolo

Siispä, lämmin suositus. Apocalypse Now - Hetken läsnä esitetään Kaapelitehtaan Turbiinisalissa vielä 24.1.-2.2.2014. Liput Tiketistä.

Erkki Karu -retrospektiivi

Vuodenvaihteessa Kansallinen audiovisuaalinen arkisto KAVA ja Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus (MEKU) yhdistyivät Kansalliseksi audiovisuaaliseksi instituutiksi (KAVI). Vaikka KAVA on nyt KAVI, Orion on edelleen Orion ja siellä esitetään myös kuluvalla kevätkaudella useita kiinnostavia sarjoja. Erityisen maininnan arvoinen esityssarja on Erkki Karu -retrospektiivi. Studiojohtajana ja elokuvaohjaajana merkittävän uran kotimaisen elokuvan parissa tehneen Karun ohjauksiin lukeutuu muun muassa Koskenlaskijan morsian, Nuori Luotsi ja Nummisuutarit. Varhaisen suomalaisen elokuvan historiasta kiinnostuneille sarja on oikea herkkupala.

Retrospektiivi alkoi jo toissa viikolla Anna-Liisan (1922) esityksellä, jonka ohjaaja Teuvo Puro on ensimmäisen suomalaisen näytelmäelokuvan Salaviinanpolttajat (1907) takana. Karu toimi tuottajana. Anna-Liisa on Minna Canthin näytelmään perustuva traaginen kuvaus salaisuuden kantamisesta ja naisen ahtaasta asemasta intohimon ja avioliittoaikeiden välimaastossa. Anna-Liisan esityksessä kuultiin mainio ääniraita, joka oli soitettu livenä improvisoiden ja äänitetty Forssan mykkäelokuvafestareilla  viime kesänä. Näytöksessä olivat läsnä myös muusikot Mikko-Ville Luolajan-Mikkola, Eero Ojanen ja Teemu Hauta-Aho.

Erkki Karu -sarjassa on myös harvinainen tilaisuus nähdä Karun lyhytelokuvia sekä katkelmia vain osin säilyneistä elokuvista. Huomenna keskiviikkona sarja käynnistyy toden teolla teemaa taustoittavalla dokumenttielokuvalla Erkki Karu, suomalaisen elokuvatuotannon uranuurtaja. 

Uusi vuosi, uusi puhti?

Mondeeni on viettänyt hiljaiseloa yli puoli vuotta. Tauon aikaiseen elämään on kuulunut kasoittain kaikkea kiinnostavaa, joka kuuluisi blogini aihepiiriin, mutta en ole sitä tänne tuonut. Olen tuskaillut koko tauon ajan enemmän tai vähemmän sen kanssa, että jatkanko bloggaamista, milloin jatkan ja etenkin: miksi jatkan mikäli jatkan?

Bloggaustauon syynä on ollut pääasiassa ajan ja motivaation puute eli varmaankin ihan peruskauraa muillekin bloggaamisensa kyseenalaistaville. Bloggaus on kuitenkin itseään ruokkivaa toimintaa - kun kirjoitat juttuja ja saat palautetta, se tuntuu mukavalta, motivaatiota ja ideoita riittää, mikäli aikaa vain on. Jos taas kirjoittamiseen tulee tauko syystä tai toisesta, ja etenkin jos tauko pitenee, on satulaan hyppääminen aina vain vaikeampaa ja samalla tulee helpommin kyseenalaistettua omia motiivejaan kirjoittaa julkisesti.

Viime aikoina olen jopa kallistunut sille kannalle, että lopettaisin kokonaan. Olen pohtinut julkisen kirjoittamisen mielekkyyttä. Toisaalta, koska blogini ei käsittele henkilökohtaista elämääni vaan pelkästään itseäni kiinnostavia ilmiöitä ja tapahtumia kulttuurin sekä historian saralla, blogi ja kirjoittaja pysyvät erillään ja saan olla anonyymi kirjoittaja.

