perjantai 31. tammikuuta 2014

MIAU!



No niin, tärkeällä asialla ollaan tänään. Koska olen oman elämäni ylin euroviisuauktoriteetti, koen tehtäväkseni jakaa mielipiteitäni tämänvuotisista UMK-finalisteista. Huomenna siis ratkaistaan se artisti ja biisi, joka lähtee edustamaan Suomea Kööpenhaminassa toukokuussa järjestettäviin Euroviisuihin. Suhteestani Euroviisuihin ja viimevuotisista tunnelmistani voit lukea täältä. Vaikka viimevuotinen suosikkini ei voittanut, edusti Krista Siegfrids upeasti. Myös häneltä nähdään megaspektaakkeli huomisessa UMK-finaalissa.

Tämänvuotinen UMK-taival ei ole ollut itselleni kovin helppo. Ensimmäisissä esittelyjaksoissa olin yleisesti pettynyt tarjontaan, tosin löysin tuolloin muutamasta esityksestä potentiaalia, joista toiset lunastivat sittemmin odotukseni, kun taas osan kehitys meni vaan huonompaan suuntaan. Viimeviikkoinen semifinaali ns. räjäytti pankin parin artistin osalta ja nämä esitykset tuntuivat todella valmiilta, kiinnostavilta ja voimakkailta!

Ennen kuin esittelen omat suosikkini, vetoan teihin. Älkää äänestäkö tuttua, turvallista, keskitien poppia jota kuulee Radio Novasta. Se ei menesty Euroviisuissa, eivätkä ne esitykset ole kovin kiinnostavia katsella tai kuunnella muutenkaan. Äänestäkää sen sijaan jotain kiinnostavaa, vahvaa, rohkeaa, jopa ärsyttävää biisiä. Yleensä hieman ärsyttävä toimii, se jää mieleen. Euroviisut ei ole tapettien estradi. Mutta tärkeimpänä, äänestäkää biisiä joka kasvaa, jossa on draaman kaari alusta loppuun muutaman nostatuksen kautta. Suuruus, kasvu ja draama tekevät Euroviisun. Ennen tähän soppaan tarvittiin vielä modulaatio, mutta harmikseni niistä ollaan jo aika pitkälti luovuttu. Siinä kaikki, siispä suosikkeihini:


12 points...

MIAU - God/Drug

Suhteeni MIAUn esitykseen koki kovia pitkin UMK:ta. Ihan ensimmäisellä kerralla studioesiintymisen jälkeen rakastin biisiä, sitten eka live meni ihan pieleen lähinnä äänentoiston vuoksi, mutta onneksi viimeisin versio oli silkkaa kovuutta. Kisakatsomossamme tuuletettiin ja huudettiin voitonriemuisesti! Biisi imee heti mukaansa, on iskevä, rytmikäs, kiinnostava, jää päähän kerrasta. Biisi kasvaa, koukuttaa ja räjähtää! Sitä paitsi MIAUn naiset ovat todella cooleja ja lahjakkaita. Esitys on visuaalisuudenkin puolesta mietitty ja valmis. Plastic Pony -henkiset (muistaako kukaan?) taustatanssijat täydellistävät kokonaisuuden. Tässä on kaikki ainekset ihan oikeaan Euroviisumenestykseen, biisi on timanttisin uptempo-euroviisumme naismuistiin.  Aion äänestää monta kertaa. Teemu Keisteri on tehnyt mainion videon MIAUn biisiin, katso tästä.





10 points...

Lauri Mikkola - Going Down

Tämän kanssa mulla oli myös vaikeuksia. Tykkäsin biisistä heti sen kuultuani, mutta siitä tuntui puuttuvan tarvittava suurieleisyys, etenkin loppuun toivoin kasvua. Laurissa sinänsä ei ole mitään vikaa, upea laulaja ja tulkitsija sekä kerrassaan karismaattinen esiintyjä. Viime lauantaina esitys oli sitten kuin ihmeen kaupalla vedetty Euroviisu-suodattimen läpi riittävän mahtipontiseksi. Kotikatsomossa haukoimme henkeä. Myös tunnetasolla Lauri tuntui olevan aivan messissä.





