keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Optimistin elämä



Roman Polanski - A  Film Memoir (Laurent Bouzereau 2011) on muodoltaan aika tavallinen henkilödokumentti, mutta erityisen siitä tekee sen kohde, hänen elämänsä poikkeuksellisen dramaattiset käänteet. Ratkaisevassa roolissa Roman Polanskin elämässä on ollut sattuma, että hän tai hänen läheisensä ovat olleet oikeassa - tai väärässä - paikassa juuri tietyllä hetkellä.

Jos pientä Romania ei olisi lähetetty ghetosta oikeaan aikaan turvaan tuttavaperheen luo - hänen elämänsä ei olisi jatkunut.
Jos hän ei olisi rakentanut radiovastaanotinta itse - hänestä ei olisi tullut lapsinäyttelijää, taidekoululaista eikä todennäköisesti elokuvaopiskelijaakaan.
Jos hän olisi valinnut Los Angelesista toisen vuokra-asunnon - hänen puolisoaan ja syntymätöntä lastaan ei olisi murhattu.

Roman Polanski Pianistin kuvauksissa.


Varsovan ghetosta svengaavan Lontoon kautta Hollywood-ohjaaksi. Vaimon raaka murha ja siitä toipuminen. Tuomio alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, maanpako ja median ajojahti, joka sai päätöksensä vasta 2010, jolloin Sveitsi kieltäytyi luovuttamasta Polanskia Yhdysvaltoihin ja julisti hänet vapaaksi mieheksi. Tällaisia poikkeuksellisen dramaattisia käänteitä pitää sisällään yhden menestyksekkäimmän elokuvaohjaajan henkilökohtainen elämä. Kaiken keskellä Polanski on tehnyt kuitenkin jatkuvasti elokuvia, kuten Veitsi vedessä, Cul-de-sac, Vampyyrintappajat, Inho, Vuokralainen, Rosemaryn painajainen, Chinatown, Tess, Katkera kuu, Yhdeksäs portti ja Pianisti.

Polanski kertoo itse elämänsä vaiheista, ilmeikkäästi, innostuen ja toisinaan syystäkin sanattomaksi liikuttuen. Jos vastapuolella ei istuisi vanha, läheinen ystävä Andrew Braunsberg, tätä dokumenttia tuskin oltaisiin tehty. Elokuva filmattiin, kun Polanski oli kotiarestissa Sveitsissä - ehkäpä hän halusi haastattelun avulla sulkea ympyrän 1970-luvulta kummittelemaan tulleen seksiskandaalin osalta. Oman henkilökohtaisen elämänsä ohella hän kertoo elokuvauransa alusta, lapsuutensa ja nuoruutensa ilmeisestä monilahjakkuudesta ja kekseliäisyydestä sekä myöhemmin värikkään ja menestyksekkään filmiuransa etenemisestä.




Kaiken jälkeen Polanski sanoo olevansa optimisti. Hän toteaa perheensä rakkauden ja filmien tekemisen olevan tärkein asia hänen elämässään, ja olevansa tyytyväinen elämäänsä, vaikka tilanne kuvaushetkellä koriarestissa oli vielä epäselvä. Toivottavasti Polanskin optimismi ja työ jatkuu, Polanskin viimeisetkin työt The Ghost Writer ja Carnage ovat nimittäin olleet erinomaisia elokuvia.

Elokuvan Roman Polanski - A Film Memoir voi nähdä DocPointissa vielä sunnuntaina 27.1. Andorrassa klo 21.

(Kaikki kuvat: DocPoint)

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Varmasti kiehtova dokumentti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu näin on, toivotaan että saadaan tämä televisioesitykseen vielä.

      Poista