Yksinäisiä miehiä valkokankaalla

(Kuva: Finnkino)

Näin lauantaina kaksi täysin erilaista elokuvaa, joita kuitenkin yhdistää yksinäisyys, vieraantuminen sekä joukkoon kuulumisen ja hyväksytyksi tulemisen toive. Paul Thomas Andersonin tuore Mestari (The Master, 2012) kertoo yksinäisestä, traumatisoituneesta, alkoholisoituneesta ja fyysisesti sekä psyykkisesti rikkinäisestä miehestä, joka yllättäen löytää paikkansa erikoisen uskonnollisen kultin johtajan suojattina. Joaquin Phoenixin intensiivisesti esittämän sotaveteraani Freddie Quellin ja Philip Seymour Hoffmanin pelottavan luontevasti näyttelemän "mestari" Lancaster Doddin suhde on aluksi vähintäänkin kyseenalaisen tuntuinen hyväksikäyttö-riippuvuussihde. Tosin pian alkaa tuntua häilyvältä se, kumpi on kummassa asemassa. Molemmat miehet tuntuvat tavitsevan toistensa hyväksyntää kovasti. Kultin jäsenetkin epäilevät aika ajoin mestariaan, mutta suurempi on halu kuulua johonkin ja olla merkityksellinen osa yhteisöä. Pidin elokuvan intensiivisyydestä ja luontevuudesta sekä vahvoista rooleista sivuosia myöten. Ounastelen, että elokuva tulee kestämään aikaa, eikä vähiten näiden kahden miehen välien herkän ja voimakkaan tulkinnan vuoksi.

Kuva:Finnkino

King of Comedy (suom. Koomikkojen kuningas) on taasen Martin Scorsesen elokuva vuodelta 1983. Jonkinlaista kulttimainetta nauttiva elokuva tuli lauantaina Yle Teemalta, ja näin sen ensi kerran. Ja mikä täysiosuma elokuva onkaan! Siinä vajavaisuuttaan, yksinäisyyttään ja saavuttamattomia, epärealistisia unelmiaan harhaisen optimistisesti käsittelevä Rupert Pupkin (Robert De Niro) saa toivonkipinän idoliltaan, suositulta tv-koomikko Jerry Langfordilta (Jerry Lewis). Hän näkee kohtaamisen vapaalippuna menestykseen. Seurauksena Rupertin harhat voimistuvat, ja hänen sinnikkyytensä kasvaa mielettömiin mittasuhteisiin. Kaikki johtaa lopulta rikokseen, joka on (tahallisesti vai tahtomattaan?) niin nerokas, että Rupertin kaikki haaveet tulevat lopulta toteutumaan. Rupertin hahmo aiheutti minussa syvää säälin, myötätunnon ja samaistumisen sekamelskaa. Harva elokuva tuntuu niin täydelliseltä kaikin tavoin kuin King of Comedy. Sandra Bernhard on loistava sivuosassa maanisena fanina.

Edellä mainittujen elokuvien miehet etsivät omassa maailmassaan rakkautta, hyväksyntää ja sitä, että toinen ihminen tunnustaa heidät. Sitähän me kaikki haluamme?