8 points...

Softengine - Something Better

Mulla on heikkous näitä pohjanmaalaisia poikabändejä kohtaan. Hyvä biisi, ylisöpö laulaja jolla upea tulkinta. En kehu enempää, sillä oikeasti haluan MIAUn jatkoon, tai sitten Laurin.





Muita osallistujia en jaksa ruotia, koska mukana on jonkun verran "ihan hyviä" lauluja, jotka ovat mielestäni vaan vähän väärällä foorumilla, eli sopivat paremmin sinne Radio Novan soittolistoille kuin Euroviisuihin. Sitten on sellaisia joista en tykkää yhtään enkä halua lytätä enkä haukkua ketään. Peace & Love ja muistakaa äänestää (oikein)! Eli MIAU! Äänestysohjeet ja muuta fiilistelyä täällä.



Artistikuvat: Tom Hakala / Anatom picture
Livekuva: Tomi Mikola
Lähde: Yle kuvapalvelu

perjantai 24. tammikuuta 2014

Apocalypse Now - Hetken läsnä


Kuva: Laurent Champoussin


Eilen ensi-iltansa sai Okibu-teatteriryhmän teatteriteos Apocalypse Now - Hetken läsnä. Kyseessä on Sari Havaksen monologi, käsikirjoittajana ja ohjaajana toimii Ludovic Kerfendal. Ranskalais-suomalaisella Okibu-ryhmällä on kaksi sääntöä. Jokaisessa esityksessä tulee olla jotakin elementtejä sekä Suomesta että Ranskasta. Lisäksi jokaisen esityksen tekijöissä on oltava enemmän naisia kuin miehiä. Itselleni tämä teatterikäynti oli sekä miellyttävä perhevelvoite että muutoinkin kiinnostava tapaus. Sisareni on ollut työryhmässä mukana kääntäjänä, ja ohjaaja on tuttu vuosien takaa.

Näytelmän teemat pyörivät taiteilijaidentiteetin, todellisuuden kokemuksen, muistamisen ja läsnäolon ympärillä. Päähenkilö, ammatiltaan näyttelijä, on läsnä rooleissaan. On mutta ei ole. "Tämä on minun ruumiini. Tämä ei ole minun ruumiini." Kuinka olla läsnä läheisilleen, kuinka uskaltaisi? Kun olemassaolo rakentuu roolien, repliikkien ja esittämisen ympärille, mitä jää jäljelle kun todellisuus murtuu?

Monologi on vahva suoritus Sari Havakselta, joka on roolissaan muun muassa herkkä, diiva, flirttaileva, tyttömäinen, hämmentynyt ja pelokas. Ja vaikka mitä muuta. Tunneskaala on tavattoman laaja, läsnäolo herkeämätön. Oivallinen kehyksiin perustuva lavastus tukee monologia viemättä liikaa huomiota, valaistus herättää lavasteen paikoin vinhaan liikkeeseen. Uskottava, näyttelijän suuhun sopiva teksti näytelmälainoineen on kuitenkin monologin pääosassa.

Näytelmä on koskettava, aliarvioimatta katsojaansa ja kokijaansa. Lopun surrealistiset ja harhaiset vaiheet videoheijastuksineen jäävät mieleen kuin arvoitukseksi jonka saan ratkaista, ihan itse. Kyse on tietoisen ja alitajunnan häilyvästä, hengittävästä vuoropuhelusta.

Kiinnostavia detaljeja näytelmässä on vaatesuunnittelija Anna Ruohosen puvustus ja ohjaajan eleetön läsnäolo

Siispä, lämmin suositus. Apocalypse Now - Hetken läsnä esitetään Kaapelitehtaan Turbiinisalissa vielä 24.1.-2.2.2014. Liput Tiketistä.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Erkki Karu -retrospektiivi


Vuodenvaihteessa Kansallinen audiovisuaalinen arkisto KAVA ja Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus (MEKU) yhdistyivät Kansalliseksi audiovisuaaliseksi instituutiksi (KAVI). Vaikka KAVA on nyt KAVI, Orion on edelleen Orion ja siellä esitetään myös kuluvalla kevätkaudella useita kiinnostavia sarjoja. Erityisen maininnan arvoinen esityssarja on Erkki Karu -retrospektiivi. Studiojohtajana ja elokuvaohjaajana merkittävän uran kotimaisen elokuvan parissa tehneen Karun ohjauksiin lukeutuu muun muassa Koskenlaskijan morsian, Nuori Luotsi ja Nummisuutarit. Varhaisen suomalaisen elokuvan historiasta kiinnostuneille sarja on oikea herkkupala.