Tuskailun päätti toistaiseksi tämä päivä, kun DocPointin ohjelma julkistettiin. Muistin viime talvena heränneen innostukseni bloggaamiseen elävästi, ja paloin halusta kirjoittaa. Joten, katsotaan. En lupaa mitään blogin jatkamisen suhteen, mutta lupaan edelleen pyörittää ajatuksiani blogin ympärillä, toivottavasti kevyemmissä merkeissä - niin, että kokisin taas kirjoittamisen luontevaksi. Mikäli en, niin en. Sen aika saattaa olla myöhemmin - tai sitten ei koskaan. Aika näyttää!

Joka tapauksessa, hyvää uutta vuotta lukijoille, mikäli teitä vielä on!

Töölön Museomaraton ja Töölön Juhlaviikko

Kiirettä pitää uusien töiden ja kaikenlaisten projektien parissa, joten blogi on jäänyt vähemmälle huomiolle hetkeksi. Aionkin iskeä tällä postauksella kaksi kärpästä yhdellä iskulla, ja mainostan yhdessä kymmenen töölöläisen museon kanssa järjestämääni Töölön Museomaratonia, joka järjestetään ensi viikolla osana Töölön Juhlaviikkoa 12.-16.6.2013!

Tervetuloa siis tutustumaan töölöläisiin paikallismuseoihin, valinnanvaraa löytyy tunnetummista Kansallismuseosta ja Luonnontieteellisestä keskusmuseosta (tuttavallisemmin Eläinmuseosta) kotimuseoihin (Reitzin säätiön kokoelmat, Taidekoti Kirpilä ja Virkki -käsityömuseo) ja erikoismuseoihin, kuten Elisan puhelinmuseoon ja Lastenlinnan erityismuseoon. Mukana menossa ovat myös Suomen Urheilumuseo, Ratikkamuseo ja Hakasalmen huvila. jossa järjestetään muun muassa ihana Auroran hattupiknik! Kaikki vähintään kolmessa museossa viiden päivän aikana vierailleet osallistuvat arvontaan, jossa voi voittaa museojulkaisuja, vapaalippuja tai yksityisen museokierroksen!

Museomaratonin ohjelma, yhteystiedot ja aukioloajat löytyvät täältä.

Töölön Museomaratonin Facebook-tapahtuma, jota saa mieluusti jakaa löytyy täältä.

Töölön Juhlaviikko tarjoaa Museomaratonin lisäksi muutakin todella monipuolista ja kiinnostavaa ohjelmaa, on saunaa, tapaskierrosta, elävää musiikkia ja vaikka mitä! Töölön Juhlaviikon koko ohjema täältä ja Facebook-tapahtuma täältä.

- - - - - - - -

Tunnetko Töölön museoita? Kansallismuseon, tietysti. Ehkä Luonnontieteellisen museon? Onko täällä muuta? Tee tutkimusretki Töölön runsaaseen ja osin tuntemattomaksi jääneeseen museomaailmaan, osallistu Töölön museomaratoniin ja saavu uusilla kokemuksilla palkittuna maaliin! Viisi päivää, kymmenen museota, kuinka monessa ehdit vierailla? Osa museoista on normaalisti auki ainoastaan tilauksesta, joten käytä tilaisuus hyväksesi. Tarjolla on henkistä huoltoa maratoonareille opastusten ja erikoisohjelman muodossa. Suurin osa museoista on maksuttomia, osa perii pienen pääsymaksun.

Töölön museomaraton järjestetään osana Töölön juhlaviikkoja 12.-16.6.2013. Kaikista osallistuvista museoista saat museomaratonpassin, joka leimataan museossa käydessäsi. Vähintään kolmessa museossa passinsa leimauttaneet osallistuvat arvontaan, jossa on palkintoina osallistuvien museoiden julkaisuja ja vapaalippuja. Avarra paikallistuntemustasi, avaa uusia ovia ja opi menneisyydestä yhdessä muiden kanssa. Tutustu taiteeseen, historiaan ja luonnonihmeisiin. Töölön museomaraton alkakoon!

Maailmanlopun bileet eli The Great Gatsby, vol.1

Vihdoin on kevät koittanut, kun kovasti odottamani uudelleenfilmatisointi The Great Gatsbysta saa ensi-iltansa. Reilu kuukausi sitten näin Season Film Festivalilla edellisen filmiversion aiheesta, eli Jack Claytonin ohjauksen vuodelta 1974, jota tähdittivät Mia Farrow ja Robert Redford. Claytonin Gatsby oli mielestäni hyvin uskollinen F. Scott Fitzgeraldin romaanin tarinalle, ja elokuva etenkin lavastuksellaan välitti hienosti kolmen tapahtumapaikan, Long Islandin, maantiehuoltamon ja New York Cityn luonteet ja erot.

1970-luvun versiossa oli annettu paljon tilaa yksityiskohdille. Jay Gatsbyn kartano ja sen sisustus alkujakson ylellisyystarvikkeineen oli asiaankuuluvasti todella loisteliaasti kuvattu, ja Gatsbyn iltajuhlissa oli sananmukaisesti maailmanlopun meininki; nopeaa ja hikistä charlestonia sukat säärissä valuen, orkesteri soittaa kuin viimeistä päivää, päihtyneet ihmiset nojailevat toisiinsa, samppanja virtaa, pulloja ei lasketa, kuuman kesäyön tanssit siirtyvät suihkulähteeseen, sade pakottaa tanssit sisälle ja tarjoilijat saavat tilaisuuden jatkaa omia juhliaan ulkona. Parhaimmillaan juhlajaksot ovat todella luontevasti kuvattuja, ja ah, musiikki on juuri sitä nopeaa charlestonia mitä itsekin rakastan tanssia!

Robert Redford välitti mainiosti Gatsbyn pidättyväisyyden ja erakkomaisuuden, Sam Waterston taas tulkitsi vähäeleisesti Nick Carrawayn hahmon luonteen tapahtumien tarkkailijana ja kertojana, ja lopulta myös toiminnan mahdollistajana sekä Gatsbyn uskottuna. Jay Gatsbyn ainoa motiivi järjestää juhliaan ja kerätä omaisuuttaan oli saada Daisy, jonka esittäjä Mia Farrow sen sijaan esitti roolinsa ärsyttävän kautta. Vaikka romaanissa Daisya kohtaan pystyy tämän pinnallisuudesta ja opportunismista huolimatta tuntemaan aitoa myötätuntoa, Farrow'n tulkinta oli ainoastaan kylmä ja negatiivinen. Siksi odotankin innolla Carey Mulliganin tulkintaa Daisysta, jonka uskon olevan moniulotteisempi roolissaan.

Lois Chiles sen sijaan tulkitsi itsenäisen, rohkean ja aistillisen jazztyttö Jordan Bakerin roolin upealla tavalla. Myös Karen Blackin näyttelemä Myrtle Wilson oli kaikessa irvokkuudessaan ja vastenmielisyydessään aivan täysosuma, yhtä rujona koin hahmon myös kirjaa lukiessani. Kuten aina epookeissa, elokuvan valmistumisajankohta tuli todella vahvasti läpi esimerkiksi naisroolien maskeerauksessa, etenkin Daisyn kohdalla se oli häiritsevää. Lisäksi 1970-lukulainen vaseliinilinssi ja tähtifiltterit loivat ylellisyyden sijaan toisinaan hieman tahattoman koomisen vaikutelman. Elokuva oli kuitenkin kokonaisuudessaan todella onnistunut, se vangitsi olennaisen alkuperäistarinasta ja 1920-luvun mielentilasta sekä myös ankarasta luokkien kohtaamisesta, myös rikkaiden sisällä. Kun vanha raha kohtaa uuden rahan, ei spekulaatioilta voida välttyä.

Baz Luhrmannin The Great Gatsby, jota malttamattomana odotin jo tammikuussa, saa siis ensi-iltansa ensi viikon perjantaina. Elokuvan markkintointikampanjaan liittyvä kuvanäyttely oli ainakin eilen meneillään Keskuskadun kävelyosuudella, tämä vinkiksi Helsingissä liikkujille! Season Film Festivalilla esitetyn 1970-luvun filmiversion esityksen aluksi näin myös Luhrmannin elokuvan trailerin, joka oli Luhrmannille luonteenomaisesti armotonta audiovisuaalista tykitystä alusta loppuun. Odotukseni ovat kahdenlaiset; toisaalta haluan nähdä elokuvan kovasti, ja sen pääosavalinnat Leonardo DiCaprio, Carey Mulligan ja Tobey Maguire tuntuvat harvinaisen osuvilta. Luvassa lienee loistelias visuaalinen elämys, jossa yksityiskohtiin on kiinnitetty huomiota.

Pelkoni kohdistuu siihen, että aiemmista Luhrmannin elokuvista en ole pitänyt ollenkaan, niiden ylenpalttisuus menee mielestäni aina naurettavan ja epäuskottavan puolelle, ja pakonomainen hittien uudelleenkierrätys ääniraidalla tuntuu väkinäiseltä. Samoin uhkana on, että lavastuksen ja puvustuksen ylellinen rooli voi ottaa tilaa itse tarinalta. Mutta saa nähdä, ehkä tällä kertaa Luhrmann onnistuu sulattamaan sydämeni, ja mahdollisuudet siihen ovat hyvät, mikäli hän onnistuu kertomaan tarinan kaiken bling-blingin ja metelin keskellä. Jännityksellä siis odotan, mitä tuleman pitää. Elokuvasta on ilmeisesti tulossa myös 3D-versio, mikäli sellainen kiinnostaa. Itse menen katsomaan ainakin aluksi perinteisen version. Luvassa on siis vielä yksi kirjoitus Gatsby-aiheesta, kunhan uusi elokuva tulee nähtyä.

Baz Luhrmann: The Great Gatsby (2013) ensi-illassa 17.5.2013.

(Kaikki kuvat: Filmikamari)

Helsingin juhlaviikkojen ohjelmisto 2013

Eilen sitten julkaistiin elokuisten Helsingin juhlaviikkojen ohjelmisto. Tarjolla on kyllä taas todella kiinnostava ja monipuolinen valikoima eri taiteenlajeja, ja löysin useita juttuja, joita haluaisin käydä katsomassa. Esittelen tässä muutamia tapahtumia ja esityksiä, joista innostuin. Lajittelin ne teemoittain, että megalomaanista listausta olisi mukavampi lukea.

Teatteri

Kristian Smedsin kirjoittamalta, Dostojevskin Rikokseen ja Rangaistukseen pohjaavalta Sonjan monologilta Sad songs from the heart of Europe odotan suuria tunteita.

Raoul. Kuva: Richard Haughton.

Poikkitaiteelliset

Raoul
Surrealistista sirkusta!

Riehakkaat mykät
Koululaisten sävellyksiä Chaplinin varhaisiin mykkäelokuviin Orionissa.

Reddress. Kuva: Kate Elliott.

Reddress
Mitä kaikkea Aamu Songin kehittämä Reddress on? Ainakin pukusuunnittelua, arkkitehtuuria, muotoilua, esiintymispaikka, katsomo, olotila, turvallinen kolo, yhteisöllinen kokemus...
Olen pitkään haaveillut pääseväni sukeltamaan reddressin taskuihin, ja Pekka Kuusiston kuratoimassa ohjelmistossa kiehtoo eniten Jori Hulkkosen ja Juho Paalosmaan elektropopduo Sin Cos Tan, vanhan musiikin ilta Mari Palon kanssa sekä Yonan, Samuli Kosmisen ja Jukka Perkon jo viime vuoden Flow'ssa vakuuttanut Unela.

Helsinki-triptyykki/Viirus-teatteri. Kuva: Aarne Tapola.

Theatre goes movies: Helsinki-triptyykki
Jarmo Lampelan, KOM-teatterin, Ryhmäteatterin ja Viirus-teatterin yhteistyönä syntyneet Helsinki-aiheiset leffat on aivan pakko nähdä! Parasta, että näitä näytetään teattereiden omissa tiloissa eli vanhoissa leffateattereissa.


Musiikki

Soiva kaupunki
Soitinpuisto tuulen tahdissa Kaivopuistossa, barokkimusiikkia makuuasennossa Kaupungintalolla ja iltasoittoja kaupungin torneista. Kuulostaa kesäisen helpolta ja huolettomalta tavalta nauttia musiikkia kaupungissa!

Viapori Jazzin ohjelmistosta kiinnostavia poimintoja ovat Tuomon ja Emma Salokosken epäilemättä ihana Burt Bacharach -ilta ja Teppo Mäkysen Teddy and the West Coasters.

Valistuksen ajan orkesteri sukeltaa vaihteeksi 1800-luvun romantiikkaan.

Surrealismia ja silmänlumetta. Valokuvan julkasisija: B.K.L., Ranska.

Taide

Surrealismia ja silmänlumetta 1900-luvun alun valokuvakorteissa
Suomen valokuvataiteen museossa on esillä old shool -kuvankäsittelyä, kollaasia ja illuusioita 1900-luvun postikorttitaiteessa. Pakko nähdä!

Taidetta Tullaamoon
Kalasatama, tyhjä varastorakennus, nuoria taiteilijoita kesäduunissa - can't go wrong.

Kiss & Cry. Kuva: Marteen Vanden Abeele.

Elokuvat

Reaaliajassa minilavasteesta valkokankaalle heijastettava Kiss & Cry on varsinainen tapaus ja yhteistyöesitys Espoo Cinén kanssa.

Walt Disneyn Fantasia kinokonserttina täyttäisi haaveet tämän äärimmäisen kunnianhimoisen ja psykedeelisen animaation näkemisestä säestyksen kanssa.  Harmi vaan, että episodeja on pätkitty sieltä täältä ja myös uudemmista versioista, eli alkuperäistä kokonaisuutta ei ole nähtävillä. No, mielenkiintoista joka tapauksessa.

Leffapiknik Kansalaistorilla, ohjelmisto julkistetaan elokuussa.


Huvila-teltta

Kalliosta rakkaudella -ilta tarjoaa kirjailijavieraiden lisäksi muun muassa hiljattain Kallio-teemalevyn julkaisseen Dalindèon musiikkia.

Timo Lassy Bandin hikinen jazz sopii varmasti mielettömän hyvin Huvilan elokuiseen iltaan.

Timo Lassy Band. Kuva: Junnu Lusa.

Ihanaa kun kesä lähenee, ja festarien tarjontaa aletaan julkistaa. Luonnollisesti aika eikä rahapussi kestä ihan tätä kaikkea, joten karsintaa ja harkintaa tulee harjoittaa. Onneksi suuri osa juhlaviikkojen tapahtumista on kuitenkin aina ilmaisia, joten spontaanimpiakin lähtöjä juhlaviikoille lienee myös tiedossa.

Löysitkö sinä jotain kiinnostavaa, mikä on kuuminta juhlaviikkojen tämänvuotisessa ohjelmistossa?

Poliakoffin paikat

Tänään on luvassa ihanaa Teema-herkkua eli pitkästä aikaa Stephen Poliakoffin tv-elokuva Edistyksen hinta! Yle Teemahan on kunnostautunut Poliakoffin esittämisessä viime vuosina ja suuri kiitos siitä. Stephen Poliakoff on englantilainen näytelmäkirjailija, ohjaaja ja käsikirjoittaja, jonka usein itse käsikirjoittamia tv-elokuvia yhdistää yleensä vahva paikkaan, usein yksittäiseen rakennukseen liittyvä teema. Poliakoffin elokuvissa paikat ja rakennukset saavat usein yhden pääroolin aseman pelkän tapahtumien kehyksen sijasta. Historia, ihmissuhteet ja koko draama kietoutuvat niiden ympärille. Esimerkiksi Ystävät ja krokotiilit, Vuoden 39 salaliitto, Sukupuu, Arvoitusten talo, Lumottu Mary ja Talonvaltaajat liittyvät rakennuksiin, joilla on suuri merkitys tarinan kannalta. Poliakoffin näkökulma, jossa arkkitehtuuri saa suuren merkitykseen osana draamaa, on kiehtova etenkin kaltaiselleni arvoitus-, rakennus- ja historiafriikille. Poliakoffin kertomuksissa liikutaan usein pitkällä historiallisella aikajanalla, ja niissä käsitellään sukujen salaisuuksia ja kipupisteitä sekä muistamisen ja unohtamisen teemoja.

Onko kukaan muu hurahtanut Poliakoffiin?