Retrospektiivi alkoi jo toissa viikolla Anna-Liisan (1922) esityksellä, jonka ohjaaja Teuvo Puro on ensimmäisen suomalaisen näytelmäelokuvan Salaviinanpolttajat (1907) takana. Karu toimi tuottajana. Anna-Liisa on Minna Canthin näytelmään perustuva traaginen kuvaus salaisuuden kantamisesta ja naisen ahtaasta asemasta intohimon ja avioliittoaikeiden välimaastossa. Anna-Liisan esityksessä kuultiin mainio ääniraita, joka oli soitettu livenä improvisoiden ja äänitetty Forssan mykkäelokuvafestareilla  viime kesänä. Näytöksessä olivat läsnä myös muusikot Mikko-Ville Luolajan-Mikkola, Eero Ojanen ja Teemu Hauta-Aho.

Erkki Karu -sarjassa on myös harvinainen tilaisuus nähdä Karun lyhytelokuvia sekä katkelmia vain osin säilyneistä elokuvista. Huomenna keskiviikkona sarja käynnistyy toden teolla teemaa taustoittavalla dokumenttielokuvalla Erkki Karu, suomalaisen elokuvatuotannon uranuurtaja

perjantai 3. tammikuuta 2014

Uusi vuosi, uusi puhti?

Mondeeni on viettänyt hiljaiseloa yli puoli vuotta. Tauon aikaiseen elämään on kuulunut kasoittain kaikkea kiinnostavaa, joka kuuluisi blogini aihepiiriin, mutta en ole sitä tänne tuonut. Olen tuskaillut koko tauon ajan enemmän tai vähemmän sen kanssa, että jatkanko bloggaamista, milloin jatkan ja etenkin: miksi jatkan mikäli jatkan?

Bloggaustauon syynä on ollut pääasiassa ajan ja motivaation puute eli varmaankin ihan peruskauraa muillekin bloggaamisensa kyseenalaistaville. Bloggaus on kuitenkin itseään ruokkivaa toimintaa - kun kirjoitat juttuja ja saat palautetta, se tuntuu mukavalta, motivaatiota ja ideoita riittää, mikäli aikaa vain on. Jos taas kirjoittamiseen tulee tauko syystä tai toisesta, ja etenkin jos tauko pitenee, on satulaan hyppääminen aina vain vaikeampaa ja samalla tulee helpommin kyseenalaistettua omia motiivejaan kirjoittaa julkisesti.

Viime aikoina olen jopa kallistunut sille kannalle, että lopettaisin kokonaan. Olen pohtinut julkisen kirjoittamisen mielekkyyttä. Toisaalta, koska blogini ei käsittele henkilökohtaista elämääni vaan pelkästään itseäni kiinnostavia ilmiöitä ja tapahtumia kulttuurin sekä historian saralla, blogi ja kirjoittaja pysyvät erillään ja saan olla anonyymi kirjoittaja.

Tuskailun päätti toistaiseksi tämä päivä, kun DocPointin ohjelma julkistettiin. Muistin viime talvena heränneen innostukseni bloggaamiseen elävästi, ja paloin halusta kirjoittaa. Joten, katsotaan. En lupaa mitään blogin jatkamisen suhteen, mutta lupaan edelleen pyörittää ajatuksiani blogin ympärillä, toivottavasti kevyemmissä merkeissä - niin, että kokisin taas kirjoittamisen luontevaksi. Mikäli en, niin en. Sen aika saattaa olla myöhemmin - tai sitten ei koskaan. Aika näyttää!

Joka tapauksessa, hyvää uutta vuotta lukijoille, mikäli teitä vielä